Lue keskustelun säännöt.
Lapseni aloittamassa päiväkodissa. Muutamia ajatuksia arjesta siellä.
24.10.2008 |
Ensinnäkin täytyy sanoa, että kolmen päivän tutustumisen perusteella olen saanut päiväkodista positiivisen kuvan. Tosin lapsista suurin osa syyslomalla, joten todellinen arki paljastunee vasta ensiviikolla.
Ihmetystä herättää kuitenkin hoitajien, varsinkin yhden heistä, suhtautuminen muutamaan 3 - 4 vuotiaaseen poikaan. Tekevät he mitä hyvänsä, niin koko ajan ollaan kieltämässä. Hoitaja itsekin sanoi, että aamusta saakka on joutunut kieltämään samoista asioista. Eikö sitten jotain pitäisi tehdä toisin, jos koko ajan joutuu kieltämään? Tarkoitan lähinnä sitä, että pitäisi sitten keksiä pojille mielekästä tekemistä ja suunnata ajatukset muualle. Jos lapset käyttäytyy liian äänekkäästi ja " riehuu ", niin oman kokemukseni mukaan silloin on asiaan puututtava ja keksittävä jotain muuta. Tuntuu pahalta kun koko ajan pojille tulee negatiivista palautetta.
Toinen asia mikä jäi mietityttämään oli lapsi, joka ei syö juuri mitään. Hoitajat tekevät asiasta suuren numeron. Jotenkin sättivät poikaa kaikkien kuullen. Eikö tuossakin tilenteessa kannustaminen toimisi paremmin. Ja toki sättimiseen sitten osallistuu muutama naseva 5 - vuotiaskin. Lapsella on varmasti syynsä protestointiin. Uskoisin positiivisen palautteen ja kannustamisen toimivan.
Jotenkin tuo päiväkodin raadollinen maailma avautui minulle kolmen kotivuoden jälkeen. Päivään ei juurikaan mahdu rauhallisia hetkiä. Nukkumahetkikin alkaa sadulla, joka ok, mutta sen jälkeinen musiikki ei minulle oikein auennut. Täti Moonika on aika vauhdikasta musiikkia, jos rauhoittua pitäisi? Miksi pitää nukkua musiikin soidessa?
Ja ihmettelen suuresti perheitä, jotka vaativat päiväkodilta, että lapsia ei saa nukuttaa päiväunille, koska iltaunet viivästyvät. Tuommoisessa hälinässä ja touhussa on varmasti pieni lepohetki tarpeen! 3 vuotiaita ajatellen lepohetki vaan on liian lyhyt.
Jotenkin tuntuu että niitä sääntöjä on ihan kamalasti! Tottakai ymmärrän, että sääntöjä on oltava ja tottakai niitä on kotonakin! Mutta kaikki ne kirjoittamattomat säännöt joita päivään mahtuu, niitä on monia! Oma pääkin menee ihan pyörälle...
Kommentit (4)
Tulee mieleen omat tarha-ajat...
Kun piti käydä päikkäreille niin oli vielä vauhti päällä ja kun niiltä piti herätä niin se tuli aina liian aikaisin.
Tarhatäti luki jotain satua kun me kersat pötkötimme kaapista avattavissa sängyissä. Varsinaisia patjoja ei ollut, vaan "pehmeys" tuli kehikossa roikkuvasta muovikankaasta.
Silti tykkäsin olla siellä kun tuli uusia kamuja ja vielä näin vanhempanakin muistelen aikaa lämmöllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ajatellaan että kaikki ovat yksilöitä, homma ei vaan toimi. Esimerkiksi ihmisillä on erilaisia tapoja oppia; osa oppii kuuntelemalla, toinen lukemalla, ja kolmas "kokeilemalla". Koulussa ei voida antaa jokaisen oppilaan oppia sillä omalla tyylillään, mikä olisi juuri hänelle tehokkain, koska resurssit eivät riitä.
Jos on kotona yhden lapsen kanssa, on helppo vaikkapa auttaa tätä juuri sillä hänelle parhaalla tavalla opiskelemaan (vaikkapa luekemalla koealueen hänelle ääneen, tai askartelemalla hänen kanssaan jotain aiheeseen liittyvää ja siinä samalla hän oppii asian) mutta koulussa se ei ole mahdollista.
On helppoa sanoa mitä toinen tekee väärin, mutta jos asetut hoitotätien asemaan, varmasti ymmärrät ettei ole mahdollista hoitaa isoa lapsilaumaa samoin ja yhtä hyvin mitä äiti voi kotona lasta tai lapsiaan hoitaa.
Kaikille lapsille on oltava samat säännöt jne. että homma toimii. Jos jollekkin lapsista on päiväuni liian aikainen/myöhäinen, niin ei voi mitään, pakko mennä ryhmän mukana.
Suurin osa lapsista sopeutuu ilman ongelmia, mutta osa kohtaa niitä, ja osa jopa todella suuria.
ja nolaaminen julkisesti eivät tee kenellekään hyvää.
Kyllä noissa tilanteissa hoitajien/opettajien olisi syytä tarkistaa toimintatapojaan.
Uskon, että työ on raskasta, mutta siellä työssä vaan pitää jaksaa skarpata ja olla se kasvattaja ja roolimalli. Jos ei jaksa, pitää rohkeasti pyytää apua, jäädä sairaslomalle tai jotain. Jos työkaveri huomaa, että toisen suhtautuminen lapsiin on epäasiallista, pitää uskaltaa keskustella avoimesti näistä asioista esim. ryhmän omissa palavereissa. Omaa asennettaan voi aina pyrkiä korjaamaa.
Ammattikasvattaja ei voi tiuskia lapselle miten sattuu, eikä pelkillä kielloillakaan pidemmän päälle pärjätä.
Toiminta ei järin yksilöllistä voi ollakaan, kun laitoshoidosta on kyse, mutta kun päivähoidossa aikuinen puhuttelee lasta, on kyse yksilön kohtaamisesta ja ammattikasvattajan kuvittelisi osaavan hoitaa sen korrektisti ja pedagogisesti oikein.
kysyä henkilökunnalta noista mieltäsi vaivaavista asioista.
Meidän ryhmässä ainakin vältämme juuri tuollaisia turhia komenteluja ja keskitymme kannustamiseen. Eikä lepohuoneessa tosiaankaan soi tätimonikat vaan joku Adiemus tms tai sitten on hiljaista...
T. Lto