Lue keskustelun säännöt.
Vieläkö vauva - olen 38v - ja miksi / miksi ei?
16.09.2007 |
Meillä on kaksi jo hiukan isompaa tytärtä, 6 ja 9 v ja aikanaan ajattelin, että tässä se perhe nyt on koossa. Nyt olemme kuitenkin miehen kanssa poteneet vauvakuumetta ja kolmas lapsi on harkinnassa, mutta ikää alkaa jo oleen sen verran paljon, että iltatähti mietityttää.
Jaksaako enää näin vanhana synnytyksen ja vauvanhoidon? Aikanaan tytät olivat tosi koliikkisia ja vaikeita vauvoja - nyt ovat jo tosi helppoja - ja muistan miten pinna oli kireällä, vaikka oli nuorempi silloin itse.
Sinänsä siis elämä on nyt mukavaa mutta jotenkin sitä ajattelee, että nyt tai ei koskaan on pakko, jos kolmannen vielä haluaa. Vai pitäisikö vaan luovuttaa ja tyytyä kahteen...
Kommentit (11)
Ja 60 vuotias äiti parikymppisellä. Ihan normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei muka jaksaisi? Ethän ole ikäloppu. Ei minulla ainakaan ollut vaikeuksia jaksamisen eikä minkään muunkaan kanssa yli nelikymppisenäkään.
Vierailija:
n. kuusikymppisenä, se on minusta luontevampi aika toisenlaiselle elämälle ja lapsenlapsille jos sellaisia tulee. Mutta toisille se ehkä sopii paremmin.
Vierailija:
Lapset tehdään alle kolmikymppisenä...
Mulla kolme kaveria pyöräyttivät kaikki kolmannen juuri nelkyt täytettyään, minä siis haaveilen silloin neljännestä.
t: se ap:n kanssa samanikäinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä nuorimmainen oli koliikkivauva, mutta hyvin jaksoin hänen kanssaan, paljon paremmin kuin esikoisen huutaessa koliikkia. Kun sen tietää, että sekin menee ohi ajan kanssa. Muutenkin osaa ottaa kaiken paljon rennommin, ei turhista nipota. Suosittelen kyllä vauvan " hankkimista" , jos mieli tekee. - 7
saa sen parin vuoden sisään. Näin hän on n. 60-vuotiaana n. parikymppisen äiti. Laskutaito oli kellä hukassa?
Miksi vetäisitte herneen nenään mielipiteestäni, jota en edes esittänyt kärkkäästi? Ei se, etten itse halua lasta enää nelikymppisenä tarkoita, ettäkö se olisi oikea totuus kaikille.
Ei minustakaan 60v. ole ikäloppu. Juuri siksi haluaisin, että omat lapset olisivat lentäneet siinä vaiheessa jo vuosia sitten pesästä. Ihanaa aikaa itselle ja läheisille ja eläke kolkuttelee ovella (paitsi tätä menoa eläke kolkuttelee ovella vasta 75-vuotiaana).
Luulin, että ikä avartaa ajatusmaailmaa, mutta kyllä se näköjään on yksilökysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta on se kyllä rankkaakin... Jos kaikki muut asiat on kunnossa, rahatilanne hyvä tai parempikin, parisuhde kunnossa, ei masentuneisuuteen taipuvuutta yms. niin miksipä ei. Täytyy kuitenkin muistaa että riskit kasvaa iän myötä ja pitää ottaa huomioon että lapsi ei ole välttämättä terve. Jaksatteko myös sairaan lapsen?
ja se riski kasvaa todella minimaalisesti, onko se niin, että 38 - riski kasvaa vaivaisella prosentilla.
Ja kyllä esim kärsivällisyyttä olis sairaalle lapselle ihan toisenlailla kuin nuorena.
ja onhan tutkittu juttu, että lapset pitää nuorena =)
t. se 38 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos elämäntilanne on muuten hyvä ja sinä luonteeltasi energinen niin antaa mennä vain :). Meillä oli vauva-arki nyt kolmannen kohdalla vasta sellaista josta osasi nauttia. Paljon vaikutti se että isommat kaipailivat sisarusta, joten tämä kolmas oli vähän niin kuin heille. Aikuisuutta ajatellen on kiva ajatella että on sisaruksia, emmehän mekään ikuisesti elä. Välillä tosin maailman tilanne mietityttää ja olen pohtinut millaiseen maailmaan lapset olen synnyttänyt. Joutuvatko kärsimään, näkemään väkivaltaa, nälänhätää, sotaa...?
n. kuusikymppisenä, se on minusta luontevampi aika toisenlaiselle elämälle ja lapsenlapsille jos sellaisia tulee. Mutta toisille se ehkä sopii paremmin.