Kiusaamisen raja? Eskarilaiset s. 2001

tosi tosi kurja kuulla tuollaisesta. Oma tyttöni on myös 01 eskarilainen ja oikein sydämmestä kirpaisi kun luin juttusi. Aivan uskomatonta. Kyllä ehdottomasti siihen on puututtava - puhu henkilökunnalle ja ainakin minä jos kuulen että tyttöäni kiusataan - sanon heti ao. lapsille mitä olen käytöksestä mieltä. Olen kyllä aika leijona puolustamaan lapsiani mutta yritän olla tasapuolinen myös niin, ettei oma tyttöni harrasta mitään toisia sorsivaa.



Viime vuonna tyttöni leikki jonkin verran kahden saman ikäisen pojan kanssa jotka välillä myös kiusasivat tyttöäni haukkumalla vauvaksi ja pikkuveljeä pitsanaamaksi - siihen puututtiin heti hoitajien taholta oma-alotteisesti ja kerran kun kuulin haukkumista sanoin pojille asiallisesti aiheesta samaan tyyliin kun tiesin päiväkodin henkilökunnankin sanovan. Ei se ihan loppunut, mutt lieventyi. Tyttöni toki leikki sitten muiden kanssa, ei ole ihan arimmasta päästä. Mutta nyt kun vaihtui päiväkoti, tyttöni sanoi kerran spontaanisti riemuiten, että jee kun ne xx ja xx menevät eri päiväkotiin eikä ne enää kiusaa.



Toinen vaihtoehto, vaikkakin hankalampi toteuttaa, on päiväkodin vaihto. Mutta kyllä mielestäni ensin pitää hoitajien puuttua ja jos se ei ala muuttumaan, vaatisin päästä lapset ja aikuiset yhdessä puhumaan aiheesta. Vaikka ehkä jonkun mielestä asia olisi vähäpätöinen, se aiheuttaa mielestäni lapsellesi aivan liian suurta stressiä ja siihen on puututtava. lapsella on oikeus elää ja olla ilman tuollaista kohtelua.



Paha vain, että tuollaista on ja koulusssa se ehkä pahenee. Parempi kitkeä nyt kun päivähoidossa on enemmän henkilökuntaa- koulussa on sitten iso ryhmä ja yksi opettaja joka ei varmasti pysty seuraamaan lasten välisiä juttuja välitunneilla ja muualla.

Nyt on ihan pakko vastata vaikken yleensä täällä paljon kirjoittele.

Meillä oli nimittäin vastaavanlainen tilanne viime vuonna. Poikani on hyvin sosiaalinen ja iloinen tyyppi. Pärjää kaikkien kanssa ja hänellä on paljon ystäviä naapurustossa. Hänkin on luonteeltan hyvin sovitteleva ja herkkä.



Kuitenkin viime vuonna ehkä siinä loppusyksystä alkoi poika tosi paljon oireilemaan ja kertomaan miten eräs poika, joka oli siihen saakka ollut yksi hänen parhaista kavereista, oli alkanut pomottelemaan muita poikia. Eli hän päätti kenet otettiin leikkiin ja kenet jätettiin. Alkuun en edes tajunnut, että jotain oli pielessä. Ajattelin, että kuuluu ikään tämä aamukiukuttelu.



Siinä vaiheessa kun alkoi olemaan sellaista, että poika valitti mahakipua tai pahaa oloa aamuisin, alkoi äidin hälytyskellot soimaan tosissaan. Juteltiin paljon ja yritin vahvistaa pojan itsetuntoa, että aina ei tarvitse leikkiä sen pojan kanssa vaan voi olla paljon muita kavereita tarhassa jne. En myöskään halunnut olla hysteerinen äiti, joka heti alkaa vouhottaa " pienistä asioista" . Ehkä sitä sisimässään myöskin ajatteli, että nämä asiat muuttuvat ja korjaantuvat itsestään.



