Kumpi on lapsesta välittämistä....

olettaen tietysti, että ei tarvitse nähdä nälkää, asua autossa tms.

vaikka täällä joka keskustelussa niin väitetäänkin.

Mikä sen tekee mahdottomaksi? Jatkuva materian keräilykö ja se, että pitää asua hienossa omakotitalossa ja ajaa upouudella tila-autolla?

ja ihan tavallisen ahtaan asunnon ja ikivanhan liian pienen auton lainan maksaminen. 3

Kaikilla ei ole miehiä, jotka saavat edes kohtuullista palkkaa.

joiden on syötävä, käytävä koulua ja kohtuuden nimissä annettava pitää kymmenen vuotta jatkuneet harrastuksensakin.

Molemmissa tapauksissa useimmiten lapset on se kaikkein tärkein asia elämässä.

Materia on aina toissijaista.

Eikä kaikilla lapset edes ole hoidossa täyttä päivää. Me ollaan päädytty meidän parhaaseen vaihtoehtooon, eli lapsi 1,5v iässä osapäivähoitoon (15-25h/viikko) ja näin mahdollisuus asua mukavassa asunnossa kivalla, lapsiystävällisellä alueella sekä tehdä pari ulkomaan matkaa vuodessa. Lisähuomautuksena, nuo ulkomaanmatkat tehdään sukulaisten luokse joihin toivomme lapsen saavan myös tutustua.



Koemme pystyvämme näin tarjoamaan lapselle enemmän kuin kituuttamalla kotona, huonolla asuinalueella sen 3v.

Hänelle olisi varmasti mukavampi olla äidin kanssa kotona siellä vähemmän hienolla alueella ja saada viettää rauhallisia päiviä kuin aloittaa noin pienenä kiireisessä päiväkodissa. Lasta ei kiinnosta kuinka hienolta asuinalue kuulostaa sukulaisten ja äidin työkavereiden korviin, hänelle tärkeintä on oman vanhemman läheisyys.



Pari matkaa ulkomaille sukulaisten luo ei vielä tee näistä lapselle läheisiä, eli ihan turha rahanreikä tuokin.

Aina sama oletus että lapsi menee HETI äippäloman jälkeen ISOON PÄIVÄKOTIIN, jossa kaikki taudit kiertää. Lapsi on hoidossa viitenä päivänä viikossa kerrallaan 9-10 tuntia ainakin. Hoitajat vaihtuu, kauhea meteli ja lapsi vain itkee kaiket päivät.



Tai sitten täydellisen pitkäpinnainen, erityisen tasapainoinen, ja aina lapsiaan hermostumatta kohteleva ikivirkeä kotiäiti hoitaa lapsiaan kotona 3-vuotiaaksi. Lapset ulkoilevat vähintään 3 h joka päivä, askartelevat, tekevät retkiä, käyvät kerhoissa ym. muuta mukavaa jatkuvasti.

Yksi tuttavanikin on ollut kotona jo useita vuosia, koska hänellä ei edes ole töitä mihin palata. Hän elvistelee kovasti sillä miten hän uhrautuvaisesti on kotona, vaikka oikeasti vaihtoehtoja ei edes ole. Lapset ovat kolmena päivänä viikossa kerhossa päivisin ja nainen lojuu sohvalla. Illat tämä uhrautuva kotiäiti kulkee omilla menoillaan ja viikonloppuisin käy ryyppäämässä.

nyt " uhraudun" hoitamaan lapseni kotona ja sitten myöhemmin on omakotitalon ja muun aika. Nyt siis asutaan ahtaasti rivarikolmiossa kahden lapsen kanssa, mutta päivääkään en kadu. Töihin ehdin myöhemmin. Nyt on lasten aika myöhemmin MINUN aika.

eli töihinmeno tarkoittaa automaattisesti sitä, että on monensadan neliön omakotitalo ja pari autoa. Vaikea kuvitella, että oma laaja ystäväpiiri on ihan ainoa laatuaan koko maassa, jossa on pakko käydä töissä rahoittaakseen ihan sen vaatimattoman asumisen ja perheen elättämisen ilman minkäänlaisia autojakaan.

Meilläkin on tosi pieni asunto, jota saadaan just ja just maksettua, vaikka ollaan töissä. Auto sentään on, mutta sekin on ikivanha ja odotan vain päivää milloin se hajoaa niin, ettei ole enää vara korjata. Ja lapsia rakastetaan yli kaiken, vaikka töissä käydäänkin. :)