Kaksosista ja heidän kehityksestään!!!

He, te joilla on kaksoset, erityisesti nyt vähän isommat kaksoset. Miten olette ajatelleet sen vaikuttavan heihin persoonina, etteivät he ole ikinä saaneet olla niitä " ainoita vauvoja" vaan on aina pitänyt jakaa se äidin syli? Entä jos olet tosiaankin jostain syystä joutunut kohtelemaan kaksosiasi tahtomattasi eriarvoisesti, niin huomaako sen mielestäsi mistään?



Itselläni nyt kaksoset, kohta 6v. Toisella oli syntyessään fyysinen vamma, imetin myös häntä heti alusta. Häntä tuli paljon imeteltyä öisin, hän nukkui parhaiten vieressä ja muutenkin viihtyi päivisin sylissä.



Toinen taas ei ikinä oppinut rinnalle ja oli muutenkin sellainen ettei nukkunut hyvin vieressä. Nukkui paljon vaan omassa sängyssään.



Vietin paljon enemmän aikaa tämän kaksosen kanssa jota imetin ja jolla oli sellainen fyysinen vamma että vietin myös paljon aikaa hänen kanssaan sairaalassa ja fysioterapiassa juosten.



Suhde tähän lapseen on ollut aina paljon läheisempi. Hän on myös kehittynyt nopeammin kuin kaksosensa! Lisäksi tällä kaksosella on paljon parempi itsetunto.



Mietin, että kuinka paljon nuo alkuajat oikeasti ehkä merkitsevätkin. KIeltämättä tämä toinen kaksonen jäi vähän " sivuun" koska toinen vaati aina rintaa tai syliä tai sitten kävin fysioterapiassa hänen kanssaan toisen ollessa mummolla hoidossa. Juontaako huono itsetunto ja huonompi kehitys juurensa tuolta vauva-ajasta?



Tämä mulle tuli mieleen lukiessani tuota yhtä toista ketjua vauva-ajan tärkeydestä.



Nyt minulla on myö skolmas lapsi jota pidän varmasti paljon lähellä. Ja kyllä sen hänestäkin huomaa miten hän on jotenkin niin seesteisen oloinen lapsi verrattuna juuri vanhempaan sisarukseensa joka nyt jälkeenpäin ajatellen ehkä sai liian vähän läheisyyttä ja syliä:(((.



Onko kellään mitään ajatuksia tästä?