Lue keskustelun säännöt.
Onko tämä mikään syy tehdä lapsia?
21.08.2007 |
Olen 28 ja mieheni 35. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta ja hyvin menee. Lapset eivät koskaan ole olleet kovin suuresti esillä puheissamme tai elämänhaaveissamme. Alkuun kummankin suhtautuminen oli sellaista " no ehkä sitten joskus" -tasoa, josta se kääntyi enemmän sen pohtimiseen, että miksi sitten ollenkaan, jos parempaa syytä emme keksi. Elämä on nyt oikein hyvää ja hienoa, emmekä kaipaa ja halaja perheeseemme lasta. Minulla ei koskaan ole ollut vauvakuumetta enkä oikein tiedä, olisinko hyvä ja jaksava äiti.
Nyt kuitenkin asia on tullut ajatuksiin uudessa valossa. Huomaan perheellisten ystävieni viettävän aikaa lähes vain perheen kanssa. Juuri kukaan ei ole kiinnostunut tulemaan kylään, eikä suuritöisiä illanistujaisia ja juhlia kannata järjestää. Juhlapyhät ollaan aina perheen ja suvun kanssa. Viihdymme kummatkin paljon ihmisten keskellä ja viettäisimme mielellämme aikaa ystävien ja sukulaisten seurassa. Jokaisella ymmärrettävästi on perhe on tärkein.
Onko meidän siis hankittava lapsia, jotta voimme tuntea suvun ja ystäväpiiriin yhteyttä? Kyse ei ole vain tämän hetken " ongelmasta" , vaan tuli oikeasti sellainen olo, että " kuka minua sitten vanhana käy katsomassa?" . Huomaan että minussa olisi paljon välittämistä ja huomaavaisuutta, mutta ei riittävästi läheisiä joille sitä jakaa.
Toivottavasti joku sai kiinni, mitä tarkoitan.
Kommentit (19)
...niin sinun tilanteessasi minä odottelisin varmaankin vielä sen 1-2 vuotta ja harkitsisin samalla asiaa :) Ja ehkäpä ottaisin yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin joilla lapsia ja hankkiutuisin hoitajaksi jne että vähän saisin tuntumaa elämään lapsen kanssa ihan arjessa (ellei sulla sit ole jo tätä tuntumaa...)
Ja tän lisäksi varmaankin kävisin testauttamassa itseni ja mieheni että onko kaikki ok vauvan saantia varten,ettei sitten käy niin,että kun se kaivattu " vauvakuume" iskee niin ei sitä lasta kuulukkaan (kuten meille kävi...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme lähes aina toivottaneet lapsetkin tervetulleiksi lukuunottamatta aikuisten juhliksi tarkoitettuja juttuja. Joillekin se on ongelma, eivätkä ole päässeet, ja lapsenvahdin saaneet taas ovat viihtyneet kovin.
Ennen oli paljonkin tuttavia, ja vietimme yhdessä joulua, uuttavuotta, vappua, juhannusta, juhlittiin enemmän tai vähemmän synttäreitä, milloin mitäkin kissanristiäistä. Nyt juhlapyhinä kaikki lapsiperheet ovat tiiviisti kotonaan tai mummuloissa, tai viettävät keskenään lasten synttäreitä tms. Meitä ole kertaakaan kutsuttu minnekään lapsen synttäreille, vaikka kyse ei ole ollut pelkästä lasten juhlasta. Jotenkin pikkulapsivaihe on syrjäyttänyt meidät ystäväpiiristä.
Itselleni hyvät ystävät ja verisukulaiset ovat olleet aina yhtä tärkeitä, ja olen kohdellut näitä aina tasavertaisesti. Ilmeisesti kuitenkin verisukulaisuus on monelle tärkeämpää, eikä minulla lähisukua ole. Mieheni on vanhojen vanhempien ainoa lapsi, ja minulla huomattavasti nuorempi veli, jota ei sukujoulut (vielä) kiinnosta.
ap
yhdeksän kuukautta on sit aikaa sopeutua ajatukseen ja alkaa rakastamaan sitä sisällä kasvavaa elämää enemmän kuin mitään muuta!
Kuulostat kuitenkin ihan normaalilta ihmiseltä, joka pitää hyvää huolta jälkikasvustaan!
