En pysty antamaan anteeksi kälylleni.

Vuosi sitten mieheni veljen vaimo ärsyyntyi minuun eräässä tilanteessa niin pahasti, että antoi minun kuulla kunniansa. Hän kertoi, mm. kuinka kaikesta huomaa, millainen kotitausta ja kasvatus minulla on (en kylläkään itse edelleenkään tiedä, mitä hän tarkoitti - sivistymätöntä varmaan?), kuinka meillä ei ole mitään yhteistä ja kuinka hänen miehensäkin on sanonut, että ei jaksa meidän vierailujamme, koska olen niin tylsä tyyppi.



Riita alkoi alun perin asiasta, jossa syytä oli minussakin. Minä en kuitenkaan missään vaiheessa mennyt tällaisiin henkilökohtaisuuksiin. En ole koskaan muulloinkaan kälylleni arvostellut häntä tai hänen tapojaan.



Jälkeenpäin kälyni pyysi anteeksi ja sanoi, että liioitteli eikä tarkoittanut sanomisiaan. Hän sanoi, että kyllä he ehdottomasti haluavat edelleen pitää yhteyttä ja kyläillä puolin ja toisin. Niin olemme tehneet - jo (kouluikäisten) lastenkin takia, jotka ovat keskenään hyviä kavereita. Vierailut ovat kuitenkin aina minulle vastenmielisiä. Joka kerta kälyni tavatessani muistan, millainen ihminen hänen ja hänen miehensä mielestä olen. Tulen surulliseksi ja tunne oloni loukatuksi, vaikka tuosta siis on kaksi vuotta aikaa. (Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? Kenties olenkin juuri noin tylsä ja kurja tyyppi. Minusta kälyni toimi silti todella huonosti.)



Mitä voisin tehdä, jotta pystyisin antamaan oikeasti anteeksi? Vai onko teidän mielestänne hyväksyttävä ratkaisu, että minä en enää osallistu vierailuihin, vaan mies ja lapset tapaavat miehen veljen perhettä ilman minua?