" Tyhmä?" akateeminen tuttuni?

Varsinkin jälkiviisaana on hyvä todeta asioita, joita " olevinaan tiesi heti" .



Se, että voi arvostella toisen epäonnea, tuottaa ihmisille kummallista mielihyvää. Sitä tuntee itsensä niin paljon paremmaksi ja hienommaksi ihmiseksi. On suorastaan ihanaa huomata jonkun tehneet ns. " vääriä valintoja" . Silloin oma elämä tuntuu hetken paljon paremmalta.



Älkäämme siis nuijiko ap:n aloitusta. Hetken voisimme suoda hänelle tuon superioriteetin tunteen.

että sinun olisi kannattanut hankkia fiksumpi työ, niin että voisit suunnata tarmosi siihen. Ihan kaikella ystävyydellä ja empaattisuudella ja sivusta seuraten.

" Kuule x, en halua mitenkään painostaa, mutta haluan sanoa, että lapsi on ihaninta, mitä voi elämässä olla ja että jäät niin paljosta paitsi, ellet lähde mukaan perheelliseksi, että olisin surullinen siitä sinun vuoksesi."



Sen jälkeen hän ei koskaan palannut asiaan.



Sanomisensa jäi pyörimään mielessäni ja sillä oli iso merkitys minulle. Nimenomaan, että hän ei painostanut, mutta halusi kerran sanoa minulle tämän tärkeän viestinsä.

Etkö voisi olla empaattinen ja sanoa, että ymmärrät hyvin hänen harmituksensa? Koska sinulla on asiat paremmin, etkö voisi tukea häntä? Mieluummin kuin olla vahingoniloinen ja ilkeä häntä kohtaan.

toi tytölleni syntymäpäivälahjaksi poikien juhlapaidan ja solmion. Poikani taas sai häneltä kastelahjaksi tytölle tarkoitetun Kultaaikalapsuuden kirjan. Lisäksi pientä nälvimistä. Ei kärsi katsoa lapsia suoraan, vaikka muuten keskustellessaan katsookin silmiin. piilotettua agressiivisuutta? Lapsettomuushoidot ovat varmasti raskaita.



Ap

tunteita ja järkeilyä, joka sai hänet " pitkittämään" raskaaksi tulohaaveet yli 40 iän.



Mutta siinä ap kyllä on mielestäni ihan oikeassa, että ei hänen eikä hänen lapsien täydy ottaa vastaan ystävän katkeruutta, se on epäoikeudenmukaista. Ei ystävä voi kaataa katkeruuttaan toisten niskaan ainakaan syyllistäen tai jotenkin muuten negatiivisella tavalla. Katkeruuden tunteista voi kyllä ystävien kesken puhua ja niitä käsitellä, mutta ei ap:n ystävällä ole oikeutta kohdistaa katkeruutta ap:hen henkilönä.

Ehkä hän halusi olla humoristi?

ja naiivia jättää lapsenteko myöhään, jos niitä kuitenkin tietää haluavansa. Kyllä pidän todella typeränä ihmisiä, jotka jonain 36-vuotiaana selittävät, " kuinka ei vielä ole lasten aika" . Ihmetyttää, että akateemiset ihmiset voivat olla niin typeriä, etteivät tiedä, kuinka paljon hedelmällisyys on tuossa iässä laskenut ja että muutkin riskit ovat suuremmat.



Ja nyt tarkoitan nimen omaan niitä ihmisiä, joilla on ollut parisuhde ja ns. olosuhteet kunnossa jo pidemmän aikaan - en niitä, jotka todella löytävät kumppaninsa vasta 40-vuotiaina tms...



En itse henk koht jaksaisi kuunnella sekuntiakaan ihmisen, joka on omasta vapaaehtoisesta valinnastaan jättänyt lapsenteon neljänkympin korville, narinaa. Se on hinta sitten siitä " matkustelusta ym. mukavasta elämästä" . Ei minulla ole mitään tarvetta näitä ihmisiä haukkuakaan - tietenkään, mutta kyllä jotkut elämän realiteetit pitäisi hallussa olla.



T: Yksi akateeminen täälläkin ja 32-vuotias 2-lapsen äiti.

