Kauanko parisuhteessa ennen lapsen tekoa?
Kauanko olitte parisuhteessa ennen lapsen teon aloittamista? Onko mielestänne jokin aika, joka on tullut olla yhdessä ennen perheenlisäystä?
Kommentit (21)
Jostain olen lukenut, että sellainen ihastumisvaihe kestäisi puolitoista vuotta. Sen jälkeen parisuhde siirtyy arkivaiheeseen, jossa suhde punnitaan toden teolla. Itse kolme vakavaa suhdetta eläneenä allekirjoitan tuon ajatuksen.
Parissa vuodessa ihmisen oppii tuntemaan aika hyvin. Mieheni kanssa olimme yhdessä kolmisen vuotta ennen esikoisemme syntymää. Olimme tavatessamme jo lähempänä kolmeakymmentä, mikä varmaan joudutti tuota lapsiasiaa.
Lapsesta on kuitenkin valtava vastuu, välttämättä hän ei ole terve. Ja ainakin meidän lapset ovat olleet MELKOISIA vauvoja, terveitä ilmeisesti, mutta eivät kovin helppohoitoisia tosiaankaan. Mieheni on suoraan sanoen ollut isänä pienoinen pettymys. Odotin häneltä enemmän. Nyt lasten ollessa hiukan isompia hän on kuitenkin aina vain enemmän päässyt minusta jyvälle isänä olemisesta. Hänellä oli kokemustan lasten hoitamisesta ennen esikoisemme syntymää, mutta oma lapsi on kuitenkin aivan eri asia.
Eli melkein neuvoisin enemmän jahkailemaan kuin kiirehtimään. Jos asiat ovat kunnossa, odottaminen ei mitään pilaa. Liika hätiköinti enemmänkin. Jos lasta tekee kauheasti mieli, voi miettiä, miksi ko. ihminen ei yksinään riitä. Onko itse asiassa tärkeämpää saada se lapsi kuin tutustua uuteen ihmiseen? Toki rajansa kaikella, jos pari jahkailee esim. kihloihin menoa kymmenen vuotta, tulee pakostakin mieleen, miksi he noin kovasti epäröivät.
kai se on niin yksilöllistä, me aloimme yrityksen häiden jälkeen ja lapsi syntyi kun yhteiseloa oli kestänyt 10vuotta. (naimisissa kerkesimme olemaan 2v)
Iirislinnun kommenti tuosta 10v seurustelusta ennen kihloihin menoa on mielestäni outo.
Eihän kyseessä välttämättä ole mikään epäröinti asian suhteen, jotku ei vaan yksinkertaisesti halua mennä kihloihin, tai naimisiin, tai lapsia..
Mitä se suhteessa muuttaa (kihlaus siis)? Jokaisen oma asia tuokin on, parempi olla ajattelematta niin ei vaivaa päätään turhilla asioilla.
Minun käsitykseni mukaan ihastumisen hormonihöyryt sotkevat päätä 2-3kin vuotta. Jos lapset laitetaan alulle alun ihastushöperyydessä, saattaa olla niin, että ei ole järki mukana toiminnassa. On ikävää huomata siinä vaiheessa, kun on yhteisiä lapsia, että aijaahas, tämmöisen tyypin kanssa pitäisi sitten muka elää. Toisaalta toiseen ei ehdi edes tutustumaan kunnolla kovin lyhyessä ajassa, esim. siihen, millä tavalla henkilö toimii vaikeina aikoina.
Ajattelin lähinnä omaa menneisyyttäni, kun sanoin noin. Itse aikoinani seurustelin aika kauan, ja kaikki oli OK niin kauan, kun opiskeltiin ja elettiin vain yhdessä. Vähitellen ympäristö alkoi sitten kysyä vaivihkaa tulevaisuuden suunnitelmista ja huomasin, että epäröin tosi pahasti. Ja kun luotasin tunteitani syvemmälle, tajusin, että siihen ihmiseen en halunnutkaan sitoutua. Hän oli vikoineen kaikkineen ihan kiva poikaystävä mutta aviomiehenäni en häntä osannut ajatella. Hänen tunteensa onneksi olivat vähän samoilla linjoilla, joten suhde päättyi ihan nätisti. Molemmat olemme tällä hetkellä naimisissa tahoillamme, hänen vaimonsa on kovin erilainen kuin minä ja minun mieheni on kovin erilainen kuin hän. Ja oikein hyvä niin.
Minusta sitoutuminen toiseen ihmiseen on ihan normaalia, jos toista rakastaa. Kihlaus-sana tuli vähän huonosti valittua, tarkoitin enemmän ihan semmoista sitoutumista. Ettei poikaystävää ajatella vuositolkulla poikaystävänä vaan elämäntoverina (taas hönö sana, mutta toivon, että ajatus tulee selville).
Riippuu varmasti parisuhteesta ja ihmisistä. Sen vajaa 2v ihastumisen tunteen olen minäkin lukenut jostain. Eli tänä aikana ei parisuhteessa käyttäydy ihan normaalisti.