Moni (minäkin) on katunut elämässään milloin mitäkin, mutta lapsiani en kadu hetkeäkään!
Ja itsekin mietin siinä ketjussa, että sinkkuaikoinani minuakaan ei kutsuttu mihinkään illanistujaisiin, vaan ne olivat jotenkin pariskuntien juttuja. Mutta annas olla kun tapasin mieheni, niin kutsuja on tullut paljon enemmän. Ja kun pian saatiin lapsiakin, niin tahti on vain kiihtynyt. Joten mun kokemuksen mukaan sinkut ainakin jätetään tylysti ulkopuolelle.
Samaa ilmiötä näyttäisi olevan teillä päinkin. Jotenkin lapsiperheet pitävät mielellään tiiviimmin yhtä toisten lapsiperheiden kanssa. Kai siinä on jotain vertaistuen hakemista ja käytännön asioitakin, kuten se, että lapsiperheisiin on helppo mennä omien lasten kanssa kylään, koska lasten ulottuvilla ei ole mitään särkyviä ja vaarallisia esineitä. Kun lasten kanssa menee sinkkukaverille kylään, niin siellä on kaiken maailman koriste-esineitä, jotka vetävät lapsia puoleensa. Ja lapset kyllästyvät siellä nopeammin, kun ei ole leikkikavereita ja valtavaa leluvarastoa.
mutta lapsista ei välttämättä tule sellaisia kun haluaa. Voi olla että teet 4 lasta, jotka kaikki pysyvät sinkkuina eivätkä välitä sukujouluistasi tai yhteydenpidosta. Tälle on annettava mahdollisuus ja se on hyväksyttävä, mutta tottahan on, että ellei mikään lapsen kiintymyssuhdetta häiritse, lapsen kanssa voi rakentaa ystävyys- ja luottamusuhteen, jonka myötä yhteydenpito ja huomaavaisuus on ihan luonnollista.
Tavallaan ap:n kirjoituksesta käy esiin lisääntymisen iänikuinen tarkoitus: jatkaa sukua, olla lenkkinä elämän ketjussa, tuottaa jälkipolvia joista ensin pitää huolta ja jotka myöhemmin pitävät huolta sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ajattelen itseäni kyläilijänä, olen saattanut hieman " arastella" kyläilyä lapsettomien ystävieni luo lasten kanssa. Monilla lapsettomilla ystävilläni on esim. niin tarkkaan harkittu (hyvin vaaleat) sisustus tms, että olen hieman pelännyt lähteä kahden rasavillin kanssa kyläilemään. Nyt kun lapseni ovat jo vähän isompia, lähden helpommin myös kyläilemään.
Kurja tilanne kuitenkin, jos olette jääneet lapsiperhe" ringin" ulkopuolelle. Kovin paljon tämä ei varmaankaan lohduta, mutta uskoisin että teitä aletaan taas kutsumaan mukaan, kun ystävienne lapset ohittavat taaperovaiheen tai jos vain sinnikkäästi itse kutsutatte itseänne kylään.
Myös minä pidän ihmisistä, juhlista, illanistujaisista, seurasta jne.. Varsinkin eron jälkeen olenkin tehnyt ihan töitä sen eteen, että ystäväni, lapsettomatkin, osaisivat ja haluaisivat tulla meille (tai jopa kutsua meidät kylään). Ehkä sinunkin pitäisi ehdottaa ihan selvästi, että sinusta olisi mukava osallistua myös lapsiperheiden illanistujaisiin yms?
Vierailija:
Olemme lähes aina toivottaneet lapsetkin tervetulleiksi lukuunottamatta aikuisten juhliksi tarkoitettuja juttuja. Joillekin se on ongelma, eivätkä ole päässeet, ja lapsenvahdin saaneet taas ovat viihtyneet kovin.Ennen oli paljonkin tuttavia, ja vietimme yhdessä joulua, uuttavuotta, vappua, juhannusta, juhlittiin enemmän tai vähemmän synttäreitä, milloin mitäkin kissanristiäistä. Nyt juhlapyhinä kaikki lapsiperheet ovat tiiviisti kotonaan tai mummuloissa, tai viettävät keskenään lasten synttäreitä tms. Meitä ole kertaakaan kutsuttu minnekään lapsen synttäreille, vaikka kyse ei ole ollut pelkästä lasten juhlasta. Jotenkin pikkulapsivaihe on syrjäyttänyt meidät ystäväpiiristä.
