Parisuhde ahdistaa

Parisuhteessa pitää pääasiassa tuntua hyvältä. Tai ajatus siitä, että on juuri siinä parisuhteessa, jossa on, pitäisi pääasiassa tuntua hyvältä. Ja se taas voi onnistua vain, jos molemmat osapuolet tajuavat suhteen tärkeyden ja sen, että suhteen hyvinvointiin pitää panostaa. Onni ei tule itsestään.



Kuulostaa siltä, että miehesi on kuvitellut onnen tulevan itsestään, ja kun arki on suhteessa tullut vastaan, niin hän on lähtenyt hakemaan hyvää oloa toisesta naisesta. Ällöttävää, mutta aika yleistä. Jokin teidän suhteessa on pahasti vialla, kun kerran salasuhteen selviäminenkään ei johtanut mihinkään välitilinpäätökseen, jossa käydään läpi suhteen perusasiat: onko mitään järkeä olla yhdessä, ja jos päätetään pysyä yhdessä, niin millä pelisäännöillä, minkä pitää muuttua ja niin edelleen.



Uskottomuus voi joskus palvella hyvääkin tarkoitusta siinä mielessä, että osapuolet joutuvat käymään läpi rankan ajatusprosessin siitä, mitä suhteelta haluaa ja mitä siihen on valmis panostamaan. Tällä en tietenkään tarkoita, että kannattaisin syrjähyppyjä :) Mutta jos suhde vain on, ja tulee ilmi, ja satuttaa toista osapuolta, eikä johda mihinkään arvokeskusteluun, niin siitä ei ole ollut edes sitä hyötyä.



Jos miehesi on valmis panostamaan suhteeseenne, niin teille voisi tehdä hyvää parisuhdekurssi, esim. tuollaiselle: http://www.katajary.info/kurssit/solmu



Jos ei ole, niin miettisin sinuna tarkkaan, mitä suhteelta haluan ja saanko sitä tuosta suhteesta.

Tietääkseni tuo thaimaalainen on jonkin sortin ex. Nuo ko kuvat on siis otettu jo ennen kuin mieheni kanssa seurustelimme. Käsittääkseni nainen asuu Thaimaassa. Minua häiritsee se, että mies on kyllä kertonut hänellä olevan thaimaalainen kaveri (nainen), mutta kuvista näkyy niin selkeästi totuus " kaveruudesta" . Kyllä minun puolestani ihmisellä saa olla kavereita ja eksiä, mutta miksi helkkarissa niistä pitää valehdella jos on puhtaat jauhot pussisssa? Onko vain typerää menneessä vellomista jos otan asian esille? Jos olenkin itse typerä ja suurentelen ja väritän asioita mielessäni? Miksi en pysty olemaan onnellinen vaikka kaikki on periaatteessa hyvin?



Mites se zenkkareiden biisi meneekään...

" Nyt jos kestät tämän vuoden niin on seuraava, jos kestät sen niin kestät sitten varmaan vielä yhden..."

Et ole typerä,et lapsellinen tai muutakaan vaikka kysyt mieheltä asiasta,sinulla on oikeus saada vastaus mieltäsi painavaan asiaan.

En usko että olet syyttä tyytymätön tai ns." turta" ,jos tuntuu ettei kumppani arvosta lainkaan ja aina on se viimeinen niin ei ole ihmekkään jos on tyytymätön.



Nyt vaan rohkeasti nostat kissan pöydälle ja kerrot miltä SINUSTA tuntuu ja miten haluaisit asioiden olevan.Jos mies ei ole kiinnostunut tai vähättelee tunteitasi,ei arvostusta todella ole.Elämä on niin lyhyt,ei sitä kannata kuluttaa olemalla suhteessa jossa ei tunne oloaan hyväksi.



Jaksat varmasti myös olla parempi vanhempi lapsellesi jos saat itsekkin kunnioitusta ja huomiota,ja voit itse hyvin!

minusta viestissäsi huolestuttavinta oli ajatus, että mies ei piittaa sinun hyvinvoinnistasi yhtään ja että tanssitte kaikki koko ajan hänen pillinsä mukaan.



Ei minusta kenenkään pitäisi joutua tuollaisen välinpitämättömyyden kohteeksi, ja jos joutuu, ainakaan sitä ei tarvitse pitkään sietää. Sinua kohdellaan väärin joka päivä ja sinulla on oikeus puuttua siihen. Ja jos radikaalia muutosta ei tapahdu pian niin läde pois huonosta suhteesta. Paitsi että itse voit huonosti, myös lapsesi oppii mallin jossa hänen ei tarvitse kunnioittaa kumppaniaan, tai vaihtoehtoisesti on täysin sopeuduttava kumppanin toiveisiin ja vaatimuksiin.



Olen itse ollut suhteessa jossa minua ei arvostettu tippaakaan. Siitä tuli todella kuvailemasi kaltainen olo, koko persoonallisuuteni muuttui, lakkasin nauramasta ja rentous elämästä hävisi. Ystäväni huomasivat sen myös ja yrittivät varoitella minua, mutta enhän minä heitä uskonut..



