Mielipiteitä!?! Lapsen sairastelussa/sairaalassa olosta!
Siispä, mitä mieltä olette asiasta. Itseäni mietityttää ja huolettaa tämä asia, enkä täysin tiedä mitä mieltä olisin. Siksi haluaisin mielipiteitä teiltä :)
Jos lapsi on sairaalassa lastenosastolla hoidossa astman (eli ahdistuksen) vuoksi, pitääkö teidän mielestänne vanhemman olla koko ajan paikalla??
Oletteko itse esim. käyneet töissä sinä aikana??
Itselläni hankala tilanne, olen YH ja lapsi aina silloin tällöin ahdistuksen vuoksi hoidossa osastolla. Pääsääntöisesti olen koko ajan paikalla, mutta joskus olen tehnyt pari päivää myös töitä, koska en ole vakituinen ja työpaikan menetys on pelottanut, koska muutenkin sairaspoissaoloja paljon.
Silloin kun olen ollut töissä on ollut kyllä paha mieli! Siksi en oikein tiedä...
Jotenka kaipaisin teidän mielipiteitänne ja keskustelua asiasta..
Kommentit (5)
Olen paljon miettinyt asiaa. Omista lapsistani vain nuorin on ollut sairaalahoidossa, oli tällöin 2kk ja täysimetyksellä ja oli siellä vajaan vrk. Itse olin koko ajan paikalla. Se miksi olin koko ajan paikalla, johtui tietenkin ensisijaisesti täysimetyksestä. Ja olimmehan siellä niin lyhyen ajan. Mutta täytyy sanoa suoraan, että en kyllä voisi jättää omaa lastani sairaana yksin sairaalaan. Ensinnäkään hoitajat EIVÄT TODELLAKAAN ehdi hoitamaan lasta, pitelemään sylissä ym. niin paljon, kun lapsi etenkin syliä tarvitsisi. Ja sairaana ollessa ja vieraassa ympäristössä tuo tarve on
VALTAVA! Lapsen ikähän toki sanelee paljon. Itse vain olen sivusta seurannut ja jatkuvasti juttuja kuulen, kuinka jopa muutaman kk ikäiset vauvat jätetään sairaalaan hoitoon ja äiti (ja mahd. isä) käyvät päivällä olemassa esim. muutaman tunnin lapsensa luona. Ja kotona ei ole edes muita lapsia, jotka vaatisivat läsnäoloa.Minusta jotenkin täysin KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!!! Ja VÄLINPITÄMÄTÖNTÄ!! Täällä meidän sairaalassa on käsittääkseni periaate, että pääsääntöisesti vanhemmat hoitavat lasta, siis tekevät perushoidon ja sairaalan henkilökunta antaa hoidollisen hoidon ja tarvittaessa tietenkin auttavat perushoidossa. Toki vanhemmat voivat poistua hetkitäin lapsen luota, mutta pääasiassa olisivat lapsen luona.
Kuten mainitsin, lapsen ikä vaikuttaa paljon ja myös se, minkä sairauden vuoksi on hoidossa, eli kuinka " raihnainen" on. Jotkut myös perustelevat poissaolonsa vauvojen ja pienten lasten kohdalla, että lapsi ei välitä, kuka sitä hoitaa( siis ei ilmeisesti vierasta). Minusta tuokin on aika hälyyttävää. Kyllä kai lapsen kuuluu välittää, kuka häntä hoitaa! Ja etenkin sairaana! Meidän lapset ainakin vaativat juuri äidin ja isän syliä ja läsnäoloa sairaina ollessaan.
En nyt osaa antaa suoranaista vastausta tai siis paremminkin mielipidettä ap:n kysymykseen, kun en tiedä tarkkaan lapsen ikää ja kuntoa. Mutta kirjoitinpa tällaista yleistä höpinää, kun asia monesti minua kummastuttaa.
Sillä on omasta mielestäni jonkin verran kyllä merkitystä.
Mutta joka tapauksessa minulta saat ainakin runsaasti sympätiaa! :-) Olen itse kolmen lapsen yh minimiverkostolla (isä ei millään tavalla kuviossa mukana), joka kattaa lähinnä mummon eli oman äitini ja sitten pari muuta ihmistä, joilla paitsi kokopäivätyö myös oma elämä ja lapsiakin. Eli, believe me, tiedän tasan millaista on luovia tuollaisissa tilanteissa!
