Oonko teidän mielestä ihan luuseri, jos 31-vuotiaana

Mutta ihan oma on asiasi. Samahan tuo jos töitä riittää silti.

että oletko itse tyytyväinen elämääsi?



Jos olet, et tietenkään ole " luuseri" . Jos taas et ole tyytyväinen, sinun on syytä tehdä asialle jotain. Jos et ole tyytyväinen etkä tee asialle mitään, esim mieti realistisesti, mitä oikein haluat, olet luuseri.

Itse olen ihan tyytyväinen, mutta sitä en kysynyt. Koetan myös olla vertailematta itseäni muihin.



Syynä opintojen viivästymiseen on klassinen graduahdistus.

just kolmekymppisenä, haahuilen sen jälkeen vielä monta vuotta hanttihommissa maailmalla ja ekan oman kämpän ostin vasta 34-vuotiaana ja lapsen tein vasta 38-vuotiaana. Naimisiin en ole ennättänyt vieläkään, mutta en silti kyllä ole pitänyt, enkä pidä itseäni luuserina. Minä ajattelen niin, että ihmiset haluaa eri asioita elämässään ja eri järjestyksessäkin, eli ei sen väliä...

Mitä teidän mielestä olisi pitänyt tässä iässä saavuttaa, mitä mulla ei ole?

joten omassa ystäväpiirissäni en ole ihan kauhea poikkeus. Mutta keskivertoihmisiin verrattuna kyllä.

jo kuusi vuotta. Opinnot sitten venyivät, kun makselin siinä työssä sitä kämppää... Mutta valmistunutkin olin jo 31-vuotiaana.

Mielestäni et ole mikään luuseri. Ei kaikki monista eri syistä johtuen valmistu 23-vuotiaana, mene naimisiin 24-vuotiaana ja pyöräytä sitten niitä lapsia jne.



Kyllä tuossa iässä ehdit vaikka mihin ja paljoon olet jo ehtinytkin tähän mennessä!

Lapset, mies, talo ja työ.

vakituista työpaikaa. Enkä niistä haaveilekaan, vaan haluaisin mennä vuodeksi jonnekin kehitysmaahan kokemaan elämää erilaisessa kulttuurissa. Enkä todellakaan pidä itseäni luuserina :)

Luuseriutta ei voi mitata ulkopuolinen, vain henkilö itse.

Todellinen luuserihan on asunnoton alkoholisoitunut tai huumeita käyttävä spurgu.

Onko ollut kivinen tie?

Vierailija:

en ole vielä valmistunut (eka tutkinto), ei lapsiakaan, asun vuokralla, olen naimisissa.

Pätkä- ja osa-aikatöissä (oman alan).

Kavereita, harrastuksia ja luottamustoimia on. Mies maksaa hiukka enemmän maksuja, mutta esim. vuokra, ruuat jne puoliksi, mitään sosiaalitukia en saa.

Oon hiukka ylipainoinen ja syön kynsiäni.

????

Kuulostat ihmiseltä, joka tietää, mitä haluaa eikä lähde yrittämään muuta.



Opiskelua tosin ei kannata hirvittävästi venyttää, näyttää huonolta ansioluettelossa. Toisaalta jos paljon työkokemusta, se painaa enemmän. Lapsia hankit sitten, kun itsestä siltä tuntuu. Toivottavasti vielä onnistuu!



Älä jää pätkätöitä kerjäämään. Heti vaan muualle, jos suinkin onnistaa.

esim. höneen verratuuna et ole ellenkaan luuseri

Elämä vie ja palaset asettuvat kohdalleen.



T. Yksi nelikymppinen, jonka mielestä työhaastattelujen vaikein kysymys on " missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua" . En ole ikinä moista miettinyt enkä mieti.

23v valmistunut, naimisiinmennyt, kolme lasta(joista yksi menehtyi) saanut, omassa(osin pankin vielä) talossa asuva, joka tuskailee vähäisen työkokemuksen(kaksi vuotta ennen lapsia) takia...



Nyt 29v, viisi vuotta kotiäitinä ollut, työnhaun aloittanut

että ap:n rinnalla olet työnhakijana heikommalla.

No mitä tuohon ikään mennessä pitäisi olla? Itse en ole ihan vielä 30 täyttänyt, mutta kun opintoni päätän, niin olen ainakin 33-vuotias, jos opinnot etenevät nopeasti. Tällä hetkellä hoidan lasta kotona, en ole naimisissa ja tuskin koskaan haluaisinkaan naimisiin, olen ihan tyytyväinen sinkkuna. Työkokemusta ei juurikaan ole ja lukion päätin vasta pari vuotta sitten 25-vuotiaana, toki aloitinkin sen vasta aikuisena. Mitä siis mulla pitäisi jo olla?

Meitä on kuitenkin moneen junaan.



Mä itse olen 33v. Mulla on kolme ammattia, kolme lasta ja mies. Sekä vakituinen työpaikka, jossa tosin olen viimeksi ollut tammikuussa 2004. Ja vielä olis tähän samaan syssyyn haaveessa yksi. Eli varmaankaan en ole paras työntekijä työnantajan näkökulmasta.



Mutta 30v ehtii vielä hyvin saada vakityöpaikan ja ne lapsetkin, jos niitä haluaa... Eli ainakaan mun silmissä et ole mikään luuseri.

Mutta helpottunut olenkin sen vuoksi, että jos ei työnsaannissa heti onnistakaan(onneksi mitään pakottavaa tarvetta töihinmenolle ei ole), voin nauttia tähänastisen elämäni " hedelmistä" täysillä eli lapsista ja ihanasta aviomiehestä :)



Kyllä tuntuisi jotenkin orvolta, jos tässä iässä vielä opinnot olisi se ykkösjuttu elämässä. Toki ymmärrän ap:ta, jolla lapsettomuusongelma, kaikki sympatiat hänelle!



19