Puoliso petti - kauanko menee ennen kuin tästä kunnolla toipuu

2 vuotta sitten ei mitään vakavampaa sanoi mies, ja välillä vieläkin kaivertaa varsinkin riitojen yhteydessä, muuten en asiaa mieti joka päivä. JOku sanoi et 3-4 vuoteen voi mennä. Kyl viel tulee tarkkailtua miehen kännyä ja sähköpostia, vaikkakin antaa lukea ne heti. Silti joku sanoi kerran pettää, pettää toisen kerran. Mieheni tietää että toista kertaa en anna anteksi.

Ehkä se tuntuu sinusta mahdottomalta (niin minustakin), mutta sillä tavalla voit ymmärtää, että sinä todella itse tekisit valinnan puolisosi kanssa jatkamisesta ja sen toisen unohtamisesta.

toki elämä on tasaista ja rauhallista, mutta aika-ajoin se tulee mieleen, ja siitä pitää mainita.. :( surullista, mutta totta. Pettäminen rikkoo AINA jonkun osan suhteesta, vaikka kuinka jatkettais yhdessä, ja luotais yhdessä tulevaisuutta.

Meillä tapahtuneesta on nyt reilu kaksi vuotta eikä se ole enää päivittäin mielessä. Tsemppiä ap:lle:)

Uskottomuudesta



Puhumme siitä monilla eri termeillä: uskottomuus, pettäminen, vieraissa käynti, syrjähyppy, rinnakkais- tai sivusuhde. Suomessa, kuten valtaosassa maailman maita, on vallalla yksiavioinen kulttuuri. Jo kulttuurisestikin meillä on odotus, että kun teemme kumppanimme kanssa päätöksen ryhtymisestä sitoutuneeseen suhteeseen, se samalla sulkee muut intiimisuhteet pois kummankin elämästä, ellei toisin ole nimenomaisesti sovittu



Itse kullakin parilla ja yksilöllä on oma rajansa, jonka ylittämisen toinen kokee loukkaavaksi ja luottamuksen pettämiseksi. Monille seksisuhde kolmannen kanssa on jo selkeästi pettämistä. Muukin läheinen kanssakäyminen voi riittää ¿hälyttymiseen¿. Koska raja voi olla pariskunnan keskenkin erilainen, asiasta kannattaisi puhua ja siten selkiyttää rajoja.



Kun se on tapahtunut



Kun suhteessa on paljastunut uskottomuus, se synnyttää useimmiten kriisin pariskunnan elämään ja monesti myös petetyn mieleen. Parin kesken vallinnut luottamus rapisee hetkessä olemattomiin. Petetyn luottamus elämään, tulevaisuuteen ja omiin havaintoihin sekä omaan arvoonsa joutuvat kyseenalaiseksi. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan vihasta, tuskasta, pelosta, epätoivosta ajoittaiseen toivoon, yrityshaluun, jopa rakkauteen. Kriisi voi olla niin syvä, että petetty menettää tilapäisesti työkykynsä ja joutuu hakemaan sairaslomaa. Myös tilapäinen rauhoittavien lääkkeiden käyttö on melko yleistä.



Uskoton kamppailee usein myös hyvin ristiriitaisten tuntemusten kanssa. On syyllisyyttä, itsen soimaamista ja epätietoisuutta sekä neuvottomuutta, sääliä ja häpeää. Monesti pari yrittää selvittää asian paljastuttua, mistä on kyse. Petetty haluaa, ymmärrettävästi, saada koko totuuden tietoonsa heti. Pariskunnan tunteet lyövät kuitenkin niin kiivaina, että asiallisen kuvan muodostaminen tapahtuneesta ei ole helppoa. Keskustelut käydään tavallisesti syyttäjä-syytetty ¿asetelmassa.



Mitä pitäisi paljastuttua tehdä?



Aloitetaan siitä, mitä EI pitäisi tehdä. Kun ihminen on kriisissä, hänen ei kannattaisi tehdä suuria, ratkaisevia, koko elämään vaikuttavia päätöksiä tai toimenpiteitä. Ei siis päätöksiä yhdessä jatkamisesta, erosta, lasten huoltajuudesta, omaisuuden jaosta tms. tässä vaiheessa. Niiden aika on vasta sitten, kun kriisi on helpottanut ja päätösten kaikki perustelut ja seuraukset voi todella hahmottaa selkeästi.



