Voiko ystävyyssuhde kariutua toisen raskauteen? ONko sinulle käynyt niin?

jaksaa vain ja ainoastaan innostua baby björnin tukkumyynnistä ja kantoliinan väreistä ja hukuttaa ystävänsä loputtomiin pohdiskeluihin siitä, mikä olisi odottajalle sopivaa syötävää.

Odotin esikoista samaan aikaan kuin kaveri kolmatta lastaan. Koko ajan kaveri oli kysymättä neuvomassa ja tuomitsemassa meidän valintoja ja hankintoja. Koko ajan vähätteli mun vaivoja ja vähättely jatkuin vaikka synnytys käynnistettiin vaivojen vuoksi pikaisesti. Hän ei myöskään tajunnut miten minä halusin mieheni kanssa käydä läpi raskausasioita ja oli jopa kateellinen mieheni innostuksesta, omansa kun ei enää kolmannella kerralla ollut niin tohinalla mukana. Sama jatkuin lapsemme synnyttyä, edelleen oppiäiti-tyhmä esikoisen vanhempi-asetelma. Sama jatkui edelleen, kun lapsilukemme oli sama, olihan hän ollut kauemmin äiti... sain tarpeekseni.

kaverillani suhde ainakin muuttui. Olimme olleet lapsuudesta asti parhaita kavereita ja kun kaveri tuli raskaaksi, liittyivät jutut VAIN raskaanaoloon ja sen onneen ja autuuteen. Yritin olla kiinnostunut ja välillä kertoa omista asioistanikin, mutta häntä kun ei baareissa käynti tai mikään mitä tein ei enää kiinnostanut, niin tuntui hankalalta yrittää itsekään loputonta mielenkiitnoa vauvaan, mistä en erityisemmin muutenkaan perusta. Olen hänen toiselle lapselleen kummi, mutta emme erityisen paljoa tekemisissä kesenämme, mikä on sinänsä harmi.



Ehkä tietysti meidän kohdalla loppui muutenkn yhteiset aiheet, kun opiskelimme aivan eri aloja, asuimme eri paikkakunnilla ja elämäntilanteet olivat erilaiset (hän oli naimisissa, minä yksin). Mutta yhtenä isona syynä ystävyyden päättymiseen näen juuri lapset ja sen ettei kaverini halunnut panostaa ystävyyteen ja olla kiinnostunut enää minusta.

Itse kun kerroin vanhalle ystävälle odottavani lasta, hän kertoi heti suoraan, ettei häntä sitten kiinnosta mitkään vauvaan liittyvät jutut ja hän ei niistä suostu puhumaan. Ei edes halunnut tietää, koska lapsi syntyy.



Eli periaatteessa hän laittoi välit poikki.

eikö kellään muulla ole ollut ongelmia?

Nyt odotan toista, enkä ole vielä jutellut tämän " ystävän" kanssa ollenkaan raskaudestani..

Ystävyytemme kesti raskauden mutta heti vauvan synnyttyä alkoi vaikeudet. Yritin puhua tietenkin muustakin kuin vauvasta mutta kun ei mua enää kiinnostanut lenuta koko päivää shoppailemassa ja sitten ystäväni ei halunnut vauvaa heidän kotiin eikä ymmärtänyt, että on hankalaa pyöriä jossain kaupoissa koko päivä vauvan kanssa. Meiltä loppui lopulta puheenaiheet kesken. Hän oli sinkku ja hyvin työorientoitunut, mua taas ei kiinnostanut työasiat pätkääkään eikä mulla ollut edes työpaikkaa mihin palata. Myöhemmin sain kuulla tutulta, että ystäväni oli kuulemma kateellinen kun mulla oli perhe.

Entinen hyvä ystäväni ei enää halua olla kanssani missään tekemisissä. Jonkin aikaa lapseni syntymän jälkeen kävimme yhdessä harrastamassa, mutta sekin loppui harrastuksen kesätauolla. Lastani hän ei ole nähnyt koskaan, eikä ole osoittanut mitään kiinnostusta asiaan. Tavatessamme hän aina valitti, kuinka lapset vievät hänen sukunsa kaiken huomion (hei haloo, sitä kolmikymppistä sinkkuako niiden pitäisi kaikki joulut palvoa?) ja kuinka hän ei jaksa puhua kavereiden lapsista. Sitä hän muisti painottaa moneen kertaan tavatessamme - etten vain alkaisi puhua lapsestani. Luulen, että hän oli oikeasti kateellinen, sillä hän oli hyvin kateellista tyyppiä. Nyt emme enää pidä yhteyttä, ja toisesta raskaudestani en ole kertonut hänelle.

Jos itse et esim. ole kiinnostunut ristipistotöistä, et halua puhua aiheesta etkä mennä ristipistotyökerhoon, niin oletko kateellinen niille jotka taitavat ristipistot??



On uskomattoman omahyväistä kuvitella että jos välit viilenevät jonkun kanssa, kyse on aina siitä että tuo toinen on kade.

Minulla on lapsia mutta voin vallan hyvin ymmärtää että lapseton sinkku repii mieluummin kynnet yksitellen pois kun kuuntelee puhetulvaa siitä kuinka meillä maistellaan ensilusikallisia.



Itse on vaikea nähdä itseään ulkopuolelta ja veikkaampa että jos asiaa kysyttäisiin sinkkuystäviltänne, voisivat kertoa hiukan erilaisen version tapahtumista.



Menkää itseenne.

Ystäväni alkoi puhua 90% yhteisestä ajasta raskauteen ja lapsen syntymään liittyvistä asioista. Ei ymmärtänyt enää, että puheen aiheen tulee olla yhteinen, jotta toinen jaksaa loputtomasti kuunnella. Kuulijan huomioiminen on tosi tärkeä juttu. En enää jaksanut kuunnella.