Meillä aikaa meni nuoren iän vuoksi (ensin opiskelut, vakituinen työpaikka ja häät). Toisaalta olisin mielelläni halunnut lapsen aikaisemmin, mies ei niinkään hinkunut. Mutta silti epäilin suhdettamme, eikä se johtunut niinkään toisesta osapuolesta, ettei olisi ollut oikea henkilö, vaan omasta kypsymättömyydestäni. Jota oli kyllä vielä jäljellä lapsen saatuammekin. Pikkuhiljaa ne lapsetkin kasvattivat minua.
Eli meillä sanoisin että suhde ei ollut ainoa tekijä, vaan myös yksilö sen suhteen sisällä.
Insinööriäiti ilmaisi niitä ajatuksia, joita itsellänikin on. Suhde ei ole ainoa tekijä, vaan myös yksilöt suhteen sisällä. Vuosien mittaan suhde muuttuu ja yksilöt muuttuvat.
Mä ja mieheni olimme asuneet yhdessä reilut 9 vuotta ennen esikoisen syntymää, näistä 5 vuotta kihloissa ja 2 vuotta naimisissa. Ennen yhteen muuttoa olimme seurustelleet nelisen vuotta. Molemmilla oli aluksi opiskelunsa, eikä siihen saumaan haluttu lasta, kun oltiin osavastuussa miehen vanhemmista ja sisaruksista. Sitten kun mies olisi halunnut lapsen, mä jahkailin, ja kun mä halusin, mies epäröi jne. Loppujen lopuksi mies käänsi mun pään, ja hyvä niin. Meille oli n. vuoden seurustelun jälkeen selvää, että haluamme lapsia, mutta kyse oli ajoituksesta.
Tulevia vuosia ajatellen voi olla hyvä että on elänyt jonkin aikaa nuorena parina ilman lapsia.
Tais olla n. 1 vuosi kun poika päätti tulla maailmaan. Yritettiin pitää salassa ja sit ku kaikki sai tietää ni olivat että oltii tunnettu muutama kuukaus ku poika laitettii alulle että eikö tää oo vähä liian aikasta. Mutta nyt kaikki ovat olleet oikein innoissaan. poika 8 kk
3 vuotta oltiin oltu yhdessä, kun yritys alkoi. Reilu 4 vuotta, kun esikoinen sitten viimein syntyi. 3 vuotta itselleni minimi, mutta jokainen tavallaan! :)
Me mentiin kihloihin vuosi seurustelun aloittamisesta (oltiin molemmat 22v) ja naimisiin 10kk kihlauksesta. Esikoinen ilmoitti tulostaan heti häiden jälkeen eli 2v8kk ehdittin toisiamme katsella ennen esikoisen syntymää.
Nyt ollaan oltu naimisissa reilu 10v ja viidettä odotetaan syntyväksi ennen seuraavaa hääpäivää... :)
Yhdessä oltiin oltu kolme vuotta, kun aloimme yrittämään lasta. Ja pojan syntyessä yhteistä taivalta takana neljä vuotta. Olemme tosin olleet hyviä ystäviä jo vuosia ennenkuin aloimme seurustella.
tavattiin joulun alla, seuraavana kesänä naimisiin, sitä seuraavana kesänä sai esikoinen alkunsa. toinen lapsi syntyi 2v ikäerolla ensimmäiseen.
meille sopii ripeä toiminta, mutta oikeasti ajattelen että ihmiset on fiksuja jos ottavat rauhassa askeleen kerrallaan ja nauttivat täysin siemauksin siitä kahdenkeskisestä ajasta ennen lapsien tuloa, ensimmäisen lapsen syntyessä se aika nimittäin menee todellakin kortille.
tavattiin alkukesästä ja alkusyksystä mentiin kihloihin. häitä suunniteltiin seuraavaksi kesäksi, mutta jouduttiin siirtämään niitä kuitenkin sitten vielä vuodella. lapsista puhuttiin kyllä alusta asti, mutta yritys alettiin vasta 3kk ennen häitä. minulle on jäänyt jostain ajatus, että on hyvä tutustua uuteen ihmiseen yhden vuodenkierron läpi. jouduimme kuitenkin odottamaan kaikkiaan 4v (yhteiseloa siis 6v) ennenkuin esikoisemme syntyi... kävimme yhdessä läpi lapsettomuusvuodet hoitoineen ja keskenmenonkin, joten opimme tuntemaan toisemme hyvinkin sekä suhteemme lujittui kyllä paljon.
kukin silti tehköön tyylillään. aina sitä ei voi itse päättää...
Tiina :)
Nyt on kulunut tästä yrittämisen aloituksesta 5kk ja yksi keskenmeno takana.
Kun ikää alkaa olla reilusti yli 30v, pistää sekin omat mausteensa tähän lapsiasiaan. Naisella kun biologia on rajoitteena.
Suhteessa pitää olla sitoutumista. Periaatteessa olen sitä mieltä, että vuosi yhdessä asumista on aika minimiaika, joka KANNATTAA olla yhdessä. Lisäksi kannattaa tehdä yhdessä jotain projekteja ennen lapsen alulle pistämistä. Jos yhteistyö ei pelaa missään, niin ei se pelaa lapsenhoidossakaan.
