Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

*~*Isot enskat loppuviikkoon*~*

Kommentit (30)

Vierailija
21/30 |
14.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mäkin kirjoittelen taas kerran varsin omanapaisesti, pahoittelut jo etukäteen.



Meillä on pidetty maanantaista asti unikoulua, ja tepsinyt on! Noel on viety illalla omaan huoneeseensa iltapuuron ja -tissittelyn jälkeen, ja siellä poika on nukahtanut syliin tuutulaulun säestämänä (yleensä ei mene kuin reilut 5min). Sitten olen syöttänyt pojan aikaisintaan klo 23, sitä ennen isi on hyssytellyt tai tassutellut pojan takaisin uneen. Sitten olen syöttänyt pojan toisen kerran aamuyöllä, mikäli itku ei ole loppunut tassuttelulla. Näin esimerkiksi viimeyönä syötin pojan klo 23, sitten seuraava inahdus kuului 5.30. Aamusyötön jälkeen Noel olikin jo pirteänä, eli käytännössä yösyöttöjä oli vain yksi. (Tosin Noelin yöunet jäi kyllä vähän lyhyiksi.) Ja tuo 1-2 yösyöttöä on ihan superluksusta, kun vielä viime viikolla niitä tuli 4-6 kpl yössä! Ja sekin on ihan uutta, että Noel nukkuu koko yön omassa sängyssään, omassa huoneessaan. Meillä on siellä ylimääräinen aikuisten sänky, ja mies nukkui ekat yöt siellä, jotta sen oli helpompi herätä hyssyttelemään poikaa.



Ja täytyy sanoa, että aika terää tekee saada nukkua yli kolme tuntia putkeen! Sitä kun ei ole usein tapahtunut viimeisen kahdeksan kuukauden aikana...



Siinä omaa napaa, nyt täytyy lähteä katselemaan leffaa. Huomenissa ehkä kommentointikin sujuu paremmin :)



Kandi & Noel 8kk+

Vierailija
22/30 |
15.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulin super nopeelle käynnille. Oli vaan pakko tulla kertomaan, että meidän Joel otti eilen ensimmäiset konttaus " askeleet" . Nyt ymmärretään siirtää käsiä ja metrin verran kerralla liikkuu. Eipä nyt muuta, piti vaan tulla kertomaan :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/30 |
15.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Iltaa!



Tulin vaan kertomaan tilannekatsausta. Eilen katkesi sitten mun pinna ja Emmi muutti omaan huoneeseen nukkumaan. Ja samalla alkoi unikoulu. Likka heräs puol kolme ja huusi puoleen viiteen. Mä yritin nukkua earit päässä, kun mies rauhoitteli likkaa, mutta eihän siitä unesta mitään tullut.Kuitenkin sain pysyttyä pois tieltä tai siis sekaantumasta asiaan. Aamulla unta riitti yli kasiin. Saa nähdä, miten ensi yönä käy. Ollaan neidin kanssa kaksin kotona. Huh! Jaa niin, ja siis ruoka on tietysti maistunut huomattavasti paremmin tänään, kun ei yöllä tankattu.



Sain hyvän vinkin unikouluun asennoitumiseen eilen. Meidän ringettejoukkueessa pelaa yks neuvolan terkka ja se neuvoi, että kannattaa ajatella unikoulua ikään kujin olisi yövuorossa töissä, siis asenteella, nyt mä teen tätä ja päivällä huilaan. Rasittuu itse vähemmän ja jaksaa paremmin, kun ei ajattele koko ajan, että voi kun mä en saa nukuttua ja kunpa tuo nyt päästäis mut nukkumaan. Mua ainakin auttoi heti, kun ajattelin noin. Ja sitten se vielä lohdutti, että yleensä vauvat alkaa nukkua jo kolmen yön jälkeen hyvin. Vain kuulemma tosi sitkeet huutaa pidempään. Jotenkin mä pahoin pelkään, että Emmi on noita sitkeempiä... ;o) *koputan puuta*



Ja sitten vielä ehkä pitkään aikaan liikuttavin hetki oli tänään illalla, kun Emmi sanoi: " ÄITI!" Meinas kuulkaa tulla tippa linssiin. On se vaan suloinen otus, tuo äidin kulta! =)



Kandille tsemppiä unikouluun - hienosti alkoi teillä!



Ja Joelille onnea uudesta taidosta!



Kaikille vilkutuksia!