Itse sain toisen lapseni ns vanhana, no hieman alle 40 v. Se tuntui ihan luonnolliselta, mutta helppoa ei ollut koska raskautta jouduin jännittämään ihan erilailla. Monta keskenmenoa myös sain. Naisilla varmaan tulee hieman harha että kaikki on niinkuin parikymppisellä, jos on urheillut ja pitänyt itsestään huolta. Tietysti pitää toivoa että joku saa ekansa jollain konstilla alulle 43-vuotiaana. Nuoremmille vauvan siirtäjille toivotan tosiaan harkintaa että josko sitä vauvaa voisikin ajatella aikaisemmin. Nimittäin sitten kun se vauva siinä on niin kaikesta aiemmasta järkeilystä huolimatta se tuntuu siltä kuin olisi se vauva ollut siinä aina ja pois ei antaisi. Siispä mahtuu se mukaan jo aiemminkin ja sitten voi halutessaa hankkia lapselle sisaruksenkin.

Onhan se nyt vaan " tyhmää" naisen lykätä lapsensaantia enää liki nelikymppisenä, jos siis kyse on tosiaan vaan siitä, että itse tietoisesti päättää siirtää asiaa tuonnemmaksi, ei siis kyse siitä että puoliso ei halua tai sopivaa puolisoa ei ole. Biologiset faktat nyt kuitenkin ovat olemassa ja päälle nelikymppisen on jo aika vaikea tulla raskaaksi. Eihän se toki mahdotonta ole, mutta kyllähän siinä ison riskin ottaa, jos lapsentekoa päättää tuonne asti lykätä.



Valitettavasti ura ja lapset yhdistelmä on naiselle edelleen vaikea. Hyvin se näkyy hallituksessamme, jossa peräti kolme naisministeriä adoptoi kiinalaislapsen. Tainnut heilläkin käydä niin, että lapsensaanti on lykkäytynyt uran takia vähän liian pitkälle. Miestenhän ei tarvitse vastaavia uhrauksia tehdä.

toivottavasti tämä saa sinut tuntemaan itsesi erinomaiseksi ja muita paremmaksi, kun voit osoittaa jonkun muun epäonnistuneen jossain. Hienoa. Empaattiseksi tai tunneälykkääksi sinua ei kuitenkaan voi sanoa. Toivottavasti et ole johtaja.

T: itsekin akateeminen

Mikä saa sinut olemaan varma, että tämä tuttusi olisi tullut raskaaksi 38-vuotiaana ilman hoitoja? Tai edes 27-vuotiaana? Tilastot on tilastoja, ja yksilöt yksilöitä.



Jos hän saa lapsen 43-vuotiaana, niin good for her. Jos ei saa, hän varmasti itsekin kantaa syyllisyyttä valinnoistaan ihan riittävästi ilman ympäristön " kivittämismentaliteettiakin" .

Ihmisillä nyt on vaan erilainen elämäntilanne ja erilaiset taustat, esim. lapsuuden- ja elämänkokemukset ja temperamentti yms. piirteet, jotka saavat heidät käyttäytymään eri tavoin. Uskoisin, että ihminen toimii aina " viisaasti" , valintatilanteessa ihminen yrittää tyydyttää aina sen tarpeen ensiksi joka kaikkein eniten kaipaa täyttymystään. Ulkopuolisen silmissä toiminta ei ehkä aina näytä kovin viisaalta, mutta ihmiselle itselleen se on sillä hetkellä se mikä parhaiten palvelee hänen tarpeitaan.

kuopuksen 43-vuotiaana. Heti kun halusin, ekasta kierrosta.

On paljon valintoja, joita pitää tehdä tässä ja nyt, tietämättä varmasti, mitä sivuvaikutuksia niihin liittyy.



Kaikki eivät edes halua äideiksi 38-vuotiaana. Kun ei ole halua tai motivaatiota, on turha lähteä väkisin yrittämään lasta. Siitä ei seuraa kuin katkeria vanhempia.



Yhteiskunta on mennyt hankalaksi. Pitkät akateemiset koulutusajat, halu tehdä rahaa ja tuottaa hyvä elintaso jälkeläisilleen ja samaan aikaan pitäisi olla laadukkaasti paljon lasten kanssa. Se on kova yhtälö ja harva pystyy siihen.



Haasteellista, haasteellista...

Katkeruus kohdistuu myös lapsiini. Minä kun en ole yhtään katkera hänelle siitä, että hän on ollut uraohjus ja minä tavis ope.



Kyllä minä häntä varoittelin, että jos todella haluaa lapsia, niin olisi jo aika 38 v. Varsinkin kun elämä oli hänellä ihan kunnossa jo tuolloin. Olen empaattinen, mutten kuitenkaan kaipaa likasankoja niskaani.



Halusin tuoda tämän esille, jos vaikka joku muukin painii nyt saman kysymyksen kanssa, että yrittääkö lasta vai ei. Yrittäkää vain, sillä ette kadu lasten saantia.



Ap