Onko bulimiaan jotain lääkettä? En haluaisi terapiaa tms. ainoastaan jonkin lääkkeen, jotta saisin ahmimisen lopetettua.
Kommentit (11)
Ahdistuksen tunteita voi kyllä mielialalääkkein koettaa lievittää, mikä voi tietenkin auttaakin, jos ahmit/oksennat masennukseen ja ahdistukseen. Mutta enpä usko, että pelkästään lääkkeillä saat avun.
Suosittelen kyllä hakemaan apua. Eikä terapiaa tarvitse pelätä - se on hei ihan mukavaakin joskus, kun saa " luvan kanssa" oikein rypeä omissa jutuissaan jonkun kanssa, ja on mielenkiintoista oppia tuntemaan itsensä paremmin.
t. toinen ahmija ja puklaaja
Vierailija:
olet terapian tarpeessa. Sinne vain. Mikset haluaisi?
Tiedän, että syön ihan sairaan paljon ja sairaalla tavalla. Haluan vain päästä eroon tästä!
ap
ole olemassa ihmepilleriä, suurimmassa osassa paras apu on puhuminen. Puhuminen siitä, mikä saa sinut oksentamaan. Sitä ei lääkkeet pysty tekemään.
Itse menin alunperin mielenterveyspalvelujen asiakkaaksi ihan vaan masennuksen takia. Olin monta kuukautta jo tavannut psyk. hoitajaa, ennen kuin pikkuhiljaa aloin ottaa esille tuota syömisasiaa. Mullekin se oli ollut häpeän asia. On oikeastaan vieläkin. On kuitenkin helpottavaa puhua siitä, varsinkin kun mt-hoitajille ja psykoterapeuteille tällaiset asiat ovat ihan normaaleja, tuttuja asioita - osaavat suhtautua yleensä hienosti, etkä taatusti ole eka tapaamansa bulimikko!
Jos oikeasti tahdot eroon bulimiasta, tarvitset apua. Harva siitä yksin pinnistelee eroon.
Vierailija:
Jos oikeasti tahdot eroon bulimiasta, tarvitset apua. Harva siitä yksin pinnistelee eroon.
Se oli yhtä tyhjän kanssa. Täti vaan käski täyttää ruokapäiväkirjaa ja laskeskeli kaloreita ja selitti, kuinka kauheasti mä lihon, jos syön vielä niin paljon.
Mä en ihan oikeasti halua mennä puhumaan kellekään asiasta. Haluaisin lääkkeen käteen ja asia olisi siinä. Olisko joku ahdistuslääke? Jos sanoisin lääkärille, että mua ahdistaa (niin kuin ahdistaakin, nimittäin tää bulimia).
ap
Se oli yhtä tyhjän kanssa. Täti vaan käski täyttää ruokapäiväkirjaa ja laskeskeli kaloreita ja selitti, kuinka kauheasti mä lihon, jos syön vielä niin paljon.
Mä en ihan oikeasti halua mennä puhumaan kellekään asiasta. Haluaisin lääkkeen käteen ja asia olisi siinä. Olisko joku ahdistuslääke? Jos sanoisin lääkärille, että mua ahdistaa (niin kuin ahdistaakin, nimittäin tää bulimia).
Kaikkein paras apu olisi psykoterapeutti, jolla on kokemusta syömishäiriöistä.
Sellainen ihmepillerihän olisi oikeasti tosi ihana homma, mutta kun ei sellaista valitettavasti ole. Laitan sulle kuitenkin tähän jotain linkkejä. Ei sun tarvitse heti päättää suuntaan taikka toiseen, mihin olet valmis ja mihin et, mutta mieti asiaa... Avun hakeminen on vaikeaa, tiedän.
http: //www. syomishairioistentuki. fi/
http: //www. tukiasema. net/
http: //www. kuntoutussaatio. fi/tutkimustoiminta/insp20. html
t. 3/6
älä nyt ainakaan mene hakemaan jotain pameja " ahdistukseen" ilman oikeaa terapiaa. Sitten olet lirissä niiden kanssa, yhdistelmä lääkeaineriippuvuus+bulimia on varsin yleinen.
t:2
Mulla on itelläni masennuslääkitys, mutta vaikka se onkin yleisoloon auttanut, ei sillä tosiaankaan ole ahmisishimo kadonnut mihinkään.
3/6 edelleen.
Vierailija:
Mulla on itelläni masennuslääkitys, mutta vaikka se onkin yleisoloon auttanut, ei sillä tosiaankaan ole ahmisishimo kadonnut mihinkään.3/6 edelleen.
Mä olen vain niin surullinen koko tän jutun kanssa. Mun mies ei tajua mua ollenkaan, siksi en sille enää asiasta puhukaan. Kellekään en kehtaa sanoa, kuinka paljon todellisuudessa syön. (Tänään muuten söin kokonaisen pullapitkon, litran jätskiä, kolme suklaavanukasta, kuusi pullaa, yhden pitsan ja parisataa grammaa raakaa murotaikinaa parin tunnin sisään.)
Haluaisin vaan päästä eroon ahmimisesta ja sitä kautta oksentamisesta. Olen menossa syyskuussa kuukauden työmatkalle ja joudun asumaan koko ajan työkaverini kanssa samassa huoneistossa. Pelottaa, kuinka pystyn siihen, koska en voi syödä, vaikka mieli tekisi.
ap
Sitähän se on - sairaus. Syömishäiriöitä tunteva auttaja tuntisi tuon sairaudeksi ihan samalla tavalla, kun joku korvalääkäri tunnistaa sairaudeksi vaikka nyt sitten keskikorvantulehduksen (liian väsynyt ton parempaan vertaukseen, heh). Sellaisen ihmisen kanssa ei tarvitsisi häpeillä ja miettiä, että mitäköhän toi nyt musta ajattelee, kun syön näin paljon jne. koska hän nimeomaan ymmärtäisi tota sun sairautta.
olet terapian tarpeessa. Sinne vain. Mikset haluaisi?