Tulin haukutuksi lyttyyn aaveella
ja nyt pahoitin mieleni niin, ettei palstailu enää laisinkaan kiinnosta.
Kommentit (9)
tämä palsta on kuuluisa siitä, että täällä vedetään roolia. Se on yksi nettikirjoittelun tyylilaji mollata, provoisoida, kirjoittaa keksittyjä juttuja eli trollata.
Kyse ei ole niinkään henkilökohtaisesta kiusaamisesta, vaan siitä, että tällä palstalla monet pystyvät päästämään oman pimeän puolensa vapaaksi. Kun itsellä on tylsää, vaikeaa tai jotain muuta purkamatonta negatiivista, niin tänne ne voi suoltaa. Sitten nämä anoniilit ovat riemuissaan, kun joku ottaa ne todesta.
Toisaalta täältä saa nopeasti tietoa, jos osaa olla kriittinen.
Voi myös kysyä jostain, mistä ei uskalla muualla puhua.
Muistakaa kuitenkin aina, että osalla on ihan eri pelit menossa kuin tasavertainen vuorovaikutus.
Terveisin 2001 palstalla pyörinyt, kovia kokenut, nykyinen satunnainen vieras.
Ajattelen, että täällä niitä ilkeitä päästelevät ne, joita ei kuuntelisi sekuntiakaan siviilielämässä. Eli jo ulkonäöstä voi päätellä. Täällä on kätevää puhua nimettömänä.
Moni on ihan oikeasti ja yllättävästi aivan aikusia yli kolmikymppisiä äitejä, jotka jostain syystä laskeutuvat anonymiteetin turvin jonnekin 17-vuotiaan tasolle!!
ihmiset purkavat pahaa oloaan täällä. Menisivät psykiatrin hoitoon.
Mikset mieti itse oletko sitä mitä kirjoitetaan vaiko etkö?
av:n sääntö on se, että jos joku voidaan lynkata, se lynkataan.
Minusta kyse on oman ylemmyydentunnon vahvistamisesta. Ihminen tarttuu viimeiseen oljenkorteensa pitääkseen oman itsearvostuksensa edes jollain tasolla. Kun elämä potkii päähän, tuntee itsensä huonoksi monessakin asiassa - niin kah, sitten huomaakin paremmuutta jonkun ketjun osalta. Huomaa, että juuri tuon asian minähän osaan - ja tekee kaiken osoittaakseen itselleen itsearvostusta. Toisen ihmisen kustannuksella.
Ap, ota tämä palsta itsesi kehittämisen palstana. Kun jatksat ottaa haukut vastaan, kestää lynkkaukset kuin " mies" - niin voin taata, että kasvat ihmisenä vahvemmaksi!
käyttäytyvät täällä törkeästi, ovat oikeasti aika mielisairaita parkoja. Ei heillä asiat ole hyvin itselläänkään.
että pitää edes jossain ilkeillä. Keskenkasvuisuutta. En pidä kovin hyvänä kasvattajana tälläistä ihmistä omille lapsilleen, saati muiden!
on ihan aivovammaista porukkaa, suurinosa lienee teiniäitejä. Kasvoin ohitse iästä, jolloin on pakko mollata ja kadehtia kaikkia ollakseen itse jotain enemmän.