Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eroaminen ulkomaalaisesta puolisosta saattaa vaikeutua

Vierailija
22.09.2007 |

Suomalaisten avioeron saanti ulkomaalaisesta puolisosta saattaa jatkossa olla nykyistä vaikeampaa, mikäli EU:n komission aikomus yhtenäistää avioerosääntöjä menee nykymuodossaan läpi. Asiasta kertovat Turun Sanomat, Kaleva ja Etelä-Suomen Sanomat.

Uuden asetuksen myötä suomalaiset tuomioistuimet voisivat joutua soveltamaan jonkin muun maan suomalaista tiukempaa lakia. Ulkomaille avioitunut suomalainen ei myöskään erotilanteessa enää voisikaan hakea eroa Suomen lain mukaisesti, kuten tähän asti.



Suomi ei hyväksy komission ehdotusta, sillä kansalaisten tilannetta ei haluta hankaloittaa. Suomessa avioero katsotaan perusoikeudeksi, jonka saa halutessaan myös ilman toisen osapuolen lupaa. Muista EU-maista myös ainakin Ruotsi ja Hollanti suhtautuvat esitykseen kriittisesti.



Komissio tähtää ehdotuksellaan siihen, että yhdessä maassa annettu tuomio tunnustetaan sellaisenaan myös muissa maissa. Tällä hetkellä avioerolait vaihtelevat EU-maiden välillä selvästi.



YLE Uutiset

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme kaksi