Kaksi lasta, entä jos vain toinen haetaan kesken päivän hoidosta?
Mitä mieltä olette tästä? Lasten täti ottaisi mielellään esikoisen kylään silloin tällöin, haluaisi hakea sen kesken päivää perhepäivähoitajalta, jossa myös kuopus on. Kuopusta ei halua, koska kokee kuopuksen vaikeana luonteena.
Minusta ajatus on aika epäreilu, vaikken tietysti pysty ketää pakottamaan pitämään molemmista lapsista yhtä paljon. Esikoisen kanssa pystyisi myös puuhaamaan paljon sellaista, mitä kuopuksen kanssa ei voi vielä tehdä. Esikoisellekin olisi hyväksi saada olla keskipisteenä. Mutta kuitenkin, minusta tuntuu tosi epäreilulta kuopusta kohtaan, jos joku tulisi hakemaan esikoisen hoidosta ja toinen vielä jäisi hoitoon.
Kommentit (30)
Isovanhemmatkin ovat ottaneet lapsia yksitellen luokseen. Jokaisen lapsen täytyy saada jakamatonta huomiota joskus.
että jakamaton huomio on tärkeää. Mutta jotenkin tuo, että haetaan hoidosta eri aikaan kuulostaa kurjalta.
Itsekin olen hakenut toisen lääkäriin tai neuvolaan, mutta meillä on lapset eri ryhmissä hoidossa. Jos olisi samassa ja hakisin vanhemman niin, etten tilannetta pystyisi ymmärrettävästi pienemmälle selittämään ottaisin hänetkin mukaan.
En osaa nähdä tässä mitään ongelmaa.
Itsensä kriittinen tarkastelu on ihan hyödyllinen taito sekin...
mutta ei siksi, että aikuinen täti on kyvytön olemaan toisen lapsen kanssa.
Viettäköön täti laatuaikaa esikoisen kanssa vaikka viikonloppuna, ja sillä välin keksitte kuopukselle jotain muuta mukavaa.
niin, meillä lapset menivät hoitoon 4- ja 5-vuotiaina. Heillä on erittäin hyvä päiväkoti ja eskari ja he menevät sinne mielellään. Se ei siis ole heille - tai meille - rangaistuslaitos. Päivät ovat lyhyitä, 5-tuntisia.
Tällä viikolla kuopus on ollut päiväkodissa leikkimässä, vaikka eskarilainen on syyslomalla. On halunnut sinne ja eskarilainen on sitten saanut leikkiä omien isompien kaveriensa kanssa rauhassa kotona. Molemmat ovat olleet hyvin tyytyväisiä.
Mikähän tässä on niiiin kamalaa?
Niin kuin joku suurperheen äiti tässä ketjussa sanoikin, lapsille pitää olla myös yksilöllistä huomiota. Minusta olisi ihan hienoa, jos täti hakee ja vie kaupungille yhden lapsen. Toiselle sitten tietysti keksitään kotona jotain kivaa. Eikä tuo nyt varmaan jokaviikkoiseksi tavaksi yleistyisi.
Muita aikuisia kuin vanhempia ja isovanhempia ei voi mielestäni pakottaa olemaan täysin tasapuolisia lapsille, isovanhemmistakin voi vaan toivoa parasta... Olisikin kiva, jos joka lapsella olisi oma "luottoaikuinen", jonka kanssa lapsi saa tehdä kaksistaan jotain erityistä. Löytyisikö teillä tälle pienemmälle joku?
t. kolmen äiti, ja mielissään siitä, että kummi ottaa oman kummilapsensa välillä kylään :-)
missään esim omien kummiensa ym kanssa? Aina ei voi olla 100% tasapuolinen.
Meidän kesikoisen kummi esim käy aina katsomassa piirrettyjä elokuvateatterissa. Tosi ihana, että kummi haluaa viettää aikaa kummilapsensa kanssa. Ei tulisi mieleenkään "pakottaa" häntä ottamaan kaksi muutakin lasta mukaansa. Tulisihan sille leffareissulle jo vähän toisenlainen hintakin jos mukana olisi yhden sijasta kolme lasta.
Myös minä teen välillä mukavia asioita vain yhden lapsen kanssa kerrallaan. Toki yritän huolehtia, että kukin lapsista saa osuutensa äidin huomiosta.
On hyvä periaate huomioida, että kukin lapsi saa tasapuolisesti hauskoja kokemuksia, mutta jos vaadit 100%sta tasapuolisuutta, niin voi käydä että molemmat lapset jäävät ilman kivoja kokemuksia.
Jos täti ottaa esikoisen niin huolehdi itse siitä, että teet jotain kivaa kuopuksen kanssa.
sitä pitäisi olla kaikille lapsille tasapuolisesti.
Ap:n tapauksessa en antaisi tädin toimia noin, koska olisi todella julmaa että täti - siis molempien lasten täti eikä esim toisen kummitäti - hakisi soidosta aina vain sen toisen sisaruksista. EIkä koskaan sitä toista.
t. suurperheen äiti
sille toiselle lapsellehan voi sopia oman nimikkonoutajan.
Minusta on ihan typerää pakottaa tädille väkisin lasta, josta tämä ei pidä. Mitähän hyötyä sen lapsen on sitten säännöllisesti riutua epäpidettynä?
täällä oikeasti vallitsevana se mielipide, että jos ei täti kerran ota molempia niin kumpikaan, ei siis edes se toinen, pääse nauttimaan tädin huomiosta?? Ja se, joka ehdotti, että täti voisim sitten viikonloppuisin viettää aikaa toisen kanssa ettei tarvitsisi vain toista hakea, niin entäs jos tädillä on viikonlopputöitä ja viikolla paremmin sopisi?
EN mä tykkäis, jos haluaisin jonkun lapsen, olkoon sitten kummilapsi tai joku muu, kanssa aikaa viettää kaksistaan niin sanottais, että sisarus mukaan tai ei onnistu. Ei oo aina niin helppoa kahden tai useamman kuin yhden kanssa. Vanhemmat totta kai on tasapolisia, mutta muuten soisin lapselle aikaa kaksistaan aikuisen kanssa...
lähdet siis kesken työ päivän hakemaan lapsen aikaisemmin hoidosta että pääsee kylään? millaisessa työ paikassa on noin hyvä jousto että pääsee noin vain piipahtelemaan turhille asioille?