Nyt olen suhteessa, jossa kumppani todella pitää minua arvossa ja tekee kaikkensa, jotta minulla olisi hyvä olla. Ja minä puolestani yritän tehdä samaa hänelle. Arki ja sen työt jaetaan niin hyvin kuin osataan ja molemmat yrittävät joustaa jos toisella on hankala vaihe töissä tai muuten raskaampaa.



Minussa tapahtunut muutos tämänhetkisen suhteen myötä on ollut puhtaasti positiiviseen suuntaan, kun edellisessä suhteessa meni tosi pahasti alamäkeen. Omasta puolestani voin siis sanoa että oli elämäni onnenpotku että tuo exäni jätti minut aikanaan - en tiedä olisinko itse kyennyt tilanteesta lähtemään.



Sinä olet ansainnut parempaa, ja joka ikinen ihminen on ansainnut kumppaniltaan kunnioitusta ja arjen jakamista, tai edes sen järjestelyistä tasaveroisesti neuvottelemista!

teille kun olette vastanneet. Eilen puhuttiin tuo naisasia selväksi ja muutakin. Helpotti hieman...



En usko, että mies tahallaan on välinpitämätön. Ajattelematon kyllä siitäkin edestä. Uskon kun hän sanoo rakastavansa minua ja lasta. En ihan vielä halua heittää kirvestä kaivoon. Haluaisin kovasti ehjän perheen lapselleni, kuten kaikki tietysti. Hävettää niin paljon myöntää itselleen ja muille, että on epäonnistunut _taas_ parisuhteessa... eijei, pakko meidän on yrittää saada arki paremmaksi! Nyt kun osapuolena on myös ihana lapsi, ratkaisuissa on painolastia hurjan paljon enemmän. Hänet mies on minulle antanut, ja siinä on mielestäni painava syy yrittää viimeiseen asti.



Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sydän on eilisen jälkeen sen verran kevyempi, että toivon pilkahduksiakin näkyy hieman.

pystyitte keskustelemaan. Se on jo erittäin hyvä alku. Itse olin vauvamme ollessa 6 kk erittäin väsynyt.



Saathan varmasti lastenhoitoapua ja omaa aikaa edes muutaman tunnin edes kerran viikossa? Ja miehen kanssa tarvitsette edes kerran kk:ssa yhteistä aikaa: vaikka vaan pitsalla tai elokuvissa käynnin verran. Pidä kiinni näistä.



Ja ole yhteydessä ystäviisi, vaikka kuinka tuntuisi rankalta pitää yhteyttä. Näin sinulla on vastapainoa parisuhteelle ja vauvan hoidolle.



Kun äiti voi hyvin, niin lapsi voi hyvin.



Voimia!

Joops, jatkanpa tänne tarinointia kun tämä lienee ainoa paikka missä viitsii olla täysin rehellinen. Karua.



Minulla on koko ajan sellainen vähän paska fiilis. Vaikka nuo isot murheet on yritetty puhua läpi, koko ajan jokin kalvaa. Se on ärsyttävää. Se, mitä joku ylempänä sanoi - että mieheni varmaan kuvittelee onnen tulevan itsestään- pitää varmasti paikkaansa. Minulla on sellainen olo, että kun mies on nyt perhestatuksen (minä+lapsi) saanut " hankittua" , niin se on sitten siinä. Olen myös miettinyt paljon, mitä ITSE olisin voinut/voisin tehdä toisin. Olen opetellut sanomaan ääneen mitä ajattelen, niin hyviä kuin huonoja juttuja. Kun huomaan miehen tehneen jotain, mistä ilahdun, sanon sen. Vastaavasti kun mieltä painaa, sanon senkin ennen kuin tarvitsee riidellä.



Minusta meillä kuitenkin ollaan menossa alamäkeä ja vauhdilla. Tuntuu, ettei meillä puhuta juuri mitään (paitsi minä). Minä olen sellainen rupattelijatyyppi, mutta mies ei vaivaudu aina edes vastaamaan tai osoittamaan millään lailla kuuntelevansa. Eipä sitä sitten viitsi seinällekään jutella. En minäkään siis koko ajan pälise, mutta sellaista normaalia(?) jutustelua you know.



Eilen oli kaiken huippu. Mietittiin, mitä kivaa voitaisi tehdä, mutta kumpikaan ei keksinyt mitään! En enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Illalla sanoinkin, että tuo on aika huolestuttavaa - no komments. Tämä suhde on niin lukossa, enkä tiedä miten sen saisi auki. Miehen syytä kaikki ei tietenkään ole, vaan kaiken summa tämä sotku kai on. Mies itse ei näe suhteessamme mitään sen kummempaa " vikaa" , varmaan siksi kun tekee niin paljon töitä ja bisneset luistaa tällä hetkellä hyvin.



Anteeksi sekavat ja toisiaan kumoavat ajatukset :D Tuntuu vaan että tämä pää kajahtaa kohta.