Potilaalle verensiirrossa hiv-positiivisen verta
29.9.2007 6:39
Pohjoispohjalainen potilas on saanut verensiirrossa verta, jonka luovuttaja on osoittautunut hiv-positiiviseksi.
Luotatko verensiirtojen turvallisuuteen?
Sanomalehti Kaleva kertoo, että veri oli saatu luovuttajalta ennen kuin hänellä todettiin hiv-tartunta.
Vastaavia tapauksia tulee Suomessa ilmi erittäin harvoin.
SPR:n veripalvelun infektiosairauksien erikoislääkäri Satu Pastila kertoo, että potilaan mahdollisuus saada infektio on lähinnä teoreettinen.
- Luovuttajan mahdolliset, tarttuvat taudit tutkitaan laboratoriotestien avulla. Jos luovuttajalla todetaan myöhemmin hi-virus, niin tutkimme arkistonäytteemme siltä ajalta, kun kyseinen henkilö on verta luovuttanut. Tutkituista arkistonäytteistä ei ole koskaan löytynyt hi-virusta, Pastila kertoo.
STT
Kommentit (22)
Hiv-hän testataan aina ennen luovutusta, joten on aika tn, että veri on kuitenkin ollut puhdasta.
Minä luottaisin kyllä suomalaisiin sairaaloihin tämän asian suhteen.
Vierailija:
29.9.2007 6:39
Pohjoispohjalainen potilas on saanut verensiirrossa verta, jonka luovuttaja on osoittautunut hiv-positiiviseksi.
Luotatko verensiirtojen turvallisuuteen?
Sanomalehti Kaleva kertoo, että veri oli saatu luovuttajalta ennen kuin hänellä todettiin hiv-tartunta.
Vastaavia tapauksia tulee Suomessa ilmi erittäin harvoin.
SPR:n veripalvelun infektiosairauksien erikoislääkäri Satu Pastila kertoo, että potilaan mahdollisuus saada infektio on lähinnä teoreettinen.
- Luovuttajan mahdolliset, tarttuvat taudit tutkitaan laboratoriotestien avulla. Jos luovuttajalla todetaan myöhemmin hi-virus, niin tutkimme arkistonäytteemme siltä ajalta, kun kyseinen henkilö on verta luovuttanut. Tutkituista arkistonäytteistä ei ole koskaan löytynyt hi-virusta, Pastila kertoo.
STT
joten ei se verenluovutus ihan turvallista ole.
Onneksi olen ottanut selvää vaihtoehtoisista hoitomuodoista, joissa ei veren kanssa läträtä. Ne on kalliimpia hoitoja ja parempia, koska niistä toipuukin nopeammin, kuin verensiirrosta.
Pahinta koko hivissä on ympäristön asenne ja erilaiset pelot. Sehän on tauti muiden joukossa, eikä mitään entisajan " spitaali" tms jumalan rangaistus huonosta elämästä.
Jos ninulle esim synnytyksessä tulee valtiovuoto ja vuodat 3 litraa verta, mitä vaihtoehtoista hoitokeinoa kokeilisit?
Riski saada HIV verensiirron kautta suomessa on kuitenkin niin marginaalisen pieni. Mieluummin se marginaalisen pieni riski kuin että kuolisin leikkauspöydälle verenpuutteeseen kun olen muka varma että saisin verensiirrosta HIVin.
Läheskään kaikissa leikkauksissa ei tarvita verta. Voi käyttää hemohessiä ja plasmalaajentajia yms.
Jos operaatio on tiedossa niin potilasta tankataan näillä verta korvaavilla aineilla ja lisäksi potilaan omaa verta voidaan kierrättää takaisin elimistöön.
Taitoa on ja osaamista. Sellaisia kirurgeja on jotka mieluummin käyttävät näitä muita keinoja kuin vierasta verta. Vieras veri on elimen siirtoon verrattavaa sillä jokaisella meistä on ainutlaatuista verta jota ei tasan samanlaisena ole kenelläkään muulla.
Verensiirroissa tapahtuu odottamattomia yllättäviä komplikaatioita, joskus elimistö hylkii vierasta verta ja potilas voi kuolla tämän vuoksi. Veri voi hyytyä yms.
Ensisijaisesti kannatan vieraan veren välttämistä.
