Älä komenna lasta kieltosanalla.

Kyllä jo 1-vuotias ymmärtää sanan ei ja älä. Ainakin meillä!

Mä oon kuullut ohjeen, että ainakin uhmiksen kanssa kannattaisi välttää kieltosanoja. Toki lapsi minusta kieltsanan ymmärtää tosi pienenä, jostain luin, että jo puolivuotias ymmärtäisi sanan "ei". Mutta siis uhma ja vastarinta ei nouse niin helposti, jos uhmislasta ohjaa käskyllä: tule tänne, pysähdy, istu paikoillaan, eikä: älä mene sinne, tai älä heilu siinä... Minusta tää tapa on tosi hyvä, ei mee koko päivä pelkäksi kieltelyksi ihan niin helposti. Laps ei hermoile ihan niin paljon.

:)



Kyllä meidän lapset ymmärtää abstrakteja sanoja ihan täysillä!! Myös sen ei ja älän... Totteleevatkin vielä!

kun lapselle puhutaan kolmannessa persoonassa tyyliin "ei mene", "ei ota toisen lapiota" jne. en ole koskaan tajunnut miksi.

pointti on kait siis se, että pitää sanoa mitä pitää tehdä (Istu keikkumatta!) eikä kieltää (älä keiku!).

entäs sitten ne tosi kummalliset kiellot, joita kuulee vähän väliä

kun lapselle puhutaan kolmannessa persoonassa tyyliin "ei mene", "ei ota toisen lapiota" jne. en ole koskaan tajunnut miksi.

Samaa kolmannen persoonan käyttöä esiintyy, kun äiti puhuu itsestään tyyliin "äiti tulee iloiseksi/ surulliseksi, kun sinä..." Itse olen ainakin joutunut irrottautumaan tästä puhetyylistä, koska se syntyy niin vahvaksi vauvan kanssa: "Äiti tässä... tule äidin syliin... kukkuu, missä äiti?" On eri asia sanoa "äiti on sitä mieltä, että..." kuin "minä olen sitä mieltä, että..." Minä-alkuisessa lapsi ja aikuinen ovat tasaveroisempia kumppaneita minä-sinä -puheessa kuin "äiti sitä ja äiti tätä" - puheessa.

Niinhän se on. Ymmärtää tai ei, mutta noin se menee. Voi sanoa että istu rauhassa, tehoaa paremmin.

"ei"-sanan puolestaan ymmärtää jo 1-vuotias. Ap on tainut lukea kasvatusopasta.

Erään ystäväni lapsi totteli tosi pienestä älä- tai ei-sanoja miltei poikkeuksetta, ja teki muutenkin harvoin mitään kiellettyä.



Oma poikani on puolestaan aina ollut hyvin ehtiväinen ja utelias; aina tutkimassa kaikkea ja tekemässä jotakin vaarallista tai kiellettyä. Minä vältän kieltosanoja mahdollisimman paljon: muuten päivä menisi pelkäksi kieltämiseksi. Ohjaan poikaa sopivaan toimintaan, mutta myönteisellä tavalla. Uskon, että vaikuttaa esim. lapsen itsetuntoon, jos kaikki vuorovaikutus äidin ja lapsen välillä on negatiivista.



Tämä ei tarkoita, ettei meillä kiellettäisikin - toki niin tehdään, vaihtelevalla menestyksellä - mutta varaan kieltosanat ns. vakaviin tilanteisiin, muuten pyrin luovimaan muilla keinoin.

pystyy/kerkiää/jaksaa muistaa eli vaikka juoksevalle lapselle komennetaan "kävele" jne

lapsi ymmärtää monesti paremmin, kun oikeasti ei pelkästään kiellä vaan kertoo ainakin kiellon jälkeen, mitä sitten pitäisi tehdä ja miten toimimalla asiat sujuu hienosti. Jos aamusta iltaan kuuluu pelkkää ei saa ja älä tee, on aika negatiivinen mieliala kaikilla ja lisäksi sen kiellon teho alkaa aika äkkiä hävitä. Toki kieltosanojakin pitää käyttää mutta ne ehdottomimmat ja voimakkaimmat olisi hyvä varata just niihin ehdottoman tärkeisiin tilanteisiin, esim. takkaan EI saa koskea tai EI saa mennä yksin pihasta tielle.

Joo, ymmärrän kyllä pointin. Ja onhan se niin, että jos lapsi uhmaa, niin viimeinen mitä kannattaa tehdä, on kieltää joku asia. Sehän vaan yllyttää uhmista toimintaan.



Mutta kyllä lapsia pitää kieltääkin, ja muuten kuin uhmakausina "älä" toimii ihan mainiosti. On vanhemman aliarviointia, että pitäisi pistää pannaan kieltosanat, kun niitä ei kuitenkaan osata käyttää. Ja lapsen aliarviointia, ettei se muka eitä ymmärrä...



Jopa papukaijat ymmärtää abstrakteja määreitä, on todella huolestuttavaa, jos ei ihmislapset.