Miksi joillekin vanhemmille on niin hirveaa, jos lapsi on heita nokkelampi tai tietaa jostain asiasta kuin he? Miksi vanhemman pitaa loppuikansa olla se joka opettaa tyhmaa ja

minä ainakin toivon lapsestamme fiksumpaa kuin vanhempansa.

mutta annas olla jos se nokkelampi onkin naapurin kakara tai koulussa oma oppilas...

Isä ei kuitenkaan anna pojalleen juuri koskaan tunnustusta mistään, vaikka esim muuten on kohtelias ja kehuu minun poikaani. Tämän isän poika on hirveän hyvä ja taitava tietokoneissa, mutta isä, joka ei niistä mitään käsitä, ei voi myöntää pojan taitoja. Poika on minuakin monesti neuvonut, mutta isän suhtautuminen on aina vähättelevää, että " no ei se Mattikaan tuollaista osaa, pitää olla joku ammattimies, mutta voihan se tulla katsomaan, vaikkei se varmaan tiedä" . Jos poika sanoo jotain, isä on hyvin hyökkäävä ja tuomitseva, mutta jos joku muu sanoo ihan saman asian, isä kuuntelee kiinnostuneena ja saattaapa sanoakin että aijaa en tiennyt tuota tai että onpa hyvä kuulla ja tietää. Miksei omalta lapseltaan voi oppia mitään?



ap

Meillä tyttö on tosi fiksu lapsi. Hänellä tulee joskus aivan yllättäviä ideoita ja häntä kannattaa kuunnella. Toisaalta kun tiedän olevani oikeassa, niin lapsellani on tapana sanoa vastaan ja se johtuu juuri siitä, että hän monissa muissa asioissa osaa ajatella. Lisäksi on vaikea olla antamatta vastuuta lapselle, joka ymmärtää aikuistenkin asioita liian hyvin. Sitä haluaa ajatella, että lapsi on lapsi ja minä olen aikuinen, joka pidän tuosta lapsesta huolta.

Oli ihan normaalia kysellä ikätovereideni äideiltä heidän lastensa diskoista ja poikaystävistä ja todeta minusta " no eihän se Maija nyt vielä, Maija odottaa vielä muutaman vuoden" . Noloja ja häpeällisiä muistoja lapsuudestani riittää.