Rasismin kohtaaminen ja käsitteleminen

Heissan,



Emme mekaan ole viela kohdanneet poyhkeaa rasismia, mika vaatisi toimenpiteita. Rasistisiin kommentteihin - paaosin suomalaisilta - olen vain hymahtanyt jos ollenkaan. Meidan tytto on intialais-suomalaista verta ja ollessamme matkalla Suomeen lentokentalla keski-ikainen suomalainen nainen totesi, etta ei ole tuo ihan suomalainen lapsi. Mina puolestani sanoin, etta on kuule ihan yhta suomalainen kuin sina (teitittelin sentaan), vaikkei olekaan pellavapainen muksu. Tuhahti ja kaantyi pois.



Suomi etenkin on hankala maa, jos nayttaa erilaiselta kuin perussuomalainen, koska Suomella on varsin lyhyt maahanmuuttajahistoria ja siten suomalaiset eivat ole tottuneet ajatukseen siita, etta sita voi olla suomalainen ilman valkeaa hipiaa tai moitteetonta suomen kielen taitoa.



Vanhemmat lapseni, joilla on taysin valkeat hiukset ja vaalea iho joutuvat herkasti kiusan kohteeksi, koska he eivat osaa suomea yhta hyvin kuin ikaisensa asuttuaan pitkaan ulkomailla. Siihen me vain sanomme, etta kiusaajat aina keksivat jonkin syyn kiusata - useimmiten olemattoman syyn ja se riittaa lohduttamaan. Paras apu meilla on huolehtia hyvan itsetunnon kehittamisesta niin hyvin kuin vain pystymme tulevaisuuden varalle.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia.

Meillä lapsi vielä niin pieni, että ei ole tarvinnut selitellä, eikä kyllä ole pahemmin tapahtunut sellaista mitä olisi pitänytkään selitellä.

Kerran kaupassa, olin kaksin pojan kanssa, keski- ikäinen mieshenkilö kiersi meitä ja katseli meitä kauan ja sitten yhtäkkiä tokaisi, että " onko oma tekemä tuo tyttö? " Sanoin vaan, että hän on poika, ja kyllä on oma tekemä. Mutta eihän lapsi ymmärtänyt mitä setä kysyi, kun oli silloin vielä niin pieni, niin ei tarvinnut selitellä. Nyt poitsu 1,5 v. Ja voihan olla, että herätämme huomiota täällä pohjoisessa, jos liikumme kaksin, ilman miestä, koska minä olen hyvin vaalea ja poika aika tumma. Mutta toistaiseksi kommentointi on ollut lähes pelkästään positiivista. Vaikka taitaahan sitä tuijottelua olla, vaikka liikuttaan koko perheelläkin.

Lapset ovat perineet äitinsä vaaleuden, joten suomessa heitä ei (puoli)ulkomaalaisiksi tunnisteta, jos pitävät suunsa kiinni :-o



Kommentteja kielen suhteen olemme sen sijaan kokeneet useamminkin. Minä puhun suomea lapsille ja usein he vastaavat ranskaksi. Sitä kummastellaan (aikuiset) jos isä ei ole lähistöllä ja pidetään brassailuna ja hienosteluna. Jos lapset vastaavat suomeksi murtaen, toiset lapset ihmettelevät, miksei tuo puhu kunnolla vaikka on jo noin iso. Viime kesänä Korkeasaaressa poikaa luultiin virolaiseksi :-D



En ole kommentteihin vastannut, kun en tunne mitään tarvetta selitellä meidän perhettä kenellekään. Tänä kesänä kuulin erään kielitaitoa ihmetelleen lapsen äidin selittävän kivasti lapsilleen että luultavasti asumme muualla ja sen vuoksi poikani puhuu jotain toista kieltä paremmin kuin suomea.



Miehen kotimaassa lapsemme ovat eksoottisen vaaleita ja saavat " arvotonta" ihailua osakseen. Valitettavasti tilanne ei taitaisi olla sama jos olisivat harvinaisen tummia.



Kunpa osaisimme kaikki kasvattaa lapsemme hyvän itsetunnon omaaviksi yksilöiksi jotka ymmärtävät arvokkuutensa väristään riippumatta. Rasistisia typeryksiä tulemme varmasti kohtaamaan kaikki.

kaksi puoliksi afrikkalaista poikaa, ja onneksi ei ole pahemmin tullut ikäviä tilanteita vastaan " ihmisten ilmoilla" liikkuessa. Kerran kauppareissulla eräs vanhempi naishenkilö tuijotti vanhempaa poikaani (jolla aika vahvat afrikkalaiset piirteet) vihaisesti, ja tokaisi, että siinä on suomalainen identiteetti koetuksella. Tilanne tuli niin yllättäen, että en osannut keksiä mitään nasevaa vastausta. Poistuimme vaan paikalta. Huomaa monesti, että ihmiset kyllä tuijottavat meitä, mutta onneksi suomalaiset ei yleensä kommentoi mitään (ainakaan selvinpäin). Rasismista emme ole mitenkään erityisesti vielä keskustelleet, koska poikani ovat vasta 4 ja 1.5-vuotiaita. Mielestäni hyvän itsetunnon luominen lapselle on ehdottoman tärkeää silloin, kun lapset poikkeavat jollain tavalla tästä suomalaisesta massasta. Siihen yritän keskittyä ja rasimista täytyy varmasti alkaa keskustelemaan sitten, kun sitä alkaa tulemaan enemmän kohdalle.

