Kantakaupungissa asuvat kertokaa...

olen asunut Brysselissä kantakaupungissa, ja jos sinne toisen kerran menen, niin muutan kauemmaksi. Ei se, etteikö lapset viihtyisi, vaan se, että niitä lapsia pitää roudata niin monta vuotta pidempään kuin periferiassa. Laitakaupungilla voi avata oven ja päästää lapsi ulos. Kantakaupungissa, oli kaupunki mikä tahansa, niin saat raahata itsesi perässä vielä muutama vuosi pidempään.

Ollaan siellä käyty kävelyllä Töölönlahden ympäri, eikä äitini luota ole pitkä matka sellaiseen leikkipuistoon, jossa tarjoillaan kesäisin ruokaakin. Leikkipuistossa on puusta tehtyjä eläimiä yms. Harrastusmahdollisuuksia runsaasti ja uimakouluja lyhyen matkan päässä useampia. Alue vaikuttaa rauhalliselta, öisin ei kuulu ääniä ulkoa tms. Kadulla tapaa usein julkkiksia.

Jos asuisivat lähiössä voisivat olla yksin ulkona muttei täällä oikein onnistu, ainakaan minä en uskalla päästää yksin ulos. Vanhemmat lapset taas pääsevät helposti harrastuksiinsa.

Viheralueita ja puistoja on paljon ja kaikkea muutakin tekemistä. Julkisilla pääsee joka paikkaan, jos ei jaksa kävellä, ja ei tosiaan tarvii autoa.

Meidän keskustassa sijaitseva kaupunginosamme on kuin " kylä" , jossa lapsiperheet jollain tasolla tietävät toisensa päiväkotien, kerhojen ja koulun kautta. Toimintaa on sitä haluaville, hyvin hoidettuja puistoja, monikulttuurisuutta, suvaitsevuutta, valinnanvapautta. Harvemmin näkee puliukkojakaan. Turisteja sitäkin runsaammin.

Kävelemme molemmat töihin (autoa käytetään max kerran viikossa johonkin).



Kaikki on tässä, elämä on lähellä. Se on totta, ettei lapsia voi päästää alla kouluikäisenä yksin pihalle. Oikeastaan sellaista tarvetta ei edes tunne, kun ei siihen kerran ole mahdollisuutta.



Asunnot ovat titetenkin kalliita, eli molempien vanhempien on käytävä töissä (ei siis mitään hoitovapaita). Toisaalta lasten hoitopäivät ovat lyhyitä, hoidossa on pienet ryhmät ja vähistä lapsista melkein kilpaillaan. Asunnot ovat myös suhteessa pienempiä, mutta ihmettelenkin mitä ihmiset tekevät jossain kehyskunnassa isossa omakotitalossaan. Meille riittää kolmen lapsen kanssa mainiosti 80 neliötä. Jokaisella vanhalla talolla on oma tarinansa, täällä on tunnelmaa!



Vintillä ulkokatto natisee ja alhaalla on vanhan ajan maakellari. Kaupunkilaisromantiikkaa parhaimmillaan!

Suurin ongelma on tosiaan noiden vähän alle kouluikäisten ja ehkä 1-2-luokkalaisten kanssa, kun kovin vapaasti ei pysty laskemaan liikkeelle. Meillä on vielä taloyhtiön piha aivan onneton monttu, joten siellä ei pysty leikkimään lainkaan. Leikkipuistoja on kuitenkin runsaasti, meilläkin on n. 5 minuutin kävelymatkan sisällä varaa valita viidestä erilaisesta hyvinvarustetusta puistosta.



Viimeistään kolmannella luokalla lapsi osaa jo ylittää isot kadut niin turvallisesti, että kavereiden luo ei enää tarvitse kuskata ja hän kulkee harrastuksiinsakin sujuvasti julkisilla välineillä, kun kaikki mahdolliset kulkuvälineet ovat vieressä, busseja ei tarvitse pahemmin odotella ja kävellenkin on kotiin lyhyt matka.



Minä olen jonkun aiemman kirjoittajan tavoin havainnut tuon yhteisöllisyyden. Täällä monet ovat " elämäntapatöölöläisiä" , joille on yhteistä samantapaiset arvot, vaikka elämä on hyvinkin erilaista. Titteleiden perään ei kysellä, vaan huippututkijat ja TV-julkkikset tulevat mainiosti toimeen ihan perusduunareiden kanssa.

Kuten joku sanoikin, tuhat kertaa mieluummin kantakaupungissa kuin jossain lähiössä...