-Amy ja omassa huoneessa nukkuva Emmi-

Vierailija
24/30 |
16.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poika unilla niin äidillä aikaa surffailla :o)



AMY: jaksamista teille unikouluun! me kanssa yritettiin tota poitsua saada nukkumaan ilman sylittelyä ja moneen kertaan pullolla olemista, mutta huonolla menestyksellä, miehellä meni heti hermot toisen huutamiseen¿ no itse olenkin tassuttelun kannalla ja niin se nukahtaminen onnistuu jotenkuten¿yölliset heräämiset hoituu onneksi tutilla, mutta niitäkin oli taas vaihteeksi viisi yön aikana, ite kyllä menen laittamaan tutin jo ennen kuin itkee..

Mutta tosiaan jaksamista teille ja eiköhän se kolmas yö sano toden ja yöt alkaa luistamaan paremmin! ja heti oli tapahtunut muutosta parempaan, kun ruoka maistuu päivisin paremmin¿



KANDI: tosi hienoa, että unikoulu on teillä tepsinyt, varmasti tekee hyvää äidillekin saada nukkua pitkästä aikaa!



HENNA onnittelut joelille uusista taidoista!



Meillä oli sitten eilen eka vauvauinti ja tosi hienosti meni¿ eemeli ei kitissyt koko reissun aikana yhtään, ihme! taisi poika tosiaan nauttia! ekojen minuuttien aikan oli läiskyttänyt itsensä, meidät ja vierustoveritkin ihan märiksi :0) äitiä vaan taisi reissu eniten väsyttää ja koko päivän olin ihan nukuksissa¿



Onko jollain keinoja miten saisi lihasoseet maistumaan paremmin? olen antanut kaiken eri makuisia kaupan lihasoseita, mutta mikään ei maistu, aluksi ne oli herkkua, muutamat eka päivää, mutta nyt hyvä kun menee kolmasosa purkki kerralla¿ja eikös sitä lihaa jo tarvita tuossa iässä? jogurtti ja hedelmäsoseet kyllä maistuis, on tainnut tulla äitiinsä kun kaikki herkut maistuu :o)



Mutta kai sitä tarttis saada jotain muutakin aikaiseksi pojan unien aikana kun vaan surffailla¿poika on kyllä sellainen viihdytettävä hereillä ollessaan, välillä oikein miettii, että onko sillä kaikki ihan hyvin¿

Muuten, onko teidän pikkuiset kovia huutajia? eemeli huutaa tosi paljon ja tosiaankin lujaa, miehen kanssa on välillä korvat ihan lukossa¿



Mutta nyt pois¿

Vierailija
25/30 |
16.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus keväämmällä taisin täälläkin kirjoitella nivustaipeeseen tulleesta patista, ja olikos Opella jotain ikävämpiä " pattikokemuksia" ? Ja joku aika sitten oli PiKilläkin joku patti...? Onko se selvinnyt, mikä oli?



Hitto sentään, mä löysin eilen kainalosta pienen kivikovan patin...kainaloa on kutissut jo kuukausia, mutta oon ajatellut että on vaan dödöistä tai sheivaamisesta ärtynyt. Nyt kainalo on kuin tulessa välillä. Mä en oo mielestäni ennen ollut mitenkään hysteerinen, mutta nyt Nakin syntymän jälkeen huomaan reagoivani kaikkiin tuommoisiin juttuihin aika voimakkaasti. Nytkin varasin jo huomisaamuksi ihotautilääkärin (god bless nettiajanvaraussysteemit!)! Sellainen olo, että pitäis ihan nyt heti tällä punaisella minuutilla päästä lääkäriin!!!



Muuten viikonloppu on sujunut ihan leppoisissa merkeissä. Eilen käytiin uimassa ja kattelemassa ringetteä, ja mies oli raksalla...se on siellä nytkin. Ei se mitään " oikeeta" raksahommaa siellä osaa tehdä, mutta kunhan siivoilee ja leikkii rinta rottingilla Puuha Peteä :) Nakki nukkuu ulkona. Ai juu aamulla oli aika kauhee läheltä piti -tilanne, kun Nakki ryömi lipaston viereen ja alkoi kiskoa silitysraudan roikkuvaa johtoa! Oli kuulkaa lähellä, ettei tipahtanut rauta päähän! Jaiks.



Nyt menee jaaritteluksi, taidan poistua... Semmoinen olo, että en saa mitään järkevää tehtyä, kun tuo patti pyörii mielessä :(



Makkara & Nakki melkein 7kk

Vierailija
26/30 |
16.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siitä tulikin mieleen, että yrittääkö teidän píenokaiset kiivetä syöttiksestä pois? Ida ei ole tainnut ikinä edes yrittää?