Lapset on yritettävä suojella asian käsittelyltä. Lapsia ei pidä käyttää tukena tai sovittelijana, puhumattakaan tuomarina vanhempien välillä. Ei ole hyväksi lapselle, jos toinen vanhempi mustamaalaa toisen vanhemman täysin halveksittavaksi lapsen silmissä. Uskottomuus on aikuisten välinen ja keskeinen asia! Jos tilanne on niin kriisiytynyt, eikä asioita kyetä hallitsemaan, lapsia suojelemaan tai muuten huolehtimaan, on syytä pyytää apua muilta läheisiltä aikuisilta tai kääntyä ammattiavun puoleen.



Usein ei ole eduksi sekään, että petetty antaa asian nopeasti anteeksi, eikä tilannetta ollenkaan selvitellä. Tällöin jää monia kysymyksiä ja tunteita käsittelemättä, eikä tiedetä, mikä motivoi teon. Tällöin pari pyrkii jatkamaan elämää, kuten ennenkin, vaikka siinä olisikin tekijöitä, joihin puuttuminen olisi tarpeen. Ajan kanssa uusiutumisen riski voi alkaa kasvaa.



Pariskunnan olisi hyvä jossain vaiheessa pystyä selvittelemään, mistä uskottomuudessa oli kyse. Tärkeää olisi päästä selvittelyssä muuhunkin kuin ¿oliko se toinen vaalea vai tumma, oliko hän minua kauniimpi/komeampi, oliko hyvä naimaan, missä oikein tapailitte ?¿ Niin ymmärrettäviä kuin tuollaiset kysymykset ovatkin, niihin pyörimään jääminen ei useinkaan riittävästi kerro tapahtuneesta.



On tärkeätä selvittää koettu merkitys tapahtuneesta uskottomalle. Aina se ei ole helppoa. Monesti tekijä toteaa, ¿että se vai tapahtui ¿ tai ¿en itsekään tiedä, miksi niin tein¿ tai vielä ¿en olisi itsestäni koskaan uskonut, että näin tapahtuu minulle¿. Osa syyttää olosuhteita: alkoholia, seuraa, tilannetta tai että ¿minut vieteltiin¿.



Kun yritetään selvittää, mikä koettu merkitys tapahtuneella oli, joudutaan tarkastelemaan myös pariskunnan yhteiselämää, sen kaarta. Samoin parin vuorovaikutusta yhteiselämän eri alueilla, myös intiimeillä. Tällöin nousevat usein syyllisyys- ja vastuukysymykset uudelleen esiin. Petetty voi alkaakin kysyä ¿Minunko ilottomuuteni, tylsyyteni tai ulkonäköni tai seksinpanttaukseni takia niin kävi¿? Tai päinvastoin. Kumppani esittää, että syypää tapahtuneeseen olikin petetty. On hyvä todeta selkeästi: teoista on vastuussa aina se, joka ne tekee. Vaikka kumpikin puolisoista on omalta osaltaan vastuussa parisuhteensa vuorovaikutuksesta ja sen kehityksestä, ei toinen silti voi ¿ajaa¿ toista uskottomuuteen. On monia muita, tätä rakentavampia tapoja ja keinoja selvitellä ja parantaa parisuhteen epätyydyttävää tilaa kuin uskottomuus.



Mitä uskottomuuden taustalla?



Minkälaisia asioita paljastuu, jos ja kun päästään selvittelemään riittävän syvältä tapahtunutta? Uskottomuuden taustalta paljastuu hyvin erilaisia tekijöitä. Joillakin varsinkin jatkuva tai toistuva uskottomuus liittyy tapaan, jolla ko. ihminen on suhteessa elämänkumppaniinsa.



Me kaikki joudumme opettelemaan tietyn vuorovaikutuksen tavan läheisiin ihmisiin lapsuutemme kasvuvuosina. Jokaisen kasvuolosuhteet ovat omanlaisiansa. Opimme erilaisia tapoja. Nuo tavat auttavat meitä ensisijaisesti pärjäämään lapsena noissa oloissa ja ihmissuhteissa. Pitkinä lapsuusvuosina oppimamme sisäistyy ja automatisoituu meissä ja toimimme samoilla opeilla myös aikuisuuden suhteissamme. Paitsi jos emme tarkoituksellisesti työstä ja hae uusia oppeja. Vähitellen myös lapsuuden epätyydyttävät puolet alkavat nakertaa aikuisen parisuhteemme tyydyttävyyttä.