kun kotona poikaa tuetaan, rakastetaan ja kunnioitetaan ja pidetään häntä arvokkaana, niin toivon mukaan hänelle kehittyy niin hyvä itsetunto, että hän kestää myöhemmin mahdolliset ikävämmätkin asiat elämässä.

Sellaisen asian olen huomannut, että joidenkin ihmisten voi olla vaikea käsittää, että ihminen voi olla suomalainen ja Suomessa syntynyt, vaikka ulkonäkö eroaisi siitä mihin Suomessa on totuttu, tai nimi olisi jotain muuta kuin perinteisesti suomalainen.

Kyllä me koemme, että lapsemme on suomalainen, onhan hän täällä syntynyt, eikä ole koskaan käynyt isänsä kotimaassa. MUTTA hän on puoleksi myös tavallaan isänsä maaalainen ja sen puolen kulttuuri on vaikuttamassa hänen elämäänsä mm. kielen yms. asioiden kautta. Mikä on mielestäni kyllä rikkaus. :)

Mutta siis ISO kiitos jo kaikille tähän mennessä vastanneille ja mielellään kuulen lisääkin kokemuksia! Samaan tapaan kuin tekin, olemme miehen kanssa ajatelleet, että kun pyrimme vahvistamaan lasten positiivista käsitystä itsestään, niin ehkä mahdolliset tulevat murheet on helpompi kestää niiden liikaa lasta haavoimattamatta. Ahdistaa kyllä todenteolla lukea maailmalla tapahtuvista rasistisuuksista ja eipä niitä taida missään maailman kolkassa päästä pakoon. Nimittelyä, huutelua ja tuijottamista nyt varmaan ainakin on jossain vaiheessa odotettavissa, ainakin mitä muita tuntemiani perheitä, joissa on valtavirrasta täällä Suomessa poikkeavan näköisiä lapsia, uskominen..Surullista...



Siksi haluaisinkin, että en olisi aivan " kädetön" , kun sellainen tilanne joskus eteen tulee..Te, joilla näitä tilanteita on ollut, miten toimitte? Sanotteko vastaan? Oletteko välinpitämättöminä? Häivyttekö paikalta?



Kiitos taas :O)



t. Mary, kahden maailman suloisimman lapsukaisen äiti

meillä on vasta 2v lapsi joka on jo saanut osakseen haukkuja aikuisilta ihmisiltä! (olemme suomi-afrikka perhe) Lapselle on huudeltu tai mutistu neekerilapsi, neekerin pentu jne. Jos jotkut ovat tulleet ihastelemaan ja kysynneet mistä päin on kotoisin ja kun kuulevat että ihan oma on niin heti onkin neekerin penikka eikä ihana tumma suomalainen. (ei tosin aina mutta useimmiten) Kaikista kauheinta oli kun lapsi iloisesti vilkutti tädille mutta tämä vain vihaisesti katsoi ja sanoi neekeriksi :(( En pysty edes käsittämään ja vasta hetken päästä olen ihan itku kurkussa ja onnellinen ettei pieni vielä ymmärrä. Myös minulle on mutistu ainakin kerran neekerin nussija. Onneksi monet ovat vain positiivisesti kiinnostuneita.

Hei,



Olen aikuisikään ehtinyt afrikkalais-suomalainen nainen (äiti suomalainen, isä afrikkalainen). On mielenkiintoista seurata keskustelua, jota rasismista käydään nykyisin. Paljon on muuttunut ajoista, kun itse olin pieni, mutta surullisen monta asiaa on ennallaan, vaikka Suomi onkin " kansainvälistynyt" paljon.



Myös minun äidiltäni kysyttiin usein, että mistäs tuollaisia tyttöjä saa, " onko adoptoitu" jne. Tavallaan se oli vielä ymmärrettävää 70-80-luvuilla, jolloin moni suomalaisista ei vielä ollut nähnyt ikinä afrikkalaisia omassa maassaan.



Nykyaikana en kuitenkaan jaksa kuin hämmästellä ihmisten tietämättömyyttä: luulisi, että silmä alkaa jo tarkentua erottamaan erilaisia piirteitä, tummankin ihon sävyeroja jne. On todella naiivia ajatella, ettei tällaisia " ristisiitoksia" , joilla on piirteitä molemmista/useista roduista, olisi olemassa, vaan kaikki ovat automaattisesti joko " pakolaisia" , " " maahanmuuttajia" tai adoptoituja.