Mielipiteensä kullekin tosiaan sallittakoon, mutta elämä ei aina mene ihanteiden mukaan. Itsenikin kohdalla on aika suuri ero sillä, miten *haluaisin* asiat järjestää ja miten ne sitten käytännössä järjestyvät. Pääasia lienee, että kukin tekee *parhaansa* vanhempana - enempään ei kukaan pysty! Et siis sinäkään... Totuus on myös, että yksinhuoltajien lasten pitää valitettavasti usein oppia omatoimisemmiksi aiemmin kuin " ydinperheen" tai toimivassa yhteishuoltajuudessa elävien lasten. Siitä emme pääse mihinkään. Tahtoo sanoa sitä, että totta kai äidin paikka on sairaan lapsen rinnalla sairaalassa, mutta (lapsen iästä tosiaan riippuen) melko tärkeää on myös pitää työpaikka, jotta saa laskut maksettua ja ruokaa pöytään, joten elävässä elämässä saattaa joutua valitsemaan myös toisin. Itse poden huonoa omaatuntoa tämän tuosta ja taas siitä, miten aikani ei tunnu millään riittävän kaikille lapsilleni ja aina joku tuntuu jollain tavalla jäävän paitsioon - mutta toisaalta totuus on myös se, että paljon huonomminkin asiat voisivat olla!! Eli jos olet kuitenkin läsnä sen vähintään 98% ajasta ja lapsi tuntee olonsa turvalliseksi muutoin ja voi aina _oikeasti_ luottaa sinuun, uskon että se kantaa myös niissä tilanteissa, joissa lapsi joutuu jäämään omilleen, vaikka ikä- ja taitotaso eivät ehkä vielä olisikaan ihan riittävät...
No, tuli taas vähän kierän kautta selitettyä... ;-) Joka tapauksessa (jälleen siitä iästä vähän riippuen...) ajattelen myös, että kun kyse ei kuitenkaan ole mistään leikkauksesta tms. ja ymmärsin sairaalajaksojen olevan toistuvia samasta syystä, niin asia on onneksi lapsellekin tuttu, jolloin hänen voisi ajatella olevan hiukan helpompaa olla sairaalassa yksin? Ja juu, ei tietenkään henkilökunta ehdi olla kädestä pitämässä - varmaan kaukana siitä! - mutta sitä on kuitenkin saatavilla, jos suru yllättää... Itsellänikin on tulossa tilanne, että kuopus joutuu jossain vaiheessa kitarisaleikkaukseen enkä vielä ole varma, pääsenkö sinne mukaan vai en. Jos en mene, niin mummo kyllä sijaistaa, mutta eihän se ole sama kuitenkaan... Etenkään kun äitini suuresta rakkaudesta lapsenlapsiaan kohtaan huolimatta on vähän hankala persoona enkä ole ihan varma, onko hänestä enemmän haittaa kuin hyötyä... :-/ Mutta selvisiväthän lapset sairaalassaolosta ja erilaisista toimenpiteistä ilman vanhempiaan (kun ei edes SAANUT olla mukana...) ennenkin ilman, että joutuvat aikuisina viettämään unettomia öitä niistä johtuen...
Eli: you do what you gotta do... Hurjasti tsemppiä ja mahdollisimman tervettä syksyä talvea teille!
ja jokaisen olosuhteet ovat sellaiset kuin ovat. Eli yrita olla tuntematta syyllisyytta. Itsellani on kokemusta lahinna sen sairastavan lapsen nakokulmasta, olin itse alle kouluikaisena pariin otteeseen pidempaan sairaalassa ja siihen aikaan eivat vanhemmat _saaneet_ olla koko ajan paikalla, vain vierailuaikoina. Itse en muista kokeneeni sita dramaattisena, sairaalassa oli paljon hommaa ja lastenosastolla kavereita, esim. muistan isompien lasten lukeneen meille pienemmille. Olin silloin varmaan n. 3-4 vee. Itse voisin kuvitella etta jos oma lapseni joutuisi pidemmaksi aikaa sairaalaan joutuisin itsekin toihin enka valttamatta voisi ottaa koko aikaa vapaaksi, vaikken yksinhuoltaja olekaan, tyopaikallani vain on sellaiset saannot/kulttuuri. Tsemppia! Tilanne on varmasti vaikea ilman aidin ylenmaaraista syyllisyydentuntoakin.
Lapsi siis vasta 2vuotias, ollut vuoden ajan sairaalassa pienin tai suurin väliaijoin. Tosin vuosi sitten en poistunut lapsen luolta muuta kuin yöksi nukkumaan. Mutta 1½vuotiaana oli joitakin päiviä hoitajien kanssa. Ei ainakaan ole vaikuttanut että olisi traumoja saanut, tai itkukohtauksia kun olen poistunut..
Mutta pitänee katsella tilanteen mukaan ja pohtia näitä asioita.
On vaan ilkeää kun KAIKKIA ratkaisuja aletaan arvostelemaan ja mikään ei ole oikein.. Mutta sellaistahan tää vanhemmuus on :)
Kiitoksia kommenteista, tuli hyvä mieli, ei syyllinen :)
meillä ainoastaan kuopus 1v on ollut osastohoidossa, enkä voisi kuvitella jättäväni häntä sinne yksin valveilla ollessaan.
Mutta tottakai ihmisten elämäntilanteet ovat erilaiset ja varsinkin jos lapsi on isompi, jolle voi asian selittää, niin että ymmärtää, että häntä tullaan hakemaan. Kyllähän lapsista sairaalassa huolta pidetään ja varsinkin isommat saavat varmasti aikansa kulumaan pelaillen ja elokuvia katsellen. ja niin kuin hoitajat sanoivat, että sitten kun huone tuntuu pieneltä, eikä lapsi meinaa sängyssä pysyä onkin yleensä kotiin lähdön paikka.
En halua syyllistää ketään, joka ei pysty sairaalassa lapsen kanssa olemaan, tämä oli vain minun mielipiteeni.