Mutta eräänä päivänä kun poika tuli kotiin ilman " mageeta" vyötä, josta hän todella piti ja rakasti yli kaiken ja joka oli juuri hänelle hankittu. Kun kysyin missä vyö on hän sanoi, että tämä poika X oli käskenyt sen riisumaan koska se on niin tyhmä. Ja poikaa itketti kun hänen mielestä se vyö oli niin kiva. Ehkä kuulostaa hullulta mutta tämä oli viimeinen niitti ja seuraavana päivänä soitin päiväkodin johtajalle ja keskustelimme asiasta kunnolla ja pitkään. Onneksi hän otti asian tosissaan ja keskusteli tämän pomottajan kanssa.



Tämän jälkeen tilanne rauhoittui ja poikakin alkoi hieman paremmin viihtymään tarhassa. Osaltaan auttoi se, että lyhensin omaa työaikaani niin, että saatoimme pitää aina välillä vapaapäiviä.



Kuitenkin silloin talvella päätin, että eskariin hän menee eri paikkaan. Ja nyt kun hän on aloittanut eskarin uudessa päiväkodissa, kaikki on sujunut todella hyvin. Vajaa kaksi viikkoa takana ja kavereita riittää. Jonkun pienen jäljen itsetuntoon tämä kiusaamisjupakka on kuitenkin jättänyt ja sitä tässä yritetään paikkailla jatkuvasti. Kun nyt kysyin häneltä, että onko ikävää vanhaan tarhaan, niin sieltä tuli jämpti vastaus - ei todellakaan.



Suosittelen lämpimästi, että soitat vaikka päiväkodin johtajalle tai hoitajalle ja kerrot miltä sinusta tämä tilanne näyttää ja mitä tyttö on sinulle kertonut. Uskon, että ehkä ainakin jollain tasolla tilanteeseen puututaan. Tyttäresi hyvinvointi on kuitenkin ensi sijalla. Toivotan teille kovasti tsemppiä ja jaksamista!

Todella ikävää lukea, että lapset osaavat olla noin julmia toisilleen. Minä neuvoisin sinua ottamaan hetimmiten yhteyttä päiväkotiin, joko johtajaan tai siihen eskariopeen. Mun mielestä on meidän vanhempien velvollisuus suojella lapsiamme tollaiselta. Jos ei pelkkä päiväkodin henkilökunnan jututtaminen riitä, niin sitten vaatisin, kuten joku aiemminkin sanoi, palaveria, johon tulisi myös ko lasten vanhemmat.



Itse olen aikanani puuttunut hanakasti päiväkodissa, jos jotain kiusaamiseen vivahtavaakaan on esiintynyt. Tällä hetkellä sellaista ei onneksi ole, mutta pidän kyllä silmät auki koko ajan ja kyselen päivän kuulumisia lapselta monelta kantilta.



Vielä sisareni tapaus. Häntä kiusattiin koulussa todella paljon ja kun siihen ei opettaja saanut stoppia, marssi meidän äiti vanhempainiltaan ja otti asian reippasti esille (opettajan kiellosta huolimatta). Sanoi jopa kiusaajien nimet ääneen. No, en tiedä kuinka oikein se lopulta oli, mutta ainakin kiusaaminen loppui. Lopulta siskoni jopa ystävystyi pahimman kiusaajan kanssa. Varmaan ne vanhemmat oli saaneet lapsiinsa sen verran järkeä, että havahtuivat omasta typerästä käytöksestään.



Eli reippaasti vaan lastasi puolustamaan!! Tsemppiä!!!!

niin, kirjoittelin tuossa aikaisemminkin eilen ja sitten samana iltana oma tyttöni jäi kiinni kiusaamisen suunnittelusta - hän siis täytti juuri 6v.