" Neekerikeskusteluun" en enää viitsisi palata, sillä siitä on puhuttu jo niin paljon.



Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että totta on myös se, että lapsena sai osakseen hirveästi juuri ihastelua ja positiivisia kommentteja. Oli todella eräänlainen järkytys huomata, kuinka kohtelu muuttui pikkuhiljaa, kun aloin lähestyä murrosikää ja taas aikuisuutta. Tuijottaminen ja typerien komenttien kuuleminen on Suomessa arkipäivää, ja siihen on jo jollain tavalla tottunutkin (vaikkei pitäisi). Muualla Euroopassa en ole samaa huomannut.



No loppukaneettina voi sanoa, ettei siihen muutokseen voi kai kamalasti ketään (lapsiaan) valmentaa, muuta kuin olemalla läsnä ja saamalla lapsen tuntemaan itsensä arvokaaksi. Täytyy vain ajatella, että jonkinlaista pioneerityötä tässä joutuu itse kukin tekemään.

joka väreiltään ja piirteiltään aika voimakkaasti afrikkalaisen näköinen, noin puolikkaaksi,mutta negatiivisia kommentteja ei juuri ole vastaan tullut.

Totta on että kun oli pieni, ihmiset tulivat ehkä enemmän ihastelemaan kun on niin nätti ja ihanat hiukset,edelleenkin tätä tapahtuu.

varsinaista rasismia tai nimittelyä emme ole kohdanneet,joskus tympeitä katseita, mutta nittähän täällä suomessa voi saada asiasta kun asiasta...

Kun itse olin tyttäreni ikäinen, olin kohdannut kiusaamista,nimittelyä ja fyysistä päällekäymistä paljon, ja ihan opettajienkien taholta sitten kouluiässä, onneksi ovat ajat muuttuneet parempaan päin, ai niin, olen siis suomalainen vain äitini puolelta, musta tukkainen ja ruskeasilmäinen ja ehkä ihonväriltäni vähän suomalaisia tummempi, muistan että ajattelin aina että onneksi en ole kokonaan suomalainen...ja noin suvaitsematon ja suppea katseinen...

Meidan 6,5v tytto sanoi minulle kun pysahdyimme eraaseen supermarkettiin pika-ostoksille kun kiersimme Suomea, etta ' Miksi kaikki AINA tuijottaa minua??' En ollut itse sita juuri silla kertaa huomannut ja sanoin etta etta ehka he vain katsoivat vahan pidempaan kun huomasivat noin kauniin tyton, ja tytto sanoi siihen etta joka paikassa taalla Suomessa kaikki tuijottavat!



Ja tottahan se on etta kun esim. entisessa kotikaupungissamme liikumme ihmiset katsovat pidempaan. Joskus mummot kommentoivat etta onpas natteja lapsia, negatiivisen kommentin lapseni on saanut vain kerran eraalta humalaiselta kun tytto oli noin 1,5v. Ensin tama mies lirkutteli etta kenenkas poika se siina ja kun tytto kaantyi (oli siis talvitamineissa) miesta katsomaan tama sanoi jotain tyyliin, etta ' Sehan onkin joku v...n japanilainen!' . Silloin tuli tosi paha mieli.



Meidan lapset ovat suomalaisia/pohjois-afrikkalaisia, sielultaan tytot ovat olleet tahan asti mielestani taysin suomalaisia, puhuvat suomea hyvin, rakastavat Suomenmaata ja osaavat suomalaiset kayttaytymiskoodit (heh...). Ulkonaoltaan ovat perussuomalaisia tummempia, ruskeat hiukset ja silmat, mukavasti ruskettuneen nakoinen iho.



Romanit ovat olleet kiva ryhma, aina nahdessaan lapsemme kommentoivat kuinka ovat kauniita ja kuinka kauniit hiukset heilla on jne. Viime lomalla eras romani-aiti vertaili palmikoita ja jopa ihonvariaan.



Taalla Englannissa asuessamme sulaudumme massaan ihan taysin, kukaan ei ole ihmetellyt meidan " kokoonpanoamme" . Paitsi silloin kun minulla on hoitolapsi (pieni blondi tytto) mukana, ihmiset nayttavat miettivan paansa puhki perhettani, varsinkin jos mies on kanssani! Pari hassua keskustelua olen joutunut kaymaan tasta aiheesta...

Meillä " täysuosmalainen" perhe, mutta asumme ulkomailla. Lapsemme eivät ulkonkönsä puolesta eroa Suomen valtaväestöstä, mutta valittavat silti, että kaikki tuijottavat. Ja samaa olen ollut itsekin havaitsevinani.



Eli osa tuijotuksesta saattaa mennä ihan tämänkin piikkiin; suomalaiset nyt vaan sattuvat olemaan yltiökiinnostuneita ympärillään olijoista.



Rasismia toki ilmenee myös, sitä en yritä kieltää, mutta tulipas tämäkin aspekti mieleeni...