30v kriisikö?

niin ja en ole koskaan uskonut että ihmisillä mitään 30- ja 50-v ikäkriisejä on, että ihminen vain kasvaa koko ajan. Mutta onko niitä sitte kuitenki?

t:ap

että miksi tehdä töitä ja ansaita rahaa, ja ostaa sitten sillä kaikkea? No koitappa vaikka vetäytyä erämaahan telttaan asustelemaan muutamaksi viikoksi ja otat mukaan purkkihernekeittoa ja virutat vaatteesi järvessä, ehkä asiat sitten selvenee?

nimittäin kolmenkympin kriisiä, kun kyseenalaistat (tässä tapauksessa materialistista) elämäntapaasi.

3,



Mietin mm kuolemaa, syntymistä, yleensäkin sitä mitä järkeä tässä on. Tai miksi me olemme tänne tulleet? Mikä tarkoitus tällä kaikella on.



JA en nyt aatellu telttaan syksyllä lähtee. Mietin lähinnä kaiken turhan ostamista. Siis TURHAN. Turha on minust esim koriste esineet, sellaiset kodinkoneet mitä ilmankin pärjää. Vaatteet joille ei ole kauheasti käyttöä, suurin osa lasten leluista jne. Tätä voisi jatkaa vaikka kuin paljon, meillä ainakin on paljon turhaa. Pitää vissiin alkaa heittää menemään.

uskon asioita. Uskomista, sielua, Jumalaa. jne. Siis kaikenlaista tulee mietittya. Kyseenalaistan kaikkea.



Elämän tarkotus?

oli siis ap

ja kuolla. Sitä se vaan on, ei siihen suurempaa tarvitse. Heitä toki kaikki turha pois, ne on ihan turhaa mitä et tarvitse.

Ehkä jonkinasteiseksi aikuistumiseksi pikemminkin. Mä aloin käydä perusjuttuja läpi 25-vuotiaana, ja sitä on kestänyt yli vuoden jo. Olen oikeastaan pitkälti ihan eri ihminen, kuin se, joka yhtenä päivänä alkoi miettiä jutskia. En edes meinaa tunnistaa itseäni menneestä.



Tai ehkä tämä on kriisiä. Ehkä se voi olla näinkin " tyyntä" , ei sen (onneksi) aina tarvitse tarkoittaa, että lähdetään baariin jakamaan itseä ja heitetään perheen onni taivaan tuuliin tms kliseistä.



Mene ja tiedä.

Ei sitä krääsää ole todellakaan pakko ostaa vaan sen takia että mainoksia tippuu postiluukusta solkenaan tai että naapurillakin on joku kärääsä. Voi elää ihan rauhassa ihan omanlaistansa elämää. Rakastaa ja tulla rakastetuksi, siinä kai se on se perimmäinen elämän tarkoitus, eikä siihen tosiaankaan tarvita maallista materiaa.

Siis en nyt pohdi pelkästään yhtä asiaa, vaan kaikenlaista. Monenlaista asiaa tulee mietittyä ja tätä on jatkunut jo tosi pitkään. Välillä on päiviä ettei " ehi eikä jaksa" miettiä mutta aika jatkuvaa tämä on.



Mulla ois vielä tarve puhua ja pohtia näitä asioita mutta tuntuu että ketään lähipiirissä ei kiinnosta, kukaan ei koskaan kuulemma sellasilla päätä vaivaa.



Olis kiva jossain vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, mielummin tutun ja turvallisen ihmisen kanssa.

T:ap

jotkut käsittää kriisillä sitä että aletaan juosta baarissa, ryyppäämään ja jakamaan toosaa?



Jos se sitä on nii ei se sit kriisiä ole..

Niin ja toisekseen mua alkanut tympimään sellanen pinnallisuus. KAikki sellanen ulkoinen. Laitetaan hienot kodit ja laittaudutaan viimesen päälle. Se tympii varsinkin jos tuntuu että ihmiselle on tärkeintä miltä näyttää, mikä auto, minkälainen koti.



Ja jos joku tuttu (ystävä, sukulainen, kaveri jne) arvostelee ihmistä ulkoisten seikkojen perusteella. " Heillä niin mauton sisustus, kauhee meikki sillä tai miten rumissa vaatteissa tuo kulkee jne"



Tuommonen arvostelu alkanut todella paljon ärsyttään.



Siis ei niinkään se laittautuminen ja hienot kodit ärsytä vaan se jos ihminen luokittelee toiset ihmiset sen perusteella et mitä ne omistaa miltä he näyttää jne.



ap

Ihmiset kehittyvät ja kypsyvät kukin omaan tahtiinsa ja " pääsevät seuraavalle luokalle" , jotkut jää sinne eskariasteelle loppuiäkseen...

Ois se niin kiva ku löytys saman luonteinen ihminen kenen kans vois näistä jutella. Kuka jaksais vähä pohtia elämää syvempääkin eikä vaan aina pinnalta rääpästä. Mutta suurimman osan kanssa ei keskusteluja synny, joko se johtuu siitä ettei ihmiset jaksa tai niitä ei vaan kiinnosta.



Oman rakkaan ukon kanssa pystyy vähän jutteleen. Mutta kuten jo sanoin ei kuulemma tule asioita pohittua, ehkä hän on minua kehityksestä edellä. On huomattavasti fiksumpi entä minä.;)