Eli sitä ikäänkuin tehdään luovutetusta verestä, vai olenko väärässä?
hänet leikattiin suunnitellusti verettömästi ja leikkaus onnistui hyvin ja toipumisaika oli lyhyt.
Totta on se että verettömästi leikatut toipuu nopeammin kun elimistö ei taistele vierasta elintä vastaan.
Googletin tuolloin tietoa verettömistä vaihtoehdoista sekä verensiirron riskeistä ja löysin yllättävää aineistoa.
Isäni on Jehovan todistaja.
Vierailija:
Googletin tuolloin tietoa verettömistä vaihtoehdoista sekä verensiirron riskeistä ja löysin yllättävää aineistoa.
Isäni on Jehovan todistaja.
Joten mistä te meuhkaatte?
Luovuttaja oli sairastunut joskus myöhemmin, ja saanut tartunnankin myöhemmin. Kuten sanottu, arkistonäytteistä ei koskaan ole löydetty HI-virusta.
Jos ihminen menettää vaikka 2 litraa verta, niin niitä punasoluja ei kyllä TODELLAKAAN voi korvata millään hemohesillä tai muilla plasmanlaajentajilla, eikä nyt etenkään omaa verta kierrättämällä!
Hirveintä maailmassa on tuommoinen, kun joku tradenomikampaaja tulee esittämään ammattitermein (väärin käytetyin) jotain asiaa, josta ei tajua yhtään mitään. Ja viitteenä vielä joku googletettu nettisivu!! :D
Itsekin olen ollut leikkauksessa ja asiasta ei mainittu mitenkään.
Ymmärrän ettei massiivisessa verenvuodossa voi henkeä pelastaa muulla kun verellä. Massiivivuoto voi yllättää synnytyksessä, onnettomuuden seurauksena, aortan repeämässä ja varmaan muissakin tapauksissa.
Suunnitelluissa leikkauksissa voidaan varautua verettömyyteen ennakolta. Vaatii parempaa osaamista lääkäreiltä ja muulta leikkaussalihenkilökunnalta.
Vierailija:
Totta on se että verettömästi leikatut toipuu nopeammin kun elimistö ei taistele vierasta elintä vastaan..
Elimistö ei taistele luovutettua verta vastaan millään tavalla, kunhan veriryhmä on sopiva. Opiskele yliopistossa, älä googleta.
Vierailija:
joten ei se verenluovutus ihan turvallista ole.
Suomessa ei kukaan ole saanut verensiirrosta tarttuvaa tautia, joten ymmärrän ettei leikkaussalihenkilökuntaa kiinnosta pätkän vertaa huomioida tällaista 100 % teoreettista riskiä vaikeilla ja kalliilla lisätoimenpiteillä.
Jehovien lapset muuten huostaanotetaan sairaaloissa kun vanhemmat eivät suostu kuolemaa tekevien lastensa verensiirtoihin. Hyvää elämää vaan teille kaikille.
Vierailija:
Joten mistä te meuhkaatte?Luovuttaja oli sairastunut joskus myöhemmin, ja saanut tartunnankin myöhemmin. Kuten sanottu, arkistonäytteistä ei koskaan ole löydetty HI-virusta.
Vierailija:
Suomessa ei kukaan ole saanut verensiirrosta tarttuvaa tautia, joten ymmärrän ettei leikkaussalihenkilökuntaa kiinnosta pätkän vertaa huomioida tällaista 100 % teoreettista riskiä vaikeilla ja kalliilla lisätoimenpiteillä.Jehovien lapset muuten huostaanotetaan sairaaloissa kun vanhemmat eivät suostu kuolemaa tekevien lastensa verensiirtoihin. Hyvää elämää vaan teille kaikille.
" Kaikki luovutettu veri testataan veren välityksellä tarttuvien tautien kuten HIV:n ja hepatiitti B:n ja C:n varalta. Testaus ei kuitenkaan ole aukoton, sillä herkimmätkään testausmenetelmät eivät paljasta aivan tuoreita tartuntoja. Tämän vuoksi luovuttajien valinnalla on oleellinen merkitys potilaan turvallisuutta ajatellen."
Kun minä olen tästä asiasta ihmisiä tälläkin palstalla pelotellut on minulle huudettu että ei Suomessa voi saada verensiirrossa HIV:iä.