Ehkä lapsena olemme joutuneet miellyttämään muita tullaksemme hyväksytyiksi. Aikuisessa parisuhteessa miellyttämisen jatkaminen alkaa usein väsyttää pitkän päälle. Tulee tunne, että emme jaksa enää, jotakin muuta pitää jossain olla¿



Ehkä olemme jostain syystä oppineet, että riitely on pahasta. Teemme kaikkemme, ettei parisuhteessamme riideltäisi. Joudumme kuitenkin luopumaan monista tärkeistä asioistamme ja puolistamme, että riitelemättömyys toteutuisi. Vähitellen parisuhteemme tasaisuuden ohella pinnallistuu. Kosketuspinta kumppaniin katoaa. Alamme kaivata todellista, tuntuvaa kohtaamista jonkun kanssa¿



Joillekin läheisyyteen uskaltautuminen on hyvin vaikeaa. Kokemuksemme on osoittanut, että se ei ole turvallista, jatkuvaa. Aikuisissa suhteissamme käytämme erilaisia menettelytapoja, joiden avulla vältämme todellisen sitoutumisen yhteen kumppaniin. Olemalla jatkuvasti uskoton meillä on aina ¿varakumppani¿ saatavilla. Emme silloin joudu vain yhden varaan. Voimme myös jatkuvalla riitelyllä pitää toista sopivan etäällä itsestämme. Ihmisessä on kuitenkin säilynyt kaipuu todelliseen yhteyteen ja kosketukseen toisen kanssa. Tämä kaipuu voi alkaa johdattaa meitä toisaalle¿



Edellä olevien esimerkkien lisäksi voi olla muunkinlaisia vaikuttimia. Usein yhteisestä on kuitenkin, että uskoton uskoo haikailevansa toisten perään siksi, että hän ei saa suhteestaan kaipaamaansa puolisonsa vuoksi. Erittäin hyvä kysymys sen sijaan olisi: miten itse myötävaikutan siihen, etten saa tarvitsemaani tässä liitossa. Jos keskeinen tekijä on tavassa, jolla olen ja ylläpidän läheistä suhdetta, kumppanin vaihtaminen uuteen ei välttämättä auta. Sama tapa tuottaa samantapaisia ongelmia taas ajan kanssa. Vasta tuohon tapaan puuttuminen voi tuoda muutoksia asioihin.



Osassa uskottomuustapauksia on suhteessa ollut joko toisen tai molempien kokemana ilmeistä epätyydyttävyyttä, ehkäpä kriisejäkin. Asiaa on ehkä yritetty ratkaista joko yhdessä tai toisen puolison voimin. Tyydyttävää ratkaisua ei kuitenkaan pidemmänkään päälle ole löytynyt. Toinen puolisoista ei ole saanut kumppaniaan ottamaan asiaa vakavasti ja paneutumaan asian selvittelyyn. Onpa joskus käynyt niinkin, että puoliso on yksin toistuvasti nostanut suhteessa kokemaansa ongelmaa ratkottavaksi. Toinen ei kuitenkaan ole tarttunut asiaan tai myöntänyt, että suhteen ongelma koskettaa aina kumpaakin. Puolison joko sanaton tai ääneen lausuttu viesti on ollut: se on sinun ongelmasi. Niinpä vähitellen turhautuminen on alkanut vallata mielen. On alettu luopua toivosta, että asia koskaan voisikaan ratketa. Samalla, kun toivo omasta suhteesta haipuu, alttius kääntyä vieraan puoleen lisääntyy.



Uskottomuus voi joskus olla merkkinä muustakin kuin suhteeseen liittyvistä tekijöistä. Se voi olla uskottomalta yritys sopeutua johonkin kriisiaikaan elämässään, esimerkiksi ikäkausikriisiin, työttömyys- tai sairauskriisiin tai sisäiseen itsenäistymis- muutoskriisiin. Tällöin uskottomuudella haetaan toivoa, otetta elämästä tai uusia inhimillisiä peilejä.



Joskus, kun ihmisellä on lukuisia, lyhyitä vaihtuvia seksisuhteita, voi kyseessä olla ns. seksuaalinen riippuvuus. Silloin seksin kautta ja avulla yritetään ratkaista jotain muuta sisäistä vajetta. Sinänsä seksillä ei uskottomuudessa ole niin suurta osuutta kuin yleisesti otaksutaan.



Voiko suhde selviytyä?



Suhde voi selviytyä ja jatkua uskottomuuden jälkeenkin. Kriisin selvittely ja luottamuksen palautuminen vievät kuitenkin tavallisesti pitkään.