Itselleni hyvät ystävät ja verisukulaiset ovat olleet aina yhtä tärkeitä, ja olen kohdellut näitä aina tasavertaisesti. Ilmeisesti kuitenkin verisukulaisuus on monelle tärkeämpää, eikä minulla lähisukua ole. Mieheni on vanhojen vanhempien ainoa lapsi, ja minulla huomattavasti nuorempi veli, jota ei sukujoulut (vielä) kiinnosta.
ap
Ei lasten hankkimisesta kannata tehdä liian monimutkaista, ja miettiä mikä nyt olisi oikea ja riittään hyvä syy. Loppupeleissä sillä kun ei ole väliä. Kun lapsi saapuu perheeseen, normaalitapauksessa vanhemmat jokatapauksessa rakastuvat häneen, eikä siinä vaiheessa ole merkitystä mistä syystä rasakaus aikoinaan sai alkunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä osoittanut kiinnostustani muiden lapsiin, on vaikka juteltu synttärijärjestelyistä, mutta sitten sitä luontevaa jatkoa eli äidin suusta tulevaa " tulkaa tekin" ei vaan tule. Eli meitä ei vaan kutsuta tällä kertaa, vaan meidän kutsumista ei ole edes harkittu.
Olen yrittänyt tehdä meille tulon lasten kanssa mahdollisimman helpoksi. Yllättävää ehkä on, että minulla on kokemusta lasten kanssa olosta ja siitä että mehu voi kaatua pöydälle jne. Olen aiemmin hoitanut lapsia tosi paljonkin. Olisin mielestäni ihannekummitäti (hehheh), sillä minulla olisi virtaa hoitaa ja viihdyttää toisten lapsia, viedä tapahtumiin, ei omia lapsia aiheuttamassa väsymystä ym kiirettä jne mutta silti meitä ei ole pyydetty kummeiksi. Lapselliset pyytävät kummeiksi aina vaan toisiaan. Tällaisilla valinnoilla vahvistuvat ne sosiaaliset siteet ihmisiin, joiden kanssa aiotaan elämässä muutoinkin olla tekemisissä.
ap
ei kannata huvin vuoksi lasta tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli lastenhankintaan yksinäisyyden poistamisen tarkoituksessa, niin tuli vaan mieleen, että tosiaan vaikka 5-10 vuoden kuluttua voitte ollakin todella haluttua seuraa. Teillä ei ole lastenhoito-ongelmia ja voitte lähteä vaikka yllättäen risteilylle. Todennäköisesti teillä on paremmin rahaakin käytössä kuin lapsiperheillä. Teille on kiva tulla kun on vaan aikuisia paikalla, ei ole lapsiperäistä meteliä tai sotkua. Teistä kehittyy uupuneiden aikuisten keidas, jonne poiketa hengähtämään ja nauttimaan aikaa ja elämää seuraavien aikuisten jutuista ja keskustelemaan muistakin kuin lapsista. Odottakaas vaan! :=)
Vierailija:
ei kannata huvin vuoksi lasta tehdä.
Mun mielestä ap kuulostaa sellaiselta ihmiseltä, joka lapsen saatuaan on onnesta mykkyrällä ja sitä mieltä että ilman tätäkokemusta elämä olisi jäänyt vajaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en siis ajattele lapsia " huvin vuoksi" , vaan huomasin vaan, että kun monen syyt painottuvat siihen ihmisen elämän alkuun eli ihanaan vauvaan tai vauvakuumeeseen, minun ajatukseni liikkuvat enemmän 20 vuotta myöhemmässä ajassa, eli miten kiva olisi olla koolla perheenä, olisi lapset ja heidänkin perheensä sitten joskus. Olisi talo täynnä elämää ja läheisiä ihmisiä.
Vanhuuden turvaksihan lapsia ei kai enää nykyää tehdä, mutta huomasin vaan, että omat syyni on aivan eri päästä kun useimpien muiden. Syy se kai on tämäkin.
