Lue keskustelun säännöt.
Onkohan kellään muulla yhtä surkeaa lapsuutta kuin mulla?
14.08.2007 |
Asuin maalla pienessä 1h+k tönössä teiniäidin ja mummin kanssa. Ei pesumahdollisuutta, ulkohuussi. Housut sain kerran vuodessa ja nekin sosiaaliavustuksen turvin. Koskaan ei ollut rahaa ostaa yhtään mitään. Äiti on mielisairas, jota miehet käyttivät/käyttävät hyväkseen.
Mutta ajatelkaa, kaikesta kamaluudesta huolimatta olen itse tällä hetkellä terve, kolmen ihanan lapsen äiti ja ihanan miehen vaimo. Asumme isossa kauniissa ja kalliissa talossa kaupungin keskustassa. Olen menestynyt työelämässä ja hyviä ystäviä on monta. Tosin asun hyvin kaukana syntymäkodistani, ja äitini ei pidä mitään yhteyttä. Ei silti, häpeän häntä joten parempi niin.
Joskus mietin, että mistä juuri minä sain voimavaroja selvitä. En ainakaa kiusaavista kavereista. Oliko se mummi vai mikä?
Kommentit (5)
Lisäksi minua kiusattiin koulussa rankasti. Minulla oli myös mummo ja kummitätini jotka pelastivat minut, heiltä sain lämpöä ja rakkautta, niin että nyt olen ehjä ihminen.
Muistakaa että lapsi tarvitsee yhden ainoan ihmisen rakkautta ja hyväksyntää, jotta hänestä kasvaa ehjä ihminen. Ja aina tämän rakastavan ihmisen ei tartte edes asua lapsen kanssa, ei mummo minun kanssani asunut, mutta näimme viikottain, lähes päivittäin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuolla asenteella et varmaan itse ole äiti?
Minun lapsuuteni oli hyvä, vaikka sitä eläessäni minusta tuntui toiselta. Vanhemmat olivat niiiiiiiiiiiin noloja jotenkin ja jouduin tekemään enemmän kotitöitä kuin kaverini jne.
aikuiskontaktin, yhden ihmisen joka välittää ja " näkee" lapsen, hänen tilanteesa sitä peittelemättä. Se riittää pelastamaan lapsen.
Tietysti on aina parempi jos ihmisellä on paljon luottamuksellisia ihmissuhteita ja hyvät vanhemmat, mutta jos ei muuta, niin se yksikin on tarpeeksi.
Vierailija:
Muistakaa että lapsi tarvitsee yhden ainoan ihmisen rakkautta ja hyväksyntää, jotta hänestä kasvaa ehjä ihminen. Ja aina tämän rakastavan ihmisen ei tartte edes asua lapsen kanssa, ei mummo minun kanssani asunut, mutta näimme viikottain, lähes päivittäin!
Isäni ei ollut väkivaltainen, mutta kärsi monenlaisista ongelmista; sosiaalisista peloista, masennuksesta, syömishäiriöstä jne. Äiti on jollain tavalla jälkeenjäänyt, yksinkertainen ihminen. Minulla taipumus monenlaiseen psyykkiseen oireiluun myös, tähän asti olen selviytynyt ja esim. lasten kasvatuksessa olen omasta mielestäni suoriutunut tosi hyvin. Kuitenkin kärsin monella tavalla, lapsuuteni ei ollut onnellinen
Kaikilla on jotenkin huono lapsuus. En tunne ketään, joka olisi tyytyväinen lapsuudenperheeseensä tai sitten hän valehtelee tai on vielä kiinni vanhemmissaan.