Makkara, minäkin löysin tuossa 3-4kk sitten patin kainalosta? Vähän noloa ehkä, mutta unohdin sen samantein ja nyt sitä ei enää ole! En tiedä mikä se sitten oli? Mutta hyvä että olet varannut itsellesi jo ajan ja toivottavasti huomenna selviää :) Sehän voi olla ihan vain joku hormoneista johtuva? Varmasti näitä asioita stressaa enemmän vauvan syntymän jälkeen ja pahin käy aina mielessä, varsinkin jos pelkää lapsen jäävän ilman äitiä jne. Tulehan huomenna kertomaan mitä tohtori sanoi!



Pajuska, meillä myöskin Ida osaa huutaa :) Ja ihan oikeesti, iän myötä oppinut myös itkun seasta karjumaan! Mistä lienee temperamenttinsa perinyt ja isikin sanoo että kärsivällisyyttä ei ole meitin neidillä pätkääkään ;)



Amy, ringettekaveri on kyllä siinä osunut oikeeseen että kannattaa ajatella unikoulun olevan yötyötä! Ajattelin itse ihan samalla tavalla (yötöitä kun olen tehnyt paljon), jos oltaisiin unikoulua jouduttu pitämään. Toivottavasti " yötyöt" kestävät vain muutaman yön ;) Ihanaa varmasti kun Emmikin sanoo äiti :) Toissapäivänä juuri ajattelin että siihen sanaan ei voi millään kyllästyä, vaikka Idakin sitä hokee koko ajan hereilläollessaan. Kulkee täällä mun perässä ja huutelee " äitiii" , äidin pikku mussukka pullero pallero :D



Kandinkin unikoulu on sujunut aikasta hyvin!



Olitte pohtineet kotona oloa... Minulla on hirveän ristiriitaiset ajatukset asiaa kohtaan. Kaipaan todella paljon aikuista seuraa päiviini eli työkavereita ja haluaisin myös että mies olisi silloin tällöin Iitukan kanssa vähintään sen 8 tuntia kotona KAKSIN! Asiaanhan on sellainen ratkaisu että menisin viikonlopuiksi töihin. Päiväkotiin en raaski neitiä vielä laittaa. Jahka päiväimetykset loppuvat niin alan mitä luultavammin tekemään keikkaa.



Jaaha, neiti päikyille...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/30 |
16.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hennan Joelille onnittelut konttausaskelista :) Selvisikö muuten päänsärkyyn syy? Mun siskolla oli aika pitkälle raskautta pää kipeä, mutta taisi joskus rv26 jälkeen helpottaa. Minulla loppui alkuraskauden päänsärky heti kun pystyin juomaan lasillisen kerralla vettä oksentamatta sitä pihalle ;)



Pitää oikein " ääneen" sanoa, että nostan kaikille hattua jotka pystyvät olemaan maidottomalla dieetillä imetyksen aikana!



Jatketaan omaa napaa. Me herättiin tänään klo 9.30. Muistan kuulleeni jo aikaisemmin kitinää Iitukan huoneesta, mutta käänsin vain kylkeä ja ajattelin että mies saa mennä kun lupasi eilen heräävänsä aamutoimiin neidin kanssa. Noh, ajattelin että tänään mennään yhdellä päikyillä ja nukkumaan vasta lounaan jälkeen. Ei olisi kyllä kannattanut. Oltiin ulkona ja neiti sai siellä jo väsyraivarit ja äsken lounaan jälkeen simahti sitten tissille :) Nyt toivotaan että nukkuu 3 tuntia jottei tarvitse koko iltaa kuunnella väsykiukkua, kun toisille päikyille neitiä ei enää tänään saa...



Eipä tässä muuta, menen tästä aamupalalle.



MiaMik ja Ida 11,5kk

Vierailija
28/30 |
16.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


[color=blue]Makkara, nyt turha huoli pois tuosta patista, vaikka tiedän ettei se helppoa ole. Koita nyt ainakin yrittää olla ajattelematta asiaa liikaa kunnes pääset huomenna lääkäriin. Mulla on ollut patti kainalossa, sellainen sentin halkaisijaltaan. Se oli ihan harmiton rasvapatti, ajos hienommalta nimeltään. Tk-lääkäri sen poisti ihan paikallispuudutuksessa, viilsi ihon auki ja puristi patin sisällön pois. Sain antibiootit ja se hoitui sillä. Joillakin ihmisillä on taipumus kehittää itselleen noita patteja ties minkälaisiin paikkoihin, äidin puolen suku on oikein " pattisukua" , yhdellä jos toisella tuota vaivaa. Veljellä on poistettu korvanlehdestä patteja useampaankin kertaan. Jospa sullakin on vain tuollainen taipumus saada noita patteja :)