Eilen oli naapurin lasten kanssa pihalla kunnes yksi heistä tuli kertomaan, että meidän likka oli puheillaan yllyttänyt muita kiusaamaan yhtä tyttöä naapurustossa (joka on vain viikonloppuisin paikalla) - homma oli omituinen ja tyttöni sitten väitti, että oli puhunut itsestään, että häntä pitäisi kiusata (heidän nimet lähes samat) mutta näin naamasta että valehteli. Olin siis todella järkyttynyt!! siinä sitten pidin varmaan aika massiivisenkin puhuttelun ja taas otin esille sen mitä tapahtuu jos esim. aikuiset kiusaa toisiaan - että siihen voi tulla jopa poliisi mukaan kuvioihin (olen yrittänyt selittää esim. lyömisestä, että jos aikuiset lyö niin se on poliisi asia - eli me opetetaan lapsille tavat joita sitten aikuisenakin pitää noudattaa tai seuraamukset on vakavampia).



No, olen kyllä järkyttynyt - mutta näin sitä tulee todenneeksi, ettei ne omat lapsetkaan ole mitään enkeleitä. Eikä tuntunut likka ymmärtävän, kun sanoin, että kyllähän sinä tiedät miltä kiusaaminen tuntuu kun sinuakin ne xx ja xx kiusasivat aikaisemmin...



pitääkin olla korva tarkkana ja jatkaa " kouluttamista" .



huh huh.

Sain voimia ja olen varannut keskusteluajan eskariopettajilta ensi viikon maanantaille. Luotan heidän ammattitaitoonsa ja uskon että asiat korjaantuvat.



Kauhuskenaario on tietenkin se, että kavereiden vanhemmat kieltävät lapsiaan leikkimästä minun tyttöni kanssa ja hän menettää luottamuksensa äitiin, koska tämä sotki asiat.

Täytyy muistaa, että kyse on vasta 5-6 vuotiaista lapsista. He harjoittelevat sosiaalista kanssakäymistä ja todennäköisesti nämäkin tytöt ovat ottaneet mallia jostain? Tuo valintapäivä ei ylipäätään kuullosta tuonikäisten oma-aloitteisesti käyttämältä sanalta, vaan ennemminkin joltain jonka ovat oppineet jostain.



Tämän ikäisten kohdalla on asioihin puuttuminen useimmiten viellä aika helppoa. Tilanteessa tarvitaan vahvaa puuttumista ja sitä että joku aikuinen! kertoo tytöille MITEN sosiaalisissa tilanteissa käyttäydytään... Ei riitä että pelkästään todetaan ettei noin saa käyttäytyä vaan pitää antaa lapselle vaihtoehto! ja ohjata heitä toimimaan oikein. Lisäksi pitää sitten tuon aikuisen ottaa vastuulleen tilanteen valvominen jatkossa...



Itse voin samanikäisen kuopukseni helposti nähdä sekä kiusaajan, että kiusatun roolissa (joita kumpaakaan en hyväksy), sillä hän ei ole sosiaalisilta taidoiltaan (eikä kognitiivisilta taidoiltaan) aivan ikätasoaan ja sen lisäksi hän on erittäin tulistuva lapsi (ei siis kehitysvammainen kuitenkaan, vaan neurologisista ongelmista kärsivä). Hänellä on onneksi eskarissa henkilökohtainen avustaja jonka yhtenä tehtävänä on opettaa sosiaalista kanssakäymistä. Olenkin moneen kertaan korostanut, että häneltä ei saa sallia suullista eikä fyysistä hyökkäämistä, mutta että pitää myös pitää huoli siitä, etteivät muuta ala häntä kiusata.



No pointtini siis oli, ettei tyttöjä kannata täysin teilata, ennenkuin heidän kanssaan on keskusteltu. He eivät ehkä lainkaan tajua kuinka vakavasta asiasta on kyse vaan saattavat pitää sitä ihan vaan " huvittavana juttuna" . On myös hyvä, että oman tyttäresi kanssa asiasta puhutaan ja siitä, ettei kaikkeen pidä alistua ja että joskus voi tosiaankin leikkiä toistenkin kavereitten kanssa, koska ainahan ei edes huvita olla samojen tyttöjen kanssa ja että hän itse voi myös tehdä tällaisen päätöksen välillä.



