En pysty antamaan anteeksi kälylleni.
Vuosi sitten mieheni veljen vaimo ärsyyntyi minuun eräässä tilanteessa niin pahasti, että antoi minun kuulla kunniansa. Hän kertoi, mm. kuinka kaikesta huomaa, millainen kotitausta ja kasvatus minulla on (en kylläkään itse edelleenkään tiedä, mitä hän tarkoitti - sivistymätöntä varmaan?), kuinka meillä ei ole mitään yhteistä ja kuinka hänen miehensäkin on sanonut, että ei jaksa meidän vierailujamme, koska olen niin tylsä tyyppi.
Riita alkoi alun perin asiasta, jossa syytä oli minussakin. Minä en kuitenkaan missään vaiheessa mennyt tällaisiin henkilökohtaisuuksiin. En ole koskaan muulloinkaan kälylleni arvostellut häntä tai hänen tapojaan.
Jälkeenpäin kälyni pyysi anteeksi ja sanoi, että liioitteli eikä tarkoittanut sanomisiaan. Hän sanoi, että kyllä he ehdottomasti haluavat edelleen pitää yhteyttä ja kyläillä puolin ja toisin. Niin olemme tehneet - jo (kouluikäisten) lastenkin takia, jotka ovat keskenään hyviä kavereita. Vierailut ovat kuitenkin aina minulle vastenmielisiä. Joka kerta kälyni tavatessani muistan, millainen ihminen hänen ja hänen miehensä mielestä olen. Tulen surulliseksi ja tunne oloni loukatuksi, vaikka tuosta siis on kaksi vuotta aikaa. (Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? Kenties olenkin juuri noin tylsä ja kurja tyyppi. Minusta kälyni toimi silti todella huonosti.)
Mitä voisin tehdä, jotta pystyisin antamaan oikeasti anteeksi? Vai onko teidän mielestänne hyväksyttävä ratkaisu, että minä en enää osallistu vierailuihin, vaan mies ja lapset tapaavat miehen veljen perhettä ilman minua?
Kommentit (24)
joka on tuntunut hänestä henkilökohtaiselta loukkaukselta? Tällaiset alkavat usein väärinkäsityksillä tai kerta kaikkiaan siten, etteivät kemiat kohtaa. Minullakin kokemusta vähän vastaavasta ja suutuin juuri siksi, että olin kokenut monet tämän ihmisen sanomiset erittäin loukkaavina.
Puhukaa, riitelyyn on tylsä haaskata elämää.
En usko että näkisi sinua jos ei oikeasti haluaisi. Mieli muuttunut ja katuu varmasti.
Älä mene aina vierailulle mukaan, jos tunnet olosi siellä epämiellyttäväksi.
mutta koska kälysi on pyytänyt anteeksi käytöstään, niin mielestäni nyt olisi kypsymättömämpää tässä vaiheessa ruveta murjottamaan ja jäädä vierailuilta yms pois.
Kurjaa kyllä, kun riidellessä mennään asiattomiin henkilökohtaisuuksiin, niitä on vaikea unohtaa. Kannattaa vaan ajatella, miksi nämä asiat olisivat kaivelleet kälyäsi - yleensä syy on jossain kateudessa tai mustasukkaisuudessa.
Toimi kuten aikuinen, ja yritä jatkaa kanssakäymistä, jo ollaksesi esimerkki lapsillesi.
Mulla kesti varmaan 5 vuotta kerran, ennenkuin annoin yhden riidan anteeksi. Mutta nyt se on jo niin unohdettu, ettei se tule mieleen juuri koskaan, ja vaikka sitä miettisin, se ei herätä intohimoja.
olet ihan oikeassa, mutta vastauksesi ei auta minua yhtään. Myönnän käyttäytyväni lapsellisesti, mutta eivät nuo loukkaukset unohdu kuin taikaiskusta vain siksi, että päätän olla niitä" märehtimättä" .
Muuten en mieti asiaa ollenkaan, mutta kun tapaan kälyäni, nuo haukut tulevat mieleen ja loukkaavat yhä. Varmaan se johtuu siitä, että uskon kälyni suutuspäissään sanoneen juuri sen, mitä hän oikeasti minusta ajattelee. Ja vaistoan hänen edelleen olevan jokseenkin samaa mieltä, vaikkei ehkä ihan noin pahasti. L
isäksi oli erityisen kipeää kuulla, että miehen velikään ei pidä minusta. Kälystä olin sen muutenkin vaistonnut, mutta miehen veljestä en, joten se tuli täytenä yllätyksenä.
