Mikä on lapsen RASITTAVIN ikä? Siis aikuisen kannalta.
Minusta yksi vuotta ja risat. ARRRRGGGH! Hermot menee. Päässä ei yhtäkään järkevää ajatusta mutta jalat kantaa! Jos oma tarkkaavaisuus herpoaa hetkeksikin niin vähintään on sormet oven välissä jollei sitten jo kallo halki. Leluja on seitsemänsataayhdeksänkymmentäkolme mutta ne eivät kiinnosta pätkääkään, ainoa joka kiinnostaa on kaiken kielletyn sörssiminen, vanhempien kännyköiden ja kommunikaattoreiden viskominen vessanpönttöön tai parvekkeelta alas. Päiväunia ei nukuta enää kuin puolitoista tuntia ja muu aika mennään satakymmenen lasissa aamusta iltaan.
Tulispa tuokin jo kolmen vuoden uhmaikään niinkuin isosiskonsa niin mulla olisi tuhat kertaa helpompaa.
Kommentit (30)
ja tarkemmin siis se vaihe, kun lapsi on juuri oppinut kävelemään ja saa juosta koko ajan perässä... Tosin mulla vanhin vasta 6 v., joten en tiedä, että onko pahempaa tulossa. Veikkaisin murrosikää... ;)
terkuin 29-vuotiaitten lasten äiti
haluu sitä ja haluu tätä, komentaa, ottaa stressiä/ongelmaa kaikista asioista. mieliala vaihtelee tiuhaan tahtiin......jne.
ei kaikki teinit on hankalia. ite en ollu. =) ja muutin pois kotolta kun olin 16v joten ei mun vanhemmat on joutunu " kärsiä" mun sekoilusta ja kiukkuilusta.
Minä itse, äiti mee pois, en halua, mutta tahdonpas kuitenkin. Tavarat lentää ja karkaillaan. 1v. oli vielä helppo tähän verrattuna....
pojalla hirveä uhma. kamala raivo on pojassa.
1-vuotiasta nyt jaksoi vielä kantaakin pois kielletystä paikasta, mutta uhmakohtauksen saanut rimpuileva 2,5-vuotias on aika lailla haastavampi.
Toisille vanhemmuus on aina rasite.
täystuho. Ei kyllä ole ikävä niitä aikoja. Huoh.
Samoista syistä kuin muillakin. Uhmaaja ei kuitenkaan niele kaikkea mahdollista maasta, uita sormiaan vessanpöntössä tms.
Hyvänä kakkosena tulee 13-14-vuotiaan murrosikä, se on myös yhtä helvettiä pahimmillaan.
Vierailija:
Toisille vanhemmuus on aina rasite.
Tekevät, touhuavat, sotkevat, kiipeävät, putoavat, juoksevat, kaatuvat ja muuten satuttavat joka hemmetin hetki. Ei mitään järkeä ja paljon vauhtia.
Mutta ovat nuo tuon ikäiset mini-ihmiset kyllä hirveän hellyttäviä ja hauskojakin, toisaalta :)
Kun tilastot kuitenkin kertovat, että murrosikäisten kouluongelmat, alkoholi&huumeet, rikokset, itsemurhat jne. on ehdottomasti yleisempiä poikien kohdalla. Onkohan niin, että oman murrosikänsä naiset muistavat tavattoman hankalina, eikä ehkä ajatella, että pojat olisivat olleet ongelmaisia...
Joka oikeastaan jatkuu n. 4-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen on ollut helpompaa jokaisen kanssa.
Lapset nyt 5v, 7v ja 9v.
Kävelemään oppinut 9 kk:n ikäinen on melkoinen täystuho (varsinkin itselleen), kun taas 1 v 3 kk:n iässä ekat askeleensa ottava jo paljon harkitsevampi. Kontaten/ryömien ei kuitenkaan ehdi ihan niin moneen paikaan kuin kävellen/juosten...
20+ Luulevat tietävänsä elämästä kaiken ja pyh.
on pahin, sitten 3v uhmis ja vikaksi meidän ikiliikkujatäystuho tyttö 1v.
kauheesti ongelmia ja stressiä. argh!