Voisiko sinulla olla 23-vuotias lapsi
Kommentit (23)
Olisin ollut 11-vuotias saadessani lapsen=)
Kuukautiseni alkoivat kun olin 13.
Mutta onneksi ei ole! Olisin ollut 16 v. saadessani lapsen.
Yksi ystäväni on tulossa mummoksi 39 vuotiaana... Ja minä kun juuri opin suunnilleen tietämään, kuka itse olen!
Lina Medina (s. 27. syyskuuta 1933 Perussa) on maailmanhistorian nuorin äiti synnytettyään poikansa viiden vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä. Lapsen isää ei ole saatu selville, mutta Medinan omaa isää epäiltiin vahvasti. Häntä vastaan nostetut syytteet kuitenkin kaatuivat todisteiden puutteessa. Koska Lina ei osannut antaa lääkäreille selkeitä vastauksia lapsen isyydestä, oli mahdollista, että Lina ei sitä itsekään tiennyt.
Linan vanhemmat veivät Linan lääkärille, sillä ajattelivat mahan paisumisen johtuvan kasvaimesta. Lääkärillä kuitenkin selvisi, että Lina oli raskaana. Lina synnytti terveen kolmekiloisen poikavauvan keisarinleikkauksella 14. toukokuuta 1939. Poika sai nimekseen Gerardo Linaa hoitavan lääkärin mukaan. Gerardolle kerrottiin kymmenvuotiaana, että tyttö jota hän piti siskonaan, olikin hänen oma äitinsä.
Linan sairaushistoriasta kävi ilmi, että Linan kuukautiset olivat alkaneet jo hänen ollessaan kahdeksan kuukauden ikäinen. Hänen mennessään lääkäriin kuukautiset olivat olleet poissa jo seitsemän ja puolen kuukauden ajan. Lina oli jo nelivuotiaana epätavallisen kehittynyt vartaloltaan; hänellä oli rinnat ja häpykarvoitusta. Viiden vuoden iässä hänen lantionsa laajeni ja luusto oli kehittynyt murrosikäisen tavoin.
Gerardo kuoli 1979 luuydinsairauteen. Linan toinen poika, joka syntyi vuonna 1972 (33 vuotta Gerardon jälkeen), elää edelleen Meksikossa.
Lina ja hänen aviomiehensä asuvat nykyisin Perun pääkaupungissa Limassa.
Esikoiseni 18v. Miksi kysyt moista?
Minulla oli silloin poikaystävä ja seksiäkin oli, ikävä kyllä. Vuotta myöhemmin aloin seurustelemaan pojan kanssa, jonka äiti oli saanut tämän 14-vuotiaana.
Olisin saanut hänet 24-vuotiaana. Esikoiseni on 19-vuotias.
olen 33v ja menkat alkoi 10-vuotiaana joten joo jos olisin tullut raskaaksi ekoista menkoista.
Olen 36-vuotias ja menkkani alkoivat 9-vuotiaana, mutta seksiä harrastin ekan kerran vasta 17-vuotiaana. Joten 18-vuotias korkeintaan voisi olla lapseni. Eikä lapsia siis ole.
Vierailija:
Olen 36-vuotias ja menkkani alkoivat 9-vuotiaana, mutta seksiä harrastin ekan kerran vasta 17-vuotiaana. Joten 18-vuotias korkeintaan voisi olla lapseni. Eikä lapsia siis ole.
Saman ikäisellä tutullani on 23-vuotias lapsi.
Olisin ollut alle 10 v saadessani lapsen.
olisin nimittäin ollut tuolloin 5 v.
kun mulla on 23-vuotias lapsi, esikoinen siis. Ja kolme muutakin lasta on.
Enkä ollut teiniäiti, vaan parikymppinen esikoisen syntyessä.
Ja sitten jotkut vastaa tosissaan. :)
P. S. Olen ihan normaali enkä mikään hormonihirviö.
olen 28