Huokaisetteko helpotuksesta kun lapsenne osoittautuu
Kommentit (11)
Toki harmittaisi että mahkut lastenlapseen vähenisivät. Muuten ok.
Minusta oli ihan sama, mikä ihmisten seksuaalinen suuntautuminen on, mutta kun oma lapsi osoittautuu poikkeavaksi, niin ei asia olekaan niin helppo hyväksyä. - 3
Ei niin että heterouskaan niitä lapsia takaisi.
En pidä itseäni mitenkään ahdasmielisenä, mutta jotenkin sitä vain tahtoisi, että oma lapsi olisi hetero...
Ihan kuin olisi jotenkin epäonnistunut kasvatuksessa.
kun lapseni on sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa. Kaikki seksuaalisuuteen liittyvä mitä yksi tai useampi aikuinen ihminen vapaaehtoisesti harrastaa on mielestäni ok.
Itse etsin virheitä itsestäni, että mikä on mennyt kasvatuksessa pieleen. Olen luullut olevani hyvä kasvattaja, mutta en ilmeisesti olekaan. - 3
Pääasia että hyvän ihmisen vaan itselleen löytää.
Vaikka ei ajankohtaista olekaan kun omat on vasta 6,9 ja 10. Paha tietysti sanoa miten tosipaikan tullen reagois mutta nyt tuntuu että kunhan lapsi vain olis onnellinen ja löytäis rakkaan ihmisen, oli se sitten samaa tai eri sukupuolta.
ei tietysti olisi kauhistus. Oma äitini parahti, kun kerroin kahta asiaa:
1. enkä minä nyt voi saada lapsia, joita olen aina halunnut
2. onko elämäni tosi vaikeaa ja kohtaan syrjintää
Ylpeämpää isoäitiä saa etsiä. Sateenkaariperheiden määrä on rajussa kasvussa ja tulevaisuudessa kynnys perustaa perhe on entistä matalampi ja mahdollisuudet myös homomiehillä paremmat. Yhä enemmän homomiehet saavat lapsia yhdessä naisparien kanssa.
Tärkeintä teille äiteinä on, että teette lapsellinne selväksi, että te rakastatte heitä sellaisina kuin he ovat - ei sellaisina kuin teille sopii. On hyvä, että sanotte ihan ääneen, että teille voi kertoa kaiken, vaikka sen, että on homo tai lesbo ja te ette hylkää. Sitä lapset eniten pelkäävät. Tietysti voitte sanoa, että te vielä paniskelette tämän asian kanssa, mutta lasten pitää tietää, että vanhemmat kestävät ja rakkaus on ehdotonta.
Sinulle, jolle asia oli ajankohtainen; oletko lukenut " Ulos kaapista" Liken kustantaman kirjan? Siinä ei-heteroiden nuorten vanhemmat kertovat oman tarinansa. Siitä on ollut tukea monille. Monet ovat myös ottaneet yhteyttä kirjoittajaan. Myös SETA:n päivystävään puhelimeen voi soittaa saadakseen tietoa ja tukea. Joillakin paikkakunnilla on vanhempien tukiryhmiä, joissa ei todellakaan hymistellä vaan, saa tulla painiskelemaan asian kanssa. Monia helpottaa, että saa jakaa tuntemuksiaan toisten vanhempien kanssa.
Lapsen ulostulo on usein kriisi vanhemmillle. Siitä suurin osa kuitenkin selviää ja välit lapseen paranevat, kun salailu ja ahdistus loppuvat lapsen osalta.
Yksi ei ole osoittautunut ja sen asian kanssa nyt painiskelen.