Pajuska kyseli jo aiemmin suolisto-oireisesta allergiasta. Aleksi alkoi oireilla 3kk:n iässä yöitkuilla, jatkuvalla heräilyllä, ilmavaivoilla, oksentelulla (pahanhajuista pulauttelua jatkuvasti) ja vihreällä kakalla. Lisäksi peppuvako oli punainen. Älä turhaan mieti sitä punaista peppuvakoa, ei se välttämättä tarkoita että Eemelillä allergiaa olisi, jo teidän yötkin on rauhoittuneet eikä muita oireita ole. Minä jo sain Burden kerran pelkäämään Heidillä allergiaa kun mainitsin tuosta pepun punoituksesta, se tuskin merkkaa mitään ainoana " oireena" :)



Amylle ja Kandille voimia ja tsemppiä unikouluun!!



Hennan Joelille onnittelut konttausaskelista - siitä se lähtee :)



MM, Aleksi alkoi pari päivää sitten kiivetä Tripp Trapista pöydälle. Nykyään istuu siis syöttiksessään valjaat päällä...



Meillä levottomat yöt jatkuu...Tosin ei ehkä ihan niin levottomina taas vaihteeksi. Imetän vielä kaksi kertaa vrk:ssa, parin viikon aikana olisi tarkoitus jättää nekin pois. Katsotaan sitten helpottuuko tilanne yhtään..



Viipero & Aleksi 10kk+

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/30 |
16.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

[color=green]Artulla on sitten pissatulehdus! :( Pe-aamuna haistoin pissassa TOSI pahan hajun, ei oikeastaan edes haissut pissalle, vaan lähinnä tuli mieleen palanut pop corn... No, se haju on ollut edelleen joka vaipallisessa, muttei läheskään niin voimakkaana. Tyhmänä odotin tähän sunnuntaihin asti, ennen kuin vein näytteen. Muita oireita ei ole, paitsi että Arttu on tosi kiukkuinen, ei ollenkaan oma itsensä - ajattelin sen kuitenkin johtuvan tulossa olevista ylähampaista, kun ikenet olleen jo ainakin 2vkoa ihan valkoisen ja turvoksissa. Ja muutenkin sain tutuilta samoja rauhoittavia kommentteja, kuin mitä itsekin olin ajatellut, eli esim. että " ei pojille tule helposti pissatulehdusta" , tai että " on vaan syönyt jotain, mikä saa pissan haisemaan" ... Noin juuri ajattelin itsekin, enkä huolestunut. No, eilen myöhään illalla surffailin netissä, ja löysin jostain sivulta keskustelun, missä paha pissan haju oli merkki tulehduksesta. Ja kun mulla kotona oli oma vanha näytekippo+putkilot valmiina (aiemmin ollut itellä tulehdukseen taipumusta), niin ajattelin viedä Artun pissankin vaan pikaisesti stixattavaksi tk:n vastaanottoon... No, siellä ystävällinen hoitsu sen sitten stixasi, ja tulehdusta sen mukaan on. Huomenaamulla vien vielä uuden ja paremman näytteen (nyt sain vain lirun), mistä tehdään viljely, ja sen jälkeen saan puh.reseptillä Artulle antibioottikuurin.



Että sellaista. Mutta kyllä lapsesta näköjään hyvin huomaa, milloin on joku vaivana. Nyt en vaan heti osannut yhdistää kiukkuisuutta oikeaan vaivaan, mikä hieman harmittaa... No, onneksi huomenna saadaan lääkettä, eikä ole kuumetta tms.



Nyt vaan mietin, että mistäköhän se pissatulehdus on tullut..? Eikös se aika usein ole niin, että ne peräsuolen bakteerit aiheuttaa sen joutuessaan virtsaputkeen? Kun Arttu painaa niin paljon, että usein pyyhin kakan tullessa takapuolen vaan niillä kosteuspyyhkeillä, enkä pese vedellä... :( Että voisiko se olla osasyy? (Arttu ei oikein mahdu vessan lavuaariin, joten pestään se kylppärissä suihkun hanan alla. Mies pesee aina, jos vaihtaa kakkavaipan, ja samoin joka ilta mies pesee Artun pyllyn siellä, kun tekee muutkin iltapesut. Minä vain laiskuuttani ja voimattomuuttani käytän mielummin kost.pyyhkeitä... Täytyypä nyt muutta omia tapoja!)



