Pitäiskö olla huolissaan, kun vauva 10 kk ei konttaa vieläkään?
Osaa istua itse, mutta ei nouse istumaan. Istualtaan pääsee konttausasentoon ja siitä takaisin istumaan. Joskus ottaa kiinni jostain ja nousee polvilleen. Kierii paikasta toiseen, ei ryömi lainkaan. Varaa jalkoihinsa, mutta ei aina. Pinsettiote tulee joskus, mutta ei ole kovin tarkka... pitäiskö olla huolissaan?
Kommentit (8)
Kävelin kylläkin paljon aikaisemmin.
Kyseli vieläpä paljon, että meneehän kuitenkin konttausasentoon, koska se on kuulema merkki että pystyy kävelemään?
...niin ehkä ei edes ymmärrä harjoitella mitään muuta. Meillä poika lähti myös 10kk korvilla suoraan konttaamaan ihan vaan yks kaunis päivä ja voi voi mihin on ehtinyt (ikää nyt jo 3vuotta). Ei siis sitä ennen liikkunut mitenkään mihinkään suuntaan.
oli kannettavissa ja hivutti itse itseään jotenkin pisteestä a pisteeseen b.
Käveli noin 1 v 5 kk ja siitä kävelystä alkoi huima kehitys, juoksenteli jo parin kuukauden päästä.
Minä ja lapsen isä ollaan molemmat lähdetty myöhään liikkeelle.
Joten ole huoleti, tosin en minäkään aina voinut ympäristön paineista johtuen aivan levollinen aina olla pojan kehityksen suhteen.
Meidän lapsi on konttaillut vasta pitkästi sen jälkeen kun oppi kävelemään. Ei myöskään ryöminyt ikinä. Kävelemään oppi vuoden ikäisenä. Kaikki eivät tykkää kontata, jos osaavat edetä muuten.
Lapsissa on siis todella paljon eroja, kuten moni muukin on täällä jo sanonut. Terkkarin tehtävä on tarkkailla lasten kasvua ja kehitystä sekä kiinnittää eritystä huomiota keskimääräisestä poikkeaviin lapsiin, jotta oikeat kehityshäiriöt huomattaisiin niin aikaisin kuin mahdollista ja lapsi saisi tarvittavaa tukea. Sen takia varmaan monista vanhemmista tuntuu, että terkkari ' huolestuu' turhan pienistä asioista ja samalla huolestuttaa vanhemmat. Jos sinua jäi tämä asia kovasti vaivaamaan, niin soita terkkarillesi ja juttele hänen kanssaan asiasta uudelleen. Häneltä voit halutessasi vaikka pyytää ohjeita, kuinka voisit ' houkutella' lastasi liikkumaan enemmän.
kokemuksesta, meillä lapsen konttaamisen ja kävelemisen oppiminen oli terkkarin mielestä viivästynyttä, jouduttiin myös fysioterapiseen tarkkailuun vähäksi aikaa, kun lapsi oli 8 kk. Oppi kuitenkin ihan hyvin ja mielestäni myös ajallaan konttaamaan " oikein" (ei siis vetämään itseään käsillä eteenpäin n. 10 kk iässä ja kävelemään n. 1v 4kk.
Terkkari selitti huolensa ja syyn tarkkailuun sillä, että konttaus on tärkeä vaihe lapsen kehityksessä, jolla on jonkunlainen yhteys myöhempiin oppimisvaikeuksiin. Mutta kuten edellä on sanottu, ei kannata huolestua, jokainen lapsi oppii omaan tahtiinsa ja asiaan puuttuminen riippuu hyvin paljon varmaan siitä, millainen terkkari itselle sattuu.
Jokainen kehittyy omaan tahtiinsa. Jotkut saattavat jättää konttaamisen kokonaan väliin!