Te, joilla ei ole omaa saunaa
saunotteko koskaan miehen kanssa kahdestaan? Olisi mukava kokeilla joskus sellaista 16 vuoden tauon jälkeen, mutta miten?
Kommentit (17)
hotelleissa ja jopa uimahalleissa. Muutaman tunnin irtiotto arjesta. MLL:sta vahti jos ei muuten.
Tee jonkun toisen äidin kanssa vuorottelusopimus.
Olemme olleet yhdessä 11 vuotta ja kerran käyneet yhdessä saunassa. Haluttaisi, mutta kaupungin vuokratalon yhteissaunaan en mene.
voisihan sitä kai toki uimahalliin mennä, mutta ei se oikein samalta tunnu, kuin että istuisi omassa saunassa rentoutumassa illan päätteeksi, kun lapset on nukkumassa. Ehkäpä tätä hain, että kaipaako joku muu tällaista? ap
Olkaa te ihmiset onnellisia joilla on isovanhempia tai sukulaisia niin lähellä, että lapset voi viedä edes joskus hoitoon.
jossa lapset voisi jäädä saunan ulkopuolelle ja te mennä sisäpuolelle...
meillä nyt vain on ollut tapana jo toistakymmentä vuotta se, että lapset saavat käydä saunavuorolla saunassa, joten eipä sinne nyt oikein viitsi kahdestaan ängetä. Toisaalta ei heitä voi jättää kotiinkaan, koska ajankohtaan ei voi vaikuttaa, ja se on sellainen, että vanhin lapsista ei voi olla kotona. Ei tämä tosiaan ongelma ole, vaikka mukavaahan se kahdenolo voisi olla. ap
Onhan noita asuntoja saunallisinakin...
WTF? minkä ikäsisä ne on. Meidän lapset ei edes halua saunaan.
lapset saavat käydä saunavuorolla saunassa, joten eipä sinne nyt oikein viitsi kahdestaan ängetä.
Meilläkin lapset käyvät saunavuorolla saunassa, eikä se tarkoita, että pienet lapset olisivat siellä keskenään ilman aikuisia. Jos me: isä, äiti ja lapset käymme yhdessä saunassa, ei sekään tarkoita sitä, että olemme siellä kahdestaan.
En tajua koko saunomista ylipäätään. Ei siinä ainakaan mitään romanttista ole.
emme juu sauno naapureiden kanssa, eikä lapset keskenäänkään. Isommat lapset eivät sauno ollenkaan, ja pienemmät saunovat miehen kanssa minkä siinä tunnissa nyt ehtii. Voisinhan sinne mennä itsekin, mutta yleensä käytän sen ajan vaikka ruoanlaittoon. Niin, ja en tosiaan koe olevani miehen kanssa kahdestaan silloin kun olemme jossakin monen lapsen kanssa. ap
Asumme kerrostalossa ja meillä on saunavuoro. Lapsi saunoo kanssamme. Vaikea kuvitella, että perhe ei sauno yhdessä olipa oma sauna tai ei.
Kyllä, toisinaan saunavuorollamme, kun lapsi on isovanhemmilla tai meillä lapsenlikkana saunavuoron ajan. Joskus hotellissa huoneessa missä on oma sauna esim.
emme tunne ketään sellaista, joka tulisi meille lasten kanssa viikonlopuksi. ap