Uskottoman ja petetyn suhtautuminen asiaan on monesti varsin erilaista. Uskoton haluaisi, ettei asiaa vatvottaisi moneen kertaan. Hän toivoisi, että se jätettäisiin taakse ja jatkettaisiin eteenpäin. Petetty taas palaa tuon tuostakin asiaan ja haluaa kysellä ja pohtia asiaa eri puolilta. Lähes mikä tahansa voi palauttaa asian pakottavana hänen mieleensä.



Petetyn jatkuvan kyselemisen tarkoituksena ei todennäköisesti ole ensisijaisesti pettäneen kiusaaminen tai rankaiseminen. Hän yrittää muodostaa tapahtuneesta ja suhteesta sekä omasta asemastaan, kokonaisen kuvan. Aikaisempi kuva ja hahmotus ovat särkyneet uskottomuuden paljastuttua. Ihmisen on hyvin vaikea jatkaa elämää niin, ettei hänellä ole hahmoa siitä, missä mennään.



Luottamuksen palautumisen alkamiseksi on hyödyksi, jos pariskunnalla on jaettu, yhteinen näkemys tapahtuneesta ja sen toteutumiseen myötävaikuttaneista seikoista. Tämä mahdollistaa sen, että kun tietyt asiat on tunnistettu, niille voi myös useimmiten tehdä jotain. Sillä, että voi tehdä asioille jotain ja seurata edistymistä, on mieltä rauhoittava ja luottamusta elämään herättävä vaikutus.



Jos taas ei tiedä, missä mennään ja miksi SE tapahtui, ei voi rauhoittua. On oltava varuillaan, koska SE voi taas tapahtua minä päivänä vain.



Suhdetta, johon luottamus ei palaudu ajankaan kanssa, on raskasta jatkaa. On silti syytä toistaa, että luottamuksen palautuminen vie pitkään.



Luottamuksen palautumisessa on merkitystä myös sillä, miten rankkoja petetyn aiemmat hylkäämisen tai hyljeksimisen kokemukset ovat olleet. Minkälainen hänen sisäinen turvallisuuden tunteensa ja itsearvostuksensa on jo aiemmin ollut. Joskus näistä syistä voi olla erittäin vaikeaa päästä petetyksi tulemisen yli.



On tapauksia, joissa uskottomuus on mahdollistanut sen, mikä muuten on tuntunut mahdottomalta. Vasta uskottomuus on pysäyttänyt parin. Se on laittanut heidät kasvokkain itsensä ja suhteensa kanssa miettimään, mitä elämältään haluavat. Myöhemmin, kriisiajan jälkeen, kumpikin voi todeta, että pysäytys oli tarpeen. Sen myötä käynnistyi kehityskulkuja, joista aiemmin ei olisi uskaltanut uneksiakaan.



Anteeksi antamisesta



Nopea anteeksi antaminen ei välttämättä ole parisuhteelle eduksi. Voi olla hyvä, ettei anteeksi antamisesta tehdä pääasiaa. Sen sijaan keskitytään taustalla olevien asioiden selvittelyyn. Anteeksi annetaan aikanaan, jos tai kun aika on sille kypsä.



Uskoton voi edesauttaa kumppaninsa anteeksi antamista pyytämällä aidosti anteeksi. Pyytämällä anteeksi suhteelle ja kumppaninsa mielentilalle aiheuttamaansa tuskaa. Tämä näkyy ja mahdollistuu olemalla valmis kuuntelemaan kumppania ja osallistumaan asian selvittelyyn.



Anteeksi antaminen käy mahdollisemmaksi, kun näkee, että toinen on aidosti pahoillaan aiheuttamastaan tuskasta. Samoin, kun voi muutenkin ymmärtää tapahtuneen kaikissa yhteyksissään.



Anteeksi antaminen ei tarkoita tapahtuneen hyväksymistä, ei myöskään asian lopullista pyyhkimistä olemattomiin parin muistoista.



Arto Koskinen

psykologi, pariterapeutti

Väestöliiton Tampereen klinikka



10.2.2003

Olen joskus katsekllut miestä , joka petti ja loppujen lopuksi petti useamman kerran.

Ei tuollaiseen luota enää koskaan, näin se vaan on.

Siksi erottiin, 4 vuotta tapahtuneen jälkeen luovutin.

paitsi olin itse se toinen nainen. Eli ajauduin suhteeseen sen soulmateni kanssa. Me ei kumpikaan olla kerrottu puolisoillemme tapahtuneesta, kun en halua menettää luottamustani mieheni silmissä. Tästä on jo 4vuotta ja en edelleenkään ole unohtanut tekemääni, mutta en tule sitä myöskään koskaan tekemään uudestaan.

