Mitä tehdä, kun lapsi kiukuttelee?

erftghy

Kiukuttele takaisin, niin lapsi huomaa kuinka typerää se on.

NES

Niin lapset oppivat käytöksensä aikuiselta. Jos esimerkiksi äiti kiukuttelee ja valittaa jatkuvasti, lapsi muuttuu helposti samanlaiseksi. Lapselle syntyy käsitys, että kiukuttelu on normaalia. Sama koskee riitelyä ja jatkuvaa riidan haastamista tai huutamista tai nalkuttamista sekä aggressiivista ja manipuloivaa käytöstä.Yleensä malli opitaan samaa sukupuolta olevalta vanhemmalta. Vanhempien on katsottava peiliin, jos lapsella on käytöshäiriö. Itsestään lapsi ei kehitä häiriöitä koskaan. Juuri siksi käytöshäiriöt ovat merkki siitä, että kaikki vanhemmat eivät sovi vanhemmiksi. Kun vahinko on kuitenkin päässyt syntymään pitää aikuisten kantaa vastuunsa ja muuttaa ensin omaa käytöstään ennenkuin alkavat oikoa vahingoittamaansa lasta.

Vanha kunnon konsti, Koivuniemen herran vierailu, rauhoittaa kummasti nämä prinsessatautiset naperot. Muuten niistä tulee myöhemmin toisia tyrannisoivia minä itse tyyppejä.

Ite käytän Rölli ja sammakkokuoro -laulua: "onko teillä järki jäässä, onhan teillä korvat päässä... mutta eihän sammakoilla ole korvia... minä kohta teihin hermostun, teidän täytyy kuulla ääntäni mun.. teidän täytyy laulaa kauniisti, näin:..." Yleensä ei tarvi kovin kauan jatkaa.. 

3v saa huutokohtauksia, joihin en reagoi. Jutellaan kyllä sit jälkeenpäin, mutta kun hänellä on pahin vaihe päällä, hän ei kuule mitään. Oon sanonu, että saa olla paha mieli ja saa olla vihainen, mutta toisia ei saa satuttaa. 

kuuden pikkuisen äiti

Voi hyvää päivää! Näinkö pitkälle uusavuttomuus on mennyt, että ihan pitää opettaa, miten kiukuttelevaa lasta käsitellään?? Minne on ihmisten maalaisjärki kadonnut? Tai no, jos ei itse ole saanut kasvatusta, miten sitä osaa omaa jälkikasvuaankaan kasvattaa ja lopputuloksistahan saa lukea lehdissä, valitettavasti.

Jos väkivalta on ainoa keino, millä saat kuriin, niin huonot ovat kasvattajantaitosi! Mitä luulet väkivallalla kasvatetuista sitten tulevan? Kivoja kilttejäkö? Eikö sinun käytös sitten ole toisia tyrannisoivaa? Miksi aina ajatellaan, että jos ei käytä väkivaltaa, niin sitten vaan ollan lepsuja ja annetaan lasten määrätä ja pomottaa. Herranjumala, onhan siihen fiksuksikasvattamiseen muitakin keinoja kuin väkivalta. Esim. Ihan vaan kieltäminen ja opastaminen. Ja sitä kieltojen noudattamista vahditaan, taas ilman väkivaltaa. Se vaan vaatii vähän enemmän aikuiselta vaivaa, siksi kai sitä ei kaikki jaksa.

itse kun kiukuttelin niin isä kun kerran mulkaisi minua ja pyysi lopettamaan niin lähin karkuun ja mökötin lähimetsässä, niin kauan että kiukku hävis. Eikä sillä että isä olis mua ikin löyny tms. Mut joku auktoriteetti sillä oli :)

Kiukuttelu silloin tällöin on kyllä ihan normaalia eikä mikään käytöshäiriö...

Isan vahvaa katta pikkupeppuun on se vanha konsti, takuulla auttaa.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 08:52"]

Niin lapset oppivat käytöksensä aikuiselta. Jos esimerkiksi äiti kiukuttelee ja valittaa jatkuvasti, lapsi muuttuu helposti samanlaiseksi. Lapselle syntyy käsitys, että kiukuttelu on normaalia. Sama koskee riitelyä ja jatkuvaa riidan haastamista tai huutamista tai nalkuttamista sekä aggressiivista ja manipuloivaa käytöstä.Yleensä malli opitaan samaa sukupuolta olevalta vanhemmalta. Vanhempien on katsottava peiliin, jos lapsella on käytöshäiriö. Itsestään lapsi ei kehitä häiriöitä koskaan. Juuri siksi käytöshäiriöt ovat merkki siitä, että kaikki vanhemmat eivät sovi vanhemmiksi. Kun vahinko on kuitenkin päässyt syntymään pitää aikuisten kantaa vastuunsa ja muuttaa ensin omaa käytöstään ennenkuin alkavat oikoa vahingoittamaansa lasta.

[/quote]

Ei kannata yleistää. 3 vuotias lapseni on luonteeltaan päinvastainen kuin minä. Olen rauhallinen, puhun rauhallisella äänellä, en huuda, enkä riehu. Lapseni on vilkas, villi, kovaääninen. Meillä ei kyllä mene ihan yksiin käyttäytymisemme. Samaa sukupuolta ollaan.

