Lue keskustelun säännöt.
2,5-vuotias lapsi kotihoidossa ja poden syyllisyyttä kun en vie hoitoon.
12.08.2007 |
Hölmöltä toki kuulostaa, mutta lähipiirissäni kaikki samanikäiset ja nuoremmatkin lapset ovat vähintään osa-aikaisessa hoidossa. Sitten vanhemmat hehkuttavat, kuinka lapsi saa virikkeitä, sosiaalistuu ja he itse jaksavat paremmin. Me emme käy perhekerhoissa (muskarissa kylläkin) ja puistoilukaan ei kuulu ihan jokapäiväiseen elämäämme ( ehkä 3-4 kertaa viikossa siellä käymme). Ulkoilemme muuten, leikimme kotona, luemme paljon kirjoja, vietämme toisinsanoen aika kiireetöntä arkea. Vieraita käy välillä, mutta emme ole mitään supersosiaalisia ihmisiä, joilla käy joka viikko useampi tuttavaperhe kylässä.
Olenkin nyt alkanut miettiä, jääkö lapsemme jostain paitsi. Hän ei vielä leiki paljonkaan yhteisiä leikkejä muiden lasten kanssa, mutta näkee heitä silti päivittäin pihallamme. Aika kuluu pitkälti luonnon ihmeitä tutkien, niitä äidille / isälle selittäen, pyöräillen, melko rauhallisesti touhuillen ja tarkkaillen. Lapsi on luonteeltaan rauhallinen ja iloinen ja mielestämme tasapainoinen. Silti välillä hiipii epäilys, olemmeko ihan nykyajasta huonollam tavalla vieraantuneita, kun haluamme antaa lapsemme kasvavan ainakin kolmivuotiaaksi kodin piirissä. Tietenkään normaaleita ulkomaailman kontakteja poissulkematta. Mitä olette mieltä, pitäisikö yrittää rakentaa vilkkaampaa sosiaalista elämää ihan vain lapsen vuoksi?
Kommentit (6)
Mutta myös perustellut eriävät kommentit ovat tervetulleita. Toivoisin asiallisia kommentteja, mikä ehkä tällä foorumilla liikaa pyydetty. Mutta kiitos kakkoselle mielipiteestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiinnosta, onko lapsesi menossa hoitoon kun täyttää 3 v? Miten olet ajatellut jatkon?
Riippuu nin paljon lapsestakin.
Itse olin esikouluikään asti kotihoidossa. Olin 6-vuotiaana monessa asiassa edellä ikäisiäni mm. luin sujuvasti, kirjoitin tarinoita, piirsin hyvin jne. Nämä pitkälti sen vuoksi, että äitin panosti paljon " aktivoimiseeni" . Sen sijaan olin aivan toivoton sosiaalisissa taidoissani, suorastaan pelkäsin muita lapsia, enkä koko eskarivuonna saanut solmittua yhtäkään kaverisuhdetta, mikä kyllä heikensi itsetuntoani (myöhemmin koulussa meni sitten jo paremmin).
Oma lapseni, nyt 3-vuotias, on kotihoidossa, mutta yritän panostaa paljon myös sosiaalisiin kontakteihin. Käymme muskarissa ja päiväkerhokin alkaa kohta sekä yritämme tapailla mahdollisimman paljon muita samanikäisiä esim. puistossa.
Oma hoitotilanteemme on vielä vähän auki.
Ap.
sillä lähden töihin kun kuopus on 3v. En olisi huolissani 2.5-vuotiaan " virikkeettömyydestä" , mutta itseä mietityttää kovin esikoiseni tilanne. Käymme kuitenkin lähes joka päivä puistossa ja pihan lapset on tulleet tutuksi, myös kerran viikossa isommalla on harrastus. Uskon, että kotihoito ei voi olla huonompaa kuin päivähoito, jos siis asiat on kotona kunnossa, kuten teillä näyttää olevan. :)Päivähoitohan on ensisijaisesti tarkoitettu vanhempien työssäkäynnin mahdollistamiseksi, ei leikkipaikaksi.
Naurettavaa elää elämäänsä miettien aina mitä muut ovat tekemistäsi mieltä.
Etköhän sinä itse tunne lapsesi parhaiten ja tiedä mitä hän tarvitsee ja mitä ei?