Yritin olla mukana odotuksessa ja vauvamaailmassa parhaani mukaan. Ilmeisesti hän kuitenkin koki että en ole lapsettomana hänen kanssaan samalla " tasolla" .



Ymmärrän toki että samassa elämäntilanteessa olevat naiset tuntuvat hänestä läheisemmille, mutta harmittaa minua silti. Minua ei vaan enää tarvita...

Odottaessani kuopustamme ystäväni tuli raskaaksi, tarkoituksella ja harkitusti exälleen, jotain suhteen lämmittelyä oli tuolloin ja mies halusi myös lasta. Mies sitten perui halunsa isäksi, kun ystäväni oli jo raskaana ja vaati aborttia. Minä kehoitin tekemään lapsen kuitenkin, kun ystävälläni oli kamala vauvakuume ja hän selkeästi halusi lasta. Hän kaikesta huolimatta teki abortin, tuolloin epäilin jo kuinka kestää tilanteen kun minä saan lapseni, hänen laskettu aikansa olisi ollut vain pari kuukautta myöhemmin.

No, vauvani nähdessään purskahti itkuun, ei ole sen jälkeen ollut missään yhteydessä.



Olen todella surullinen tuosta ystävyyden katkeamisesta, en tiedä mitään hänen nykyisestä elämäntilanteestaan. Toivottavasti hänkin on onnensa löytänyt, jonkun muun kuin kusipäisen exänsä kanssa.

Mulla on tosi paljon lapsettomia ystäviä, ja olen todella kiinnostunut heidän asioistaan. Yritän säästää lapsijutut taasen niille kavereille, joiden kanssa voimme jakaa niitä asioita, joilla siis itselläänkin on lapsia.



Mä en ymmärrä äitejä, jotka kokevat jotain ylemmyyttä lapsen saatuaan, eivätkä osaa enää muusta kuin lapsesta puhua. ENkä toisaalta ymmärrä lapsetontakaan, joka kehtaa sanoa, että (entisen) ystävän elämän rsuurin ja tärkein asia (se lapsi) " ei kiinnosta" ...

Hyvä ystäväni ei voi sietää lapsia, eikä siksi suostu tulemaan meille kylään nyt kun meillä on taapero. Minun pitäisi kuulemma mennä hänen luokseen, ilman lasta. Ja lapset on kielletty puheenaihe. Tosin en yritäkään hänelle puhua lapsestani esim. puhelimessa.

Ollaan kerran lapsen saatuani tavattu kaupungilla ja oli hauskaa - meillä on aikaisemminkin ollut muuta yhteistä juteltavaa.

Mutta pikkuhiljaa, koska emme tapaa enää usein eikä hän enää käy kylässä, eikä välitä nykyisestä elämäntilanteestani, tämä varmaan kuihtuu.

Tuntuu, että heitä on paljon joiden ystävyys on päättynyt jomman kumman raskauteen. Itse en koe että ystävyyssuhteeni olisi täysin kaatuneet vauvan syntymään, mutta tosiaan kun mielenkiinnon kohteet ovat erilaiset ystävyys pakostakin muuttuu. Enää ei tavata yhtä usein kuin aiemmin ja yhteisiä puheenaiheita on vähemmän.



Kyllä oman lapsen syntymä oli ainakin omassa elämässäni niin iso juttu, että vaikka kuinka tietoisestikin yritin keskustella muustakin kuin vauvan kakan väristä ja siitä milloin aloitetaan kiinteät ja milloin tulee hampaita... Tuli näistä pikkujutuista elämäni merkityksellisimpiä asioita ja suuria ihmeitä. Eikä työasiat tai baareissa pyöriminen enää juurikaan kiinnostanut.



Enemmän ystävyyteen on vaikuttanut ero lapsen isästä, uuden miehen löytäminen ja avioliitto. Tuntuu että sellaista todella läheistä ystävää ei enää ole. Mies on minulle kaikkein läheisin ihminen ja hänelle kerron kaiken. Mieluummin en omista kaikkein henkilökohtaisimmista asioistani puhu edes parhaimmalle ystävälleni, sillä tulee sellainen olo, että asioitanisitten ruoditaan ystäväpiirissäni selkäni takana. Silti ystävyys on kestänyt, se on vain muuttanut muotoaan.



Ehkä hyvät ystävät säilyvät läpi elämän vaikka ystävyys hieman viilenisikin elämäntilanteiden muuttuessa. Ystävät ovat kuitenkin kultaakin kalliimpia, joten ei kai välejä kannata kokonaan katkaista, vaikka elettäisiinkin eri elämäntilanteissa.

niin ystäväni joka oli viimeisillään raskaana tuli heti kukkakimpun kanssa meille, kun tulin kaavinnasta kotiin... tilannetaju ei ehkä ollut ihan kohdallaan...

Sain sitten kuitenkin neljännellä kerralla terveen pojan ja aloinpa odottaa kakkosta... ystäväni sai keskenmenon yrittäessään toista... menin raskaana olevana viemään hänelle kukkia tilanteen jälkeen... hän " heitti" minut ulos ja sen jälkeen ei ole juuri oltu tekemisissä... en ymmärrä mikä omassa käytöksessäni olisi ollut pahempaa kuin hänen? Hyvässä tarkoituksessa menin häntä lohduttamaan ja hänkin tuli varmaan silloin minua...vaikka se pahalta sillä hetkellä minusta tuntuikin. En kuitenkaan ajanut häntä pois vaan otin lohdun vastaan...vaikka toivoin hänen olevan jossain muualla mahoineen.....!

Hänen puoleltaan ystävyys ei kestänyt samaa...:(