Toivottavasti tilanne paranee ja päiväkodissa ottavat sen tiukkaan käsittelyyn.



Tyttöjen kohdalla tuollainen kuppikuntaisuus on kyllä ikävä tosiasia ja taitaa jatkua aikuisuuteen saakka.... mitä nyt on tullut seurattua omaa yläkouluun nyt siirtynyttä tyttöäni. Toisten tyttöjen kanssa ollaan ja toisten ei... ei siitä taida mihinkään päästä, mutta pitää silti oppia, että kiusaaminen on ehdottomasti kiellettyä!

Hyvä että otit yhteyttä. Älä vähättele tilannetta, sillä kyse on ihan varmasti siitä että lastasi kiusataan. Niissä päiväkodeissa joissa minun lapseni ovat olleet tuollaista ei hyväksytty. Sama pätee kouluun.



Mitä tulee tyttöjen kuppiutumiseen, joukosta sulkemiseen ja muuhun cheerleadertouhuun niin minusta on täysin naurettavaa että sen edessä nostetaan kädet pystyy ja väitetään että tytöt nyt vaan ovat sellaisia, komen tyttöjoukko ei toimi jne eikä lapsia voi pakottaa leikkimään toistensa kanssa / jonkun kanssa.



Kyse on siitä että moisen annetaan tapahtua. On täysin mahdollista olla hyväksymättä kusipäistä käyttäytymistä, myös tytöillä. Se riippuu ihan siitä minkä linjan kasvattajat ottavat.

Ap:lle, hyvä, että otit asian puheeksi. Itselläni on myös 6v eskari tyttö, joka kuuluu " kolmen koplaan" . Joka päivä kyselen miten on mennyt ja onko joku kiusannut ym. Kolmestaan leikkiessä on usein käynyt niin, että joinain päivinä tyttöämme on sorsittu ja painostettu leikkimään " huonointa roolia yhteisessä leikiassä jne. ja taas toisena päivänä jompaa kumpaa muuta tyttöä. En ole puuttunut tähän sen enempää, koska sorsimista näyttää tapahtuvan tasapuolisesti kaikille päivästä riippuen. Olen vain jutellut tyttöni kanssa, miten toimia silloin, kun itseään sorsitáan ja miltä se tuntuu ja ohjannut välttämään muiden sorsimista.

Lisäksi olen tytöltäni kuullut, että henkilökunta kyllä puuttuu tilanteeseen aina, kun huomaavat jotain.



Eri mieltä olen siitä, että lapset pitäisi keinolla millä hyvänsä pakottaa leikkimään keskenään. Kaikkien leikki ei kertakaikkiaan onnistu yhdessä. Kemiat eivät vain kohtaa. esim. leikistä tulee aina tappelu ja se päättyy n. 15 min päästä riitaan, jolloin erotaan vihaisina. Mikä ihmeen järki silloin on pakottaa leikkimään yhdessä, kun on muitakin kavereita saatavilla? Eivät kaikki aikuisetkaan ole ystäviä keskenään. Ketään ei tietenkään saa kiusata ja kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, mutta mielestäni kavereita ei tarvitse olla kaikkien kanssa.



Itse en lähes koskaan päästä sisälle leikkimään 3 tyttöä, vaan vain kaksi kerrallaan. Koska lähes poikkeuksetta hetken päästä joku 3:sta tulee itkien kertomaan, että häntä kiusataan ja hyvää leikkiaikaa menee riitojen selvittämiseen aikuisen voimin. Ja taas hetken päästä on sama tilanne edessä... Kun sen sijaan kahdestaan lapset leikkivät hienosti koko leikki ajan.

Heippa!

En kaikkia viestejä tuossa välissä lukenut, mutta vastaanpa kuitenkin.

Mulla ihan itku tuli kun luin sun viestiä.

Olen itse ollut koulukiusattu 30 vuotta sitten (hmm...tekee minusta aika vanhan ;D) ja ne muistot pysyvät tuolla jossain sielussa aina, niin että tekee kipeää lukea tälläistä.



