Jos ei sairaanhoitajien suuriin palkankorotuksiin loydy yhteiskunnalta varaa niin ehdotan etta 1) paasykokeita muutettaisiin siten etta ne karsivat pois epaempaattiset ja rahanahne
et hoitajakokelaat. Luulen että nykyisellä palkalla on tulijoita ammattiin pilvin pimein mutta jostain syystä nämä ahneet täyttävät kaikki opiskelupaikat 2) varmuuden vuoksi jos joku ahne sinne eksyy, pyydettäisiin kirjoittamaan alle sopimus että valmistuttuaan olisi pakko työskennellä Suomessa tietty määrä vuosia vähintään. Tämä ei maksaisi yhteiskunnalle mitään
Kommentit (12)
koulutetuille etteivät vahingossakaan pääse pakenemaan ulkomaille parempien palkkojen perään =o
koska en ole täällä sitä katsomassa.
Suomalaisen hoitajan vastuu ja työnmäärä eivät kohtaa palkkaa, joten vilkutan hyvästit piakkoin ja lähden hoitamaan sellaisella palkalla, joka kertoo siitä, että työtäni oikeasti arvostetaan.
Omasta ryhmästäni puolet keskeytti ennen valmistumista, kaksi haki jo ennen koulun loppumista uudestaan opiskelemaan, muista en tiedä.
Jos palkat eivät nyt nouse, niin moni hoitaja suunnannee muille kentille.
Miksi muuten kansanedustajat nostivat taas omaa palkkaansa päästäkseen muun euroopan tasolle? Miksi meillä hoitajilla ei ole oikeutta vaatia samaa palkkaa mitä muualla maksetaan?
Vierailija:
jos rahaa korotuksiin ei ole
Typerää vedota kutsumukseen. Työstä pitää maksaa sen vaativuuteen nähden OIEKUDENMUKAINEN korvaus.
edes pienipalkkaisia perhepäivähoitajia vakinaisesti vaikka tarvetta on, yksityisillä menee hyvin ja siellä palkat isommat
esim moni lähihoitaja tekis ilokseen noilla palkoilla mutta ei pääse kouluun kun siellä väärä oppilasaines ilmeisaesti
rahaa on kyllä, mutta halu puuttuu.
eipä ole katainen varannut budjettiin yhtään mitään tasa-arvotupoa varten, vaikka kovasti käyttikin sitä vaaliteemana...
Ja toisekseen, sairaanhoitajapula pahentaa työoloja koko_ajan, ei asiat aina ole yhtä huonosti olleet. Potilaat ovat koko ajan entistä moniongelmaisempia ja vaativampia, on väkivaltaa ja päihteitä ja siihen päälle vielä kasvavat mielenterveysongelmat. Työelämä vaatii enemmän, koko ajan tulee lisää muuta työtä varsinaisen hoitotyön ohelle, vaikka samaan aikaan hoitajista on pulaa.
Palkka-asiasta vielä... Kuka 19-vuotias osaa ihan oikeasti ajatella alaa valitessaan, että mitä sillä palkalla saa ja mitä ei? Ja kyllähän sillä palkalla ainakin meidän perheessä eletään, kyse on enemmänkin siitä, että palkka ei kohtaa työn vastuuta ja vaativuutta.
Vierailija:
koulussako sairaanhoitajat aivopestään vai mikä siinä on kun kaikki tietää että työ raskasta ja palkan määrän niin silti sinne hakevat jättääkseen kesken, kyllä
esim moni lähihoitaja tekis ilokseen noilla palkoilla mutta ei pääse kouluun kun siellä väärä oppilasaines ilmeisaesti
Muut vaihtoivat alaa. Fiksuja! Olisinpa itsekin tehnyt niin jo silloin.
Mun käsitys on että tunkua opiskelupaikoille ei juuri ole, lisäksi joissakin oppilaitoksissa melkein puolet aloittaneista keskeyttää opinnot- ilmeisesti totuus ammatista selviää harjoittelujaksolla...