Voi meiän pientä miestä... Ei se onneksi ihan hirmuisen kipeältä vaikuta, illemmalla vaan alkaa se kiukuttelu :(



Mutta tulipahan todistettua, että on netistä joskus hyötyäkin, eikä kaikki sieltä löydetty aina huuhaata!



MAKKARALLE vielä patista: Joo, se mun patti on edelleen tuossa etureidessä. Ei ole kasvanut tai mitään, ja lääkärikin arvioi sen ihan vaan sidekudokseksi, eli mitä lie läski-rasvaa :) Patteja voi tosiaan löytyä ihme paikoista, mutta hyvin on tuo tunne muistissa, kun pelästyy niin paljon! Ja sama homma - Artun syntymän jälkeen kaikki tuollainen tuntuu tuhat kertaa pelottavammalta... Mutta patit voivat tosiaan olla ihan harmittomia rasvapatteja, tai esim. imusolmuke turvoksissa - jos sulla on ollut esim. flunssaa, niin se saattaa jo turvottaa imusolmukkeita, ja on vaan merkki siitä, että ne toimii :) Näin olen ymmärtänyt.

Tulehan kertomaan huomenna kuulumiset lääkärissä käynnistä!



Mutta nyt poistun. Ei viitsi netissä kuluttaa niitä aikoja, kun mies on kotona ja poika valvoo ;)



Sori tosiaan tämä jatkuva oma napaisuus... Oli vaan pakko tulla kertomaan tuo pissatulehdus-juttu, jos joskus jolla kulla tulee samoja oireita tms.



Hyvää sunnuntain jatkoa!!!

Pi-Ki ja Arttu 6kk+

Vierailija
30/30 |
16.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähä nettipimennossa ollut, kun kone hajos alkuviikollatäysin tyystin. Ei suostunut avautumaan. Mutta mies vaihtoi kovalevyn tms. ja värkkäili aikansa niin kone toimii ainakin jotenkuten :)



Sen verran jäi mieleen jutuista, että kotona olemisesta oli puhuttu. Mulla on suunnitelmat muuttuneet alkuperäisestä (että palaisin kouluun tammi-helmikuussa 08) sen verran, että aion olla kotona ainakin siihen, kun Sampo on parivuotias. Aion myös ensi keväällä hakea opiskelemaan uutta alaa. Ja mistä sitä tietää, vaikka joskus toinenkin vauva saataisiin ;) Mutta näillä näkymin hoidan Sampoa parivuotiaaksi kotona. En kaipaa opintojen pariin yhtään. Sivistän/piristän itseäni lukemalla kiinnostavia kirjoja ja artikkeleita, mutta koulun penkille en vielä kaipaa takaisin. En myöskään kaipaa kovin paljoa enempää kontakteja muihin aikuisiin, kuin mitä mulla nyt on. Ehkä välillä, mutta en kuitenkaan kovin paljoa. Oonkohan mää jotenkin yksinkertainen ihminen, kun mulle riittää tämä tällainen ;)



Tosin mulla nyt on muutenkin opintoihin vähän nihkeä asenne. Kaikista parhaiten menestyn, jos/kun saan toimia itsenäisesti. En pidä ryhmäjutuista enkä luennoista jne., mutta minusta on hauskaa lukea teoksia ja kirjoittaa esseitä niiden pohjalta ja pohdiskella asioita jne. ITSEKSENI. Parhaimpia tuloksia opinnoissa oon saavuttanut juuri sellaisiassa tehtävissä, missä oon saanut pohtia ja soveltaa lukemaani esseen tai tutkielman muodossa. Voi kun sais kaikki opinnot suorittaa vain lukemalla eikä tarvis lähteä luennoille ollenkaan ;p Musta vois tulla hyvä tutkija....



No mutta, se meikästä. Sitten Sampon napaa:

Yöt = persiistä

Soseiden/muun kuin tissin syönti = persiistä

Siinäpä se, tiivistetysti ;D Paljon olis positiivisiakin asioita, mutta en uskalla niitä kirjoittaa, kun oon ihan vakuuttunut, että jos/kun kehun Sampoa tänne, niin pian kaikki meneekin ihan päinvastoin kuin mitä olen kehunut :) Mutta on siis paljon hyvääkin tässä ollut ♥



En nyt osaa kommentoida mitään :( Liityn siis tähän omanapakerhoon, mikä tänne onkin pistetty pystyyn. Osallistujamäärä tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia ;)



Han ja Sampo 7kk