TUo" valintapäivä" -sana kuvastaa ihan sitä meininkiä, mikä minulla silloin 7-8-vuotiaana tyttönä koulussa alkoi. Luokallamme oli yksi hyvin vahva tyttö, joka sai manipuloitua muut puolelleen.

Usein kävi niin, että minut jätettiin yksin, kukaan tytöistä ei saanut puhua minulle mitään välillä päiväkausiin. NÄin oli siis määrätty tämän johtajan suusta.

Muistan sellasisenkin tapahtuman, kun luokassa tehtiin ryhmätyötä, tytöt omana ryhmänä ja pojat omana, niin minua ei huolittu kumpaankaan ryhmään vaan olin yksin keskellä luokkaa.

Silloin opettajat eivät kertakaikkiaan osanneet tai halunneet puuttua tähän kiusaamiseen, eikä siitä silloin edes puhuttu niinkuin nyt.



Itse en hirveän paljon noista kiusaamisVUOSISTA muista (sitä kesti 2luokalta 6 luokaan) mutta äitini on kirjoittanut päiväkirjaa tuosta ajasta. Voin vain kuvitella äidin huolen tuossa tilanteessa. TÄmä kiusaaminen oli jatkuvaa, välillä saattoi mennä viikko " hyvin" mutta sitten taas monta päivää välissä karmeasti.



Sanoit, että tyttäresi kuitenkin pitää noista kiusaajista. Hmm.. muistan itse, että olin äärettömän " onnellinen" (lue=helpottunut) niinä päivinä, kun kanssani leikittiin, yritin miellyttää tuota tyttöä ja olin iloinen lähinnä siitä, että minut taas otettiin mukaan porukkaan, en niinkän sen vuoksi että olisin erityisesti pitänyt tuosta tytöstä. Ehkä jonkunlainen suosio saattoi kuitenkin tehdä hyvää kun sitä sitten sai?



Tilanne ei varmaankaan raukea itsellään, vaan jos minä olisin sinä, niin ottaisin ihan ensin opettajaan yhteyttä. Hänellä on ne avaimet käsissään ja on siinä iholla kun lapset keskenään sitä aikaa viettävät.

Useinhan nämä tytöt ovat varmaankin kotioloissa aivan toisenlaisia, näinollen vanhempien voi tosiaan olla vaikea ymmärtää oman lapsen käytöstä. Mutta jos se viesti tulisi koulusta opettajan tai vastaavan kautta niin ainakin kaikki fiksut vanhemmat ottaisivat sen tosissaan ja puhuisivat lapsensa kanssa.

Lapset osaavat olla julmia, mutta niin valtavan ajattelemattoamia. EHkä tässä on jotain vallankäyttöä tms. Mutta en kuitenkaan lähtisi suoraan syyttämään ja syyllistämään näitä pieniä kiusaajiakaan. KOska taas jos ajattelen omalle kohdalle - olisi aika shokki kuulla oman lapsen olevan kiusaaja! Se tuottaa vanhemmille varmasti myös suuren järkytyksen!

En osaa antaa sinulle muita neuvoja, muuta kuin ole lapsesi tukena kun hän itkee suruaan, yritä vahvistaa hänen itsetuntoaan ja kehua, että hän on hieno sellaisena kuin on, hänen ei tarvitsekaanleikkiä näiden tyttöjen kanssa, vaan tulee aika, kun hän löytää itselleen kivan kaverin ja nämä murheet unohtuvat. Ja ota yhteys opettajaan!



Voimia teille! t. eskarilaisen -01 ja koululaisen -00 äiti!