Tapasimme mieheni kanssa villeinä opiskeluvuosina.
Kuukauden jälkeen tapaamisestamme muutimme yhteen
ja 10 kk kuluttua esikoinen ilmoitti tulostaan,
täysin suunnittelematta.
Tällä hetkellä lapsia on 3 ja yhteisiä vuosia takana vajaat 11, ja yhä sukat pyörii jalassa saman ihmisen kanssa, nyt vielä vankemmin kuin aiemmin.
Helpommalla olisi toki päässyt kun olisi saanut tutustua kaikessa rauhassa kahden kesken,
mutta eipä tämä meidän tiemme ole hullummaksi vaihtoehdoksi osoittautunut.
kun olimme seurustelleet 1v10kk. Muutimme yhteen 6kk seurustelun jälkeen ja kihloihin menimme 8kk seurustelun jälkeen. Jätin pillerin pois 5kk enempää kuin tulin raskaaksi. Poika täyttää vuoden parin viikon päästä:) Olemme nyt olleet yhdessä sen reilun kolme vuotta ja tuntuu siltä että oltais aina oltu yhdessä <3
Olin yhden lapsen yh-äiti, kun nykyisen mieheni tapasin.
Mies tuolloin lapseton, ja oma tyttäreni oli tavatessamme 3,5 v.
Olimme olleet yhdessä 8 v, kun ensimmäinen yhteinen lapsemme syntyi.
Minä olisin ollut valmis aiemminkin perheenlisäykseen, mutta mies opiskeli tavatessamme, ja kun valmistui, mä lähdin opiskelemaan, joten näin jälkikäteen ajateltuna ihan "fiksua" oli odottaa hetkeä "sopivampaa".
Pienellä ikäerolla saimme toisenkin yhteisen lapsen.
Nyt yhteiset lapsukaisemme jo pian 6 v ja reilun 4 v, ja kolmatta yhteistä odotellaan syntyväksi syyskuussa :)
Yhteiseloa takana 14,5 v, ja yhäkin erittäin onnellisia yhdessä :)
Ei oo mielestäni mitään tiettyä aikaa, mitä "pitää" olla yhdessä ennen perheenlisäystä, mutta...
omaan kokemukseeni (sain esikoiseni nuorena, ja lyhyen (n. 2 v olimme seurustelleet kun esikoiseni syntyi) perustuen, olisin voinut odottaa pidempään (vaikken _koskaan_ ole katunut sitä, että lapsen olen saanut, ja vieläpä nuorena).
Ja näitä suhteita ei voi verrata toisiinsa, ovat _täysin_ päinvastaiset, nyt vasta tiedän, mitä on elää suhteessa mikä todella toimii, ja missä olen onnellinen :)
Piinaavat vuodet odottelin tämän nykyisen miehen "suostumusta" perheenlisäykselle, mutta...se kaikki kannatti ;)
Hän on mitä ihanin isä, ja mitä ihanin aviomies, hyvää kannatti siis odottaa.
Tutustuttiin, muutettiin yhteen 3pvn päästä. Kihloihin siitä kk päästä ja siitä kk aloin odottamaan esikoistani. Siitä 3kk vietettiin häät. Eli yhdessä oltiin oltu 11kk ennen vauvan syntymää. Ja kaikki siis sovitusti ja suunnitellusti :)
Tänä vuonna vietettiin 3v hääpäivää ja odotellaan nejättä lasta syntyväksi marraskuussa.
Ei ole olemassa mitään aikarajaa siihen kuinka pitkään tulee olla yhdessä ennen lapsia. Se on jokaisen asia.
Jotain tällaista odotinkin, kun kysymyksen ilmoille heitin. Vastauksia on niin monta erilaista kuin on vastaajiakin. Hyvä niin.=) Ei sillä että teidän vastauksenne voisivat vaikuttaa päätöksiini - yhtään niitä vähättelemättä. Meillä on tilanne se, että vuosi ja 3kk on oltu yhdessä, mistä kohta vuosi kihloissa. Pikainen on siis ollut tahti. Lapsista alettiin puhua heti, koska se vaan tuntui oikealta. Tuumasta toimeen ei olla ruvettu, vaan keskusteltu ja suunniteltu rauhassa. Suurena toiveena olisi saada lapsi valmistumiseni jälkeen eli reilun puolen toista vuoden päästä. Paljon ehtii tapahtua ja olla tapahtumatta. Toivetaan parasta ja tehdään töitä sen eteen.=)
Exän kanssa (lapsi kohta 2v) tuli oltua muutama vuosi. Nykyisessä uusperheessämme muutettiin yhteen 2vkon kuluttua, tulin raskaaksi seuraavasta kierrosta. Nyt onnellista yhteiseloa ja asumista takana puolisen vuotta ja raskaus puolessa välissä :)
Exän kanssa tuli nähtyä se, että ei ne yhdessä eletyt vuodet aina sitä takaa, että kaikki tulisi menemään hyvin. Nykyisessä suhteessa olen ollut onnellisempi ja rakastetumpi kuin exän kanssa koko lähes neljän vuoden yhteiselon aikana..