Monesti auttaa, että antaa lapsen kiukutella eikä kiinnitä häneen mitään sen kummempaa huomiota. Pian lapsi huomaa, ettei kiukuttelu auta, eikä sillä saa huomiota, niin aika pian lapset tajuaa, että turhaa hommaa koko kiukuttelu.

Puhu lapsille ja perustele miksi tehdään näin. Meillä eivät lapset koskaan kiukutelleet kaupassa, koska sanoin, että meillä on vain ruokarahaa mukana. Silloin ei ostettu mitään tilpehööriä, eikä karkkeja. Toisella kertaa suunniteltiin jo kotona, ennen kauppaan lähtöä, mitä kivaa ostetaan. Lapset olivat tyytyväisiä vähäänkin. Heidän kanssaan oli myös kiva käydä museoissa, teatterissa, matkoilla jne. koska osasivat käyttäytyä.                                                                     Toki lapsemme saivat kiukutella, mutta kotona, ei yleisillä paikoilla.

Mitä tehdä kun lapsi kiukuttelee?

"Yllätys", joka muuttaa tilanteen nauruksi on ok, jos todella YLLÄRI eikä tekemällä tehty. Oma äitini käytti tuota, teenNäistä naurua ja hauskaa, ja SÉ oli kamalaa! Silloin lapsen tunteet tallotaan eikä välitetä, kun jokin painaa tai ärsyttää. Kyllä vanhemman on kestettävä lapsen äksyämiset siten, että ne otetaan TOSISSAAN. Pitäisi vain laskea kymmeneen ja pysyä jotenkin tolpeillaan. Kyllä se äksyhetki ohi menee, ja lapsi saa mököttää ja itkeäkin ärtyisyyttään, ei siihen kuole.

Lapsen aivot kehittyvät ja kasvavat ja lapsen näkemä maailma on monin tavoin erilainen. Kiukku on pahaa oloa, mikä hätä lapsella on? Onko hän tulossa kipeäksi, onko saanut huomiota, onko kuuma (kaupassa talvivaatteet päällä on kuuma vanhemmat, kokeilkaa itse istua kuuma pipo päässä kun vanhemmat valitsevat imuria..), onko nälkä/jano/märkä vaippa, onko häntä kiusattu päivän aikana, tms.Kun vanhempi lukee tämän kiukun takana olevan viestin, hänellä voidaan sanoa olevan empatiakykyä. Sitä kykyä, minkä myös lapsi tästä vuorovaikutussuhteesta imee.

Lapsen tunne-elämä on kehittymätön, eikä häneltä voi vaatia tunteen hallintaa, vaan sitä harjoitellaan aikaa myöten. Jos et itse hallitse itseäsi tympeän asiakaspalvelun kohteena tai kun sinua on kohdeltu väärin, kuinka voit vaatia pieneltä ihmiseltä täydellistä tunteiden hallintaa? Eniten meitä aikuisia mietityttää se, mitä muut meistä kasvattajina ajattelevat kuin lapsen äänekäs reaktio.

Me aikuisina ennakoimme ja näytämme mallia; on turha mennä 8 tuntia päiväkotityöpäivän tehneen lapsen kanssa lelu- tai karkkiosastolle kinuamaan, että "päätä nyt mitä haluat..." Menkääpä vanhemmat itse polvillenne ja vielä matalemmalle, sellaiselta se maailma näyttää ja kuvitelkaa miten isoja ja pelottavia me vihaiset aikuiset olemmekaan. Aikuinen rajaa lapsen tunnetta omalla käytöksellään, pitää kiinni, puhuu rauhoittavasti ja ohjaa tilanteen järkevään suuntaan (jos on päätetty lähteä, niin lähdetään, ilman sen suurempia puheita ja jorinoita), sekä nimeää tunteen. Nämä ovat myös niitä tekijöitä, millä voidaan ennalta ehkäistä jopa psykoottistasoista oireilua, kun opetetaan sanoittamaan tunteita ja kokemuksia. Jos me itse olemme raivon partaalla, auttaako meitä "mitäs menit sinne" tai "minähän sanoin sinulle" tai "nyt suu kiinni ja hiljaa". Mitä me opimme siitä? Sen sijaan, että joku turvallinen ja luotettava ottaa minut tosissaan, kuuntelee ja kunnioittaa tunnetta, sillä kiukku kuuluu itsenäistymiseen ja sitä ei saa sammuttaa. Sen kanssa on vain opittava elämään. Jos kiukku sammutetaan väkivalloin, sillä voi olla kohtalokkaita seurauksia. Aggressio elämänvoimana vie meitä eteenpäin ja sen valjastaminen moottoriksemme auttaa meitä menemään eteenpäin, luomaan suunnitelmia ja unelmia sekä on psyykkisen hyvinvointimme elinehto. Näissä asioissa on myös se seikka, että tulkintamme kumpuavat omasta selkärangastamme; miten meihin on suhtauduttu, kun olemme itse kiukutelleet...

-useamman lapsen äiti ja keittiöpsykologi-

Myös röllin kiukuttelulaulu toimii: Mutta silloin isärölli suuttui ja sanoi, kuulehan. mä aina sinun näen vain kiukuttevan. sitten hän haki vitsan ja sillä selkään sain, se omaa oli syytäni mä kiukuttelin vain.... ei tarvi kauaa tätäkään luritella kun hymyksi kääntyy:) ei meillä oikeasti vitsaa tarvita, luojan kiitos muut keinot toimivat!!