Miltei itkettää lukea tuollaista, enkä koskaan aiemmin osannut ajatella, että meidän tytön kohdalle voisi myös käydä näin. Hän on aina ollut suosittu leikkikaveri ja hoitopaikasta tuli usein palautetta, että tyttöni on erittäin sosiaalinen ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Hän on valmis ottamaan leikkiin mukaan kaikki halukkaat iästä tai sukupuolesta riippumatta. Usein olen hänen kuullut kylässä kaverillaan leikkivän ja kun kaverin nuoremmat sisarukset ovat yrittäneet mukaan leikkiin, eikä kaveri ole halunnut, tyttäreni on aina yrittänyt ehdottaa, että otetaan tämä nuorempi sisaruskin mukaan leikkiin. Johtunee ehkä siitä, että hänelle ei ole omia sisaruksia suotu, eikä liioin serkkuja tai muitakaan sukulaislapsia. Eli kaikki leikkikaverit ovat kullanarvoisia. ;o).Asumme maalla ja kaverit asuvat sellaisten matkojen takana, että tapaamiset on kiinni vanhempien viitseliäisyydestä, sillä sinne täytyy viedä ja sieltä täytyy hakea kotiin. Eli kavereita tyttö on tavannut vain lähinnä hoidossa, jossa kävi muutaman päivänä kuukaudessa muutaman tunnin sekä kerhossa. Toisinaan on sitten pyydetty kavereita meille ja viety tyttö kavereiden luokse.



Viime viikolla sitten alkoi kauan innolla odotettu eskari ja mikä ihaninta sitä näkee kavereitaan joka päivä ja saa leikkiä niiden kanssa monta tuntia:o). Vaan nyt jo muutaman päivän jälkeen se ihanuus ei olekaan niin ihanaa, vaan tyttö on joutunut joukon ulkopuolelle. Alkuun hän pääsi mukaan leikkiin ja leikittiin Winxiä, kaikki tytöt olivat winxejä ja pahikset olivat näkymättömiä. Kunnes joku keksi, että tyttäreni pitääkin olla pahis, kun kaikki muut ovat winxejä, jos haluaa olla mukana. Tyttäreni yritti ehdottaa, että leikittäisiin kuten aiemminkin, mutta se ei käynyt. Hän ei suostunut (onneksi) pahikseksi vaan meni leikkimään poikien kanssa. Välillä kun hän yritti mennä muiden tyttöjen luo, he lähtivät pois ja jättivät tyttäreni yksin. Onneksi tyttärelläni on ilmeisesti aika hyvä itsetunto ja hän on tottunut leikkimään yksin olosuhteiden pakosta. Hän ei siis koiramaisesti yrittänyt seurata muita tyttöjä vaan pysyi sitten suosiolla omissa oloissaan.



Kotona hän ei heti kertonut mitä eskarissa oli tapahtunut, vaan aina siellä oli kivaa. Hän ei edes mieltänyt toisten tyttöjen käytöstä kiusaamiseksi. Hän oli vaan yhtenä päivänä eskarin jälkeen kovin itkuinen ja kiukutteli erityisen paljon. Sitten hän alkoi pikkuvanhalla tavallaan selittää, että ei elämä aina ole helppoa, vaan joskus voi tulla mutkia ja nyt tänään hänellä on erityisen paljon niitä mutkia ;o). Sitten kertoili kaikkia pikku juttuja, kun sukat on huonosti ja sateenvarjo hajosi ym. kunnes sitten kertoi tämän leikistä pois jättämisen. Seuraavana päivänä kyselin taas miten oli mennyt ja sama oli toistunut. Siis tästä Winx ja sitten myös Bratz leikistä hänet jätettiin ulkopuolelle, mutta muihin leikkeihin hän pääsi mukaan. Ehkä olen hysteerinen äiti, mutta soitin heti opettajalle ja kerroin asiasta. Koska tämä on pieni kylä ja eskarilaisia on vain kuusi tyttöä ja kun neljä tyttöä liittoutuvat keskenään jää tyttärelleni aika vähän kavereita. Vielä kun tänään oli tämä ainoa tyttö, joka ei kiusaamiseen osallistunut, oli sairaana hän jäi aivan yksin. No onneksi pojat ottivat hänet leikkeihin mukaan, mutta en halua että tyttäreni jää heti alussa ulos muiden tyttöjen leikeistä, sillä mitä pidempään tilanne jatkuu sen vaikeampi sitä on ratkaista ja pienessä koulussa on vaikea etsiä uusia ystäviä. Taitaisi tulla todella pitkät seitsemän vuotta.