Olisiko sinusta helppo seurustella ihmisten kanssa, jotka eivät lainkaan pidä sinusta, vaan pikemminkin halveksivat?
t. Ap
Mutta kälysi nyt vaan sattui purkamaan kaiken väärään osoitteeseen. Älä anna sen pilata iloasi ja elämääsi millään muotoa. Kälysi osoitti olevansa vain ihminen hänkin. Varmasti häntäkin hävetää. Varmaan olette ihan tasoissa. Ja jos yhtään helpottaa, niin aina on totta vie tyylikkäämpää olla hieman tylsä ja salaperäinen omista ajatuksistaan kuin paiskoa joka ikinen ajatuksentynkä toisen silmille.
luin ne vasta tuon äskeisen vastausviestin lähetettyäni.
Ap.
pitääkö joku minusta vai ei. En mieti sellaisia! Sehän on enempi sen ihmisen murhe. Jos lapset ovat tekemisissä ja muutenkin on järkevää olla tekemisissä, niin sitten ollaan.
2
minulla onkin kieltämättä huono itsetunto. Toivon, että ei olisi... :-/
Ap.
On niitä, jotka ovat vastakarvaan joka tapauksessa. Ei vaan tulla toimeen vaikka kuinka haluttaisiin.
Mutta kuulostaa siltä, että taustalla saattaisi olla muutakin kun on antanut tulla täydeltä laidalta kerran ja kunnolla. Ikään kuin tullut mitta täyteen? Siitä varmasti saa vähän viitettä, että minkälaisessa tilanteessa suuttui. Henkilökohtaisuuksiin meneminen on aina hölmöä, mutta kannattaa miettiä tarkasti molempia puolia asiasta.
En minäkään syntyessäni sarvikuonon nahalla ollut varustettu!
2
Ja senkin myönsin, että kälyn tokaisussa oli perää - olen todellakin vähän ikävystyttävä hissukka.
Henkilökohtaisuuksiin en kuitenkaan ole koskaan mennyt enkä keksi mitään muutakaan, miten olisin kälyäni tietoisesti loukannut.
Mutta voi kai se perimmäinen ärsyyntymisen syy olla mikä vaan. Vaikka se, että meidän lapsemme ovat parempia koulussa (vaikka emme tietysti sitä mitenkään esille tuokaan) tai että minulla on erinomaiset välit omiin vanhempiini ja sisaruksiini, hänellä taaseroperhetausta ja vanhemmilla tulehtuneet välit. Tai ihan mikä asia vain.
Toisaalta heillä on hienompi talo ja isommat palkat kuin meillä, kälyni on taitava monissa asioissa ja menestynyt työssään ja miehen vanhemmat pitävät heidän perhettään selvästi enemmän arvossa kuin meidän. Eli ei luulisi olevan ainakaan kateellinen.
Sen voi antaa anteeksi, mutta unohtaa ei voi. Siksi kannattaakin aina miettiä, kuinka törkeästi toiselle sanoo. Asiasta voi riidellä, mutta vyön alle iskeminen ei kuulu normaaliin riitelyyn!
miksi jotenkin kilpailette jostakin.
Enkä ymmärrä sitäkään, miksi niitä sanomisia jää hautumaan. Eri ihmiset suuttuu ja suutahtelee eri tavoin.
Rupesin miettimään noita viestissä 16 mainitsemiani asioita vain, koska joku heitti, että kyse voisi olla kateudestakin. En ainakaan minä normaalisti mitenkään kilpaile tai edes vertaile, enkä mieti missä minä olen " onnistunut" ja missä taas kälyni perheineen.
Tuntuu monesti oudolta, että hän ei voi unohtaa monta vuotta sitten tapahtuneita asioita.
Minun mielestäni taas joskus on parempi niellä kiukkunsa kuin pitää asioita aina mielessä. Eihän sitä tarvitse sydänystäväksi ryhtyä, mutta ei nyt paetakaan sitä kälyä.
Tosi vaikea kommentoida kun ei tiedä riidan alkuperää ja mahdollisesti taustalla kyteneitä asioita. Varmasti jokaisella on joku asia, josta suuttuisi ihan silmittömästi. Niin paljon, että sanoisi kaikkea typerää. Ei se silti oikeuta loukkauksia, mutta hyvä on miettiä siltäkin kantilta.
Jos keskustelu ei auta niin miksi jatkaa väkisin? Lapset voivat tavata varmasti jatkossakin ja te pysyä etäämmällä toisistanne.
Turhaa jäädä märehtimään yhtä riitaa tuolla lailla.