Onko muita joiden parisuhde ei ole alkanut rakkaushuumasta vaan enemmänkin ärsytyksestä toista kohtaan tms?

Ärsytys oli alussa jopa sillä asteella, että välttelin koko tyyppiä, ettei hän vain kuvittelisi minusta mitään. Vähitellen oli kuitenkin pakko myöntää, että olin ihastunut mieheen.

Ärsytys saattoi johtua siitä, ettei mies vastannut kaikkia niitä ihanteellisia käsityksiä, joita minulla oli ollut " siitä oikeasta" . Hän ei ollut sen näköinen, sellaisessa ammatillisessa asemassa jne. Olin siis aiemmin kuvitellut löytäväni toisenlaisen elämäni miehen.



Jokin tässä miehessä kuitenkin veti puoleensa. Hän vetosi minussa johonkin syvempään ja primitiivisempään kuin mitä elämäni aikana rakentamani kriteerit unelmamiehestä olivat. Varmasti hyvä näin - uskon että luonto hoiti hommansa hyvin tässä kohtaa. Sain miehen, jonka kanssa sydämeni sykkii samaan tahtiin, vaikka en sitä heti tajunnutkaan.

Mutta rakastan sitä sydäntä/sielua.



ap

Mä jopa vannoin,e tten ota sitä miestä, vaikka olis viimeinen maanpäällä. Ja kuinkas sitten kävikään: sain ihanimman miehen ja lasteni isän mitä kuvitella saattaa. Mies oli kyllä aivan ihastunut alunperinkin minuun, vaan odotteli kuulemma rauhassa että kasvan... =) Olin siis 19 kun tavattiin aj mies 24. Siitä meni noin 3v ennen kuin seurusteltiin. Naimisiin mentiin sit tosi nopassan, olin 23v...