Ja olin todellakin järkyttynyt asiasta, koska en todellakaan voinut kuvitella ikinä käyvän näin, tulihan tyttäreni aina toimeen kaikkien kavereiden kanssa, jopa ihan ventovieraiden. Muutimme Helsingistä maalle tyttäreni ollessa neljä vuotias ja suuri syy tähän oli, että olisi kiva päästä pieneen kyläkouluun, ettei kiusattaisi eikä olisi niin suurta pelkoa muistakaan ikävistä lieveilmiöistä, jotka yhdistin Helsingin suuriin kouluihin ja suuriin ryhmä kokoihin. Tänään olenkin sitten lukenut netistä paljon koulukiusaamisesta aiheesta tehdyistä tutkimuksista. Yllätyksekseni koulukiusaaminen on maalla yleisempää kuin kaupungeissa ja suuremmissa kouluissa.



Joltain palstalta luin, että suositellaan ryhmän tai jopa koulun vaihtoa ratkaisuksi ongelmaan, mutta täällä sellaista vaihtoehtoa ei ole, joten asia pitää ratkaista muilla keinoin. Opettaja kiitti, että ilmoitin asiasta ja lupasi pitää tilannetta silmällä tarkemmin, ei ollut huomannut mitään. Vielä en tiedä oliko soitosta mitään apua vai pahensinko tilannetta, mutta täytyy katsoa muutama päivä. Ellei tilanteeseen tule muutosta, aion ottaa asian esille eskarilaisten vanhempainillassa heti ensi kuun alussa. en vielä tiedä miten, mutta pyydän kaikkia vanhempia juttelemaan koulukiusaamisesta lastensa kanssa. Ja yritän jaksaa enemmän kuljettaa lastani kavereille ja vaikka hakea niitä kavereita meille, jos heidän vanhempansa eivät viitsi kuljettaa. Vähän poden huonoa omaatuntoa, kun olen välillä sanonut etten jaksa lähteä ajelemaan kymmeniä kilometrejä, jotta tyttäreni pääsee kaverinsa luokse leikkimään. Tämän jälkeen jaksan kyllä kuljettaa, ellei ole mitään estettä muuta kuin laiskuus.



On ihan lukea, ettei tämän ongelman kanssa painita vain meillä, vaikkakin surullista, että kiusaamista esiintyy. Tulkaa ihmeessä muutkin vielä kertomaan miten teillä asiat etenee, onko kiusaaminen loppunut ja mikä siihen auttoi. Myös toivoisin keskusteluun mukaan niitä joiden lapset ovat mukana kiusaamassa ja jotka ovat tietoisia asiasta. Tämä on meidän kaikkien yhteinen ongelma, eikä siitä mielestäni voi syyttää tai syyllistää vanhempia, eikä edes niitä pieniä " kiusaajia" . Eikö tärkeämpää olisi yhdessä yrittää keksiä aseita millä saadaan kiusaaminen loppumaan. Tuli pitkä sepustus, mutta tuntui niin pahalta, että oli pakko saada purettua tuntojaan. Onneksi on tämä palsta. Oikein hyvää syksyä kaikille!

Siis näistä winx-leikeistä vielä, muut siis jatkoivat leikkiä ilman tytärtäni, ja silloin pahikset olivat näkymättömiä. Tämä tarkennus sen vuoksi, että ehdotin tyttärelleni, että hän voisi sanoa suostuvansa olemaan pahis, jos kaikki ovat vuorollaan pahiksia.



Jatkan muuten vähän tätä aihetta sivuten ihan uutta keskustelua television katselemisesta. Sillä meillä ei tytär katso Bratzejä eikä Winxejä ja nyt olen miettinyt voisiko se olla yhtenä syynä tähän hyljeksimiseen.