Joudun nyt olemaan vähän aikaa poissa, mutta palaan ketjuun illalla. Toivottavasti keskustelu jatkuu. Kiitos kaikille hyvistä kommenteista.
ap
taidat olla kaksoisolentoni.
Minä jätin pillerit pois 9 vuoden syömisen jälkeen. Vaikka en oikeastaan koskaan kamalasti edes halunnut lapsia. Mutta tuo lienee sitä biologiaa, että jokin siellä takaraivossa alkaa kaivamaan.
Olin tuolloin muuten 30 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tämä ole kuitenkin merkki biologisen kellon tikittämisestä. Eli lasten tekoon vain:)
Siihen haaveeseen päästään vauvavaiheen kautta, joten sulle se vauvavaihe on vähän kuin pakollinen paha. Mutta ei kaikkien todellakaan tarvi rakastaa sitä elämänvaihetta, missä kotona on huutava ja valvottava pikkuihminen. Ei mullakaan siitä ajasta ole kamalasti hyvää sanottavaa, joten mun mielestä sun ajatukset on ihan ok.
Eikä sun kannata tehdä ongelmaa siitä, että moni muu pitää vauva-aikaa ihanana. Pitäähän lasta rakastaa vielä vauva-ajan jälkeenkin, joten tavallaan olet jopa paremmalla pohjalla liikkeellä.
Voit parhaimmillasi olla äiti vaikka 70-vuotiaalle lapsellesi, jolla on muisti mennyt ja jota joudut holhoamaan vanhainkotiin. Mulle tulee aina jotenkin keskenkasvuinen olo niistä ihmisistä, jotka perhesuunnittelupuheissa eivät käytä jälkikasvustaan muuta nimeä kuin vauva. Halutaan vauva, halutaan olla raskaana, joo joo, kuka haluaa uhmaikäisen, murrosikäisen, jne.
Nyt olen 2 lapsen äiti ja odotan kolmatta.. :) Olen 31v. Aloin odottaa esikoistani kun olin 27 ja ennen sitä ei minulla vauvakuumetta ollut. Vähän ehkä noloa tunnustaa, mutta mieheni ehdotuksesta me niitä lapsia hommasimme ekana.. :)
Mutta mutta.. kun synnytyksen jälkeen sain vauvani syliini, minusta tuntui että se oli kaikki tässä maailmassa missä oli jotain järkeä. Oma lapsi. Ihana pieni tyttö, joka oli täysin riippuvainen ja avuton, avoin kirja.. Ja se tunne, että näitä haluaa lisää!!
Sen jälkeen olen ystävilleni sanonut, että en tiedä monta lasta vielä saan, mutta kaduttaa etten tehnyt niitä aiemmin ja se, että osasinkin olla niin välinpitämätön ja tyhmä lapsellisia perheitä kohtaan.. mutta niinhän se on, jos ei asiasta mitään tiedä, niin miten siitä voisi tietää?? :)
En usko että tulet katumaan sitä päätöstä että haluatte vauvan, mutta kasvattavaa se tulee olemaan.. nyt on ihanaa olla raskaana ja vauvakuume on nyt..
Siltä tuo ap:n kertomus kuulostaa.
mutta vastausta en sinulle osaa antaa.
Oma tilanteeni on niin erilainen: olen kahden lapsen yksinhuoltaja, ja olisin enemmän kuin otettu, jos myös lapsettomatkin ystäväni haluaisivat viettää esim. juhlapyhät kanssamme. Ymmärrän kyllä, jos lapsettomat eivät niin innostu lapsiperheen juhlapyhistä enkä minä siksi oikein osaa aina kutsuakaan lapsettomia ystäviäni juhlapyhinä kylään.
Illanistujaiset sitten ovat minun kohdallani eri juttu: niitä järkkäilen säännöllisesti sekä niin, että lapset ovat paikalla kuin niinkin että lapset ovat isällään. Niihin lapsettomatkin ystäväni ovat kyllä mielellään osallistuneet..
Mutta mitä tulee sinun kysymykseesi, ymmärrän kyllä " ongelmanne" . Kiirehän teillä ei vielä lapsien hankinnassa ole, joten ei sitä kai tarvitse hoputtaa, jos idea ei nyt tunnu hyvältä. Muuta en oikein osaa vastata, ikävä kyllä