En tiedä kuinka kauan ajallisesti toipuminen vie aikaa, mutta itselläni asian yli pääseminen oli aikoinaan suuri projekti.



Silloinen avomies katseli usein toisten mimmien perään, ja kerran sitten aloitti lyyhyen sivusuhteen, josta sitten ryhdikkäästi kertoi.



Asia vaivasi mua kauan, tajusin ettei koskaan kukaan ollut pettänyt luottamistani yhtä totaalisesti. Asia ei antanut mulle rauhaa ja jälkeenpäin olen tajunnut kärsineeni silloin pienimuotoisen masennusjakson (jota ei diagnostisoitu).



Meni syksy ja kevät ja kesä, sitten alkoi helpottaa. Aloitin uuden harrastuksen ja johon uppouduiin ja ajauduimme enemmän erilleen miehen kanssa. Tavallaan yhteinen elämämme repeytyi erilleen, jatkoimme jonkun aikaa vielä yhdessä kunnes erottiin.



Pettämisen jälkeinen vaihe oli rankka, ero ei niinkään enää. Yhtä asiaa olen jälkeenpäin katunut: en puhunut asiasta kenellekään, en edes sydänystävilleni... häpesinkö tapahtunutta? Olisi pitänyt puhua, uskoutua, pyytää muilta tukea!



Kaikkea hyvää sulle, älä aliarvioi tapahtunutta. Jonkun ajan päästä olet vahvempi kuin koskaan, vaikka nyt ehkä koet itsesi heikommaksi!

yli kaks vuotta aikaa kun sain tietää, eikä ole unohtunut. Ei nyt päivittäin ole mielessä, mutta melkein. Välillä tulee mieleen ihan ihmeellisistä asioista ja sitten ahistaa..

Sen jälkeen asiaa en enää miettinyt oikeastaan ollenkaan enkä siis nykyäänkään mieti, mutta vastailen aina täällä, kun asiaa kysytään. Pettämisestä on nyt 8 vuotta aikaa.

samat sanat



Alunperin ajattelin, että en kestä pettämistä, mutta kun se osui omalle kohdalle, niin päätin yrittää.



Nyt kun olen sen helvetin kerran käynyt läpi, niin nyt tiedän, että en sitä toiseen kertaan yritä.



Ei siitä yli pääse muuta kuin eroamalla ja anteeksi antamalla.

Joskus kannattaa yrittää ennemminkuin heti erota.

Sianjättöaika.

Mä en antanut exälleni koskaan anteeksi. Mutta lähdin vasta 17 vuoden jälkeen.

Mies jäi kiinni yli kaksi vuotta sitten peri vuotta kestäneestä salasuhteesta enkä edelleenkään pysty luottamaan häneen tai unohtamaan täysin tapahtunutta. Edelleenkin siis kyttään menojansa ja jos hän ei vastaa heti viestiin, niin uskon olevan toisen naisen luona.

Ehkä olisin päässyt paremmin eteenpäin pettämisen käsittelyssä, jos mies olisi osannut käsitellä asiaa kanssani. Hänen kanssaan suhteesta on ollut liki mahdoton keskustella, keskustelut menevät vain minun syyttelyksi tai väistelyksi ja pahimmillaan valehteluksi. Asian käsittelyä ei myöskään ole helpottanut, että suhteen paljastumisen jälkeen näin useita hänen viestejään ystävilleen, joissa sanoi ettei kadu suhdetta. Mulle on toki sanonut katuneensa ja toivoo, että voisi perua tapahtuneen. Hän on haluaisi itse jatkaa meidän suhdetta ja tietyistä (huonoista) syistä olen yrittänyt jatkaa, mutta koska en luota, en kunnioita tai kykene enää rakastamaan häntä, niin ero on nyt viimein tulossa. Koska olen nyt tehnyt lopullisen eropäätöksen, niin suhde ei enää häiritse minua ja sen kykenen varmasti jossain vaiheessa unohtamaan ja anteeksi antamaan, koska miehellä ei enää ole merkitystä minulle.

Aikaa siis toipuminen vaatii sekä avoimia rehellisiä keskusteluita kumppanisi kanssa, pelkkä anteeksipyytely ei korjaa asioita. Eikä pelkkä ajan kuluminen, jos suhteessa haluatte jatkaa.

Tästä oli itselleni apua: https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/sinulle-jonka-puoliso-on-ollut-usk…