3 parasta 8v. ystävystä, joista yksi pomottaa. Miten teillä on käynyt?
Kolme luokkakaverusta, jotka ovat keskenään ylimpiä ystävyksiä.
Tyttäreni pistettin yllättäin porukasta ulos ja "pomo" määräsi, ettei tämä kakkonen saa leikkiä hänen, eikä muidenkaan lasten kanssa.
Onneksi lapseni kertoi tilanteesta. Keskustelimme asiasta. Lohdutin ja kerroin, että tuollaisella käytöksellä
"pomo" saattaa kohta jäädä itse yksin.
Seuraavana päivänä kakkonen ja oma tyttäreni tulivat kertomaan, että kakkonen oli sanonut "pomolle", että haluaa leikkiä muidenkin kanssa ja haluaa olla ystävä tyttäreni kanssa (hatunnoston paikka!).
Pomo oli suututtanut koko luokan tytöt ja vietti yhden koulupäivän välitunnit yksin murjottaen.
Pomo oli kiukutellut myös opettajalle. Tyttö on hyvästä perheestä.
Kuinka yleistä tällainen on? Itse en muista omasta lapsuudestani vastaavaa.
Kommentit (3)
En voisi uskoa, että oma tyttäreni käyttäytyisi näin.
Olen sanonut hänelle, ettei kaikista ihmisistä tarvitse pitää mutta silti heitä kohtaan pitää käyttäytyä hyvin.
ap
Kaksin menee kaikkien kanssa tosi hyvin,kolmannen tullessa kuvioihin alkaa erimielisyydet, mustasukkaisuudet, pomottaminen...
Kyllä tyttölasten maailma aika raadollinen on :(