Riidellään jatkuvasti vapaa-ajasta. Mielipiteitänne kaipaisin!

Ja ongelma on tainnut päästä jo liian pitkälle, kun sinulle on tullut tuo kostomieli, että sinunkin on saatava saman verran ihan vain siksi, että miehesikin saa. Muutenhan olisit tyytyväinen kahteenkin kertaan.



Olet ihan oikeassa siinä, että parisuhde on kompromissien tekemistä. Eli mies tulee vähän vastaan samoin kuin sinä. Ja miehesi pitäisi olla tyytyväinen jo siihen, että sinä olisit valmis tyytymään vähempäänkin kuin hän, kunhan saisit vain säännöllisesti oman osuutesi.



Mies varmasti perustelee, että hän tarvii kolme urheilua viikossa, jotta kunto pysyy hyvänä. Sitten vaan ihmetyttää, että eikö hän ole sinun kunnostasi lainkaan huolissaan, eihän sekään pysy hyvänä ilman säännöllisiä suorituksia.



Mutta jos ei nyt lasketa sitä, että oma aika jakautuu kummallekin tasan, niin mun ehdotus on, että mies menee urheilemaan joku ilta töistä suoraan ja tulee kotiin kuuden maissa jo urheilleena. Näin sinä ehdit vielä tämän jälkeen samana iltana käydä, ja säästätte näin yhden illan, jonka voitte käyttää sitten yhdessä olemiseen.



Toinen millä iltoja säästyy on se, että hankitte yhdeksi illaksi viikossa hoitajan, jolloin harrastatte liikuntaa yhdessä. Näin lyötte kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli saatte samalla yhdessäoloakin.

Ollaan mietitty tuota " ajan porrastamista" eli että molemmat kävis samana päivänä. Ongelmana on, että miehen työaika on 17.00 asti ja töistä takaisin ajaa 30 min. Meiltä taas kaupunkiin menee 20 min. Eli kello on jo aika paljon. Myös se on ongelma, että meidän urheilut eivät ole punttisalia, lenkkeilyä yms, joissa voi käydä milloin vaan. Molempien harrastukset ovat tiettyyn aikaan. Esim. minä käyn kansalaisopiston jumpissa kun se on halpaa. Kalliiseen ei ole varaa. Meidän harrastukset siis ovat samaan aikaan päivässä. Lisäksi minusta on mukava päästä vain kaupungilla käymään. Eihän siellä ole enään mikään paikka auki, jos ehdin sinne illalla 20.30 maissa.



Tuo hoitajajuttu. Meillä on tukiverkkona oikeastaan vain sisareni. Ja joka viikko hänkään ei ala lasta katsomaan. Joskus hän on lasta katsonut, että päästään ulos erikseenkin. Mutta mieluiten käydään yhdessä ulkona kun lapsi menee hänelle. Muuten kahdenkeskistä aikaa ei ole. Valitettavasti meillä ei ole ystäviä, jotka katsoisivat lasta :( Heillä tukiverkot ovat kunnossa. Saattavat joskus harvoin hoitaa (ja me tietysti hoidamme heidän), mutta sen varaan ei harrastustouhua laskea. Maksullisiin hoitajiin ei ole varaa.

nyt kun saadaan ne yökylään n. 2 krt/kk:ssa mummille, ei tosiaankaan laukata omiin harrastuksiin vaan laikotellaan yhdessä. harrastukset tulee sitten taas myöhemmin kun lapset ovat vanhempia ja omissa riennoissaan. ollaan vielä nuoria, aikaa on sitten myöhemmin.

pitäsii karsia vapaa-ajastaan, kun noin peini lapsi. Mun mies käy ehkä kerran kahdesa viikossa yksin jossain omilla menoilla/harrastuksessa, meillä 2 alle 3v lasta.

jos ette pääse sopuun. Jatkatte sitten niitä kun lapset eivät tarvitse koko ajan huolenpitoa, eli joskus kouluiässä. Keksikää uusia harrastuksia lasten kanssa.

Mutta mies ei siihen suostu. Hän menee kolmesti viikossa ja piste. Minusta on tietysti mukava käydä yksin omassa rauhassa ja harrastaa, mutta mukavampaa olisi olla yhdessä. Olenkin tinkinyt omista menoistani. Mutta minulla on tullut mitta täyteen miehen itsekkyyden takia. En halua aina antaa periksi. Mutta ei se suostu näkemään omassa käytöksessään parantamisen varaa. Siksi on menty tähän. Millä me päästään tästä jumista?! Ihan oikeasti ahdistaa ja itkettää :(

Vierailija:

jos ette pääse sopuun. Jatkatte sitten niitä kun lapset eivät tarvitse koko ajan huolenpitoa, eli joskus kouluiässä. Keksikää uusia harrastuksia lasten kanssa.

Lapsiperheessä harrastetaan sitä lajia, mikä parhaiten onnistuu. Ei sitä, mikä olisi se kaikkein mieluisin. Minäkin vaihdoin tanssin rullaluisteluun ihan vain siksi, että tanssitreenit oli illalla liian myöhään, rullaluistelemaan pääsee ihan milloin vain. Mutta totta hitossa kävisin tanssimassa paljon mieluummin, koska se on kivempaa.



Ja se, että menee töistä suoraan urheilemaan tarkoittaa just sitä, että ei tule turhaa edestakaisin ajelua ja matka-aikaa säästyy. Siksi on mahdollista mahduttaa molempien liikunta samalle illalle.



Jos ette tosiaan kumpikaan jousta, niin eihän tuohon silloin mitään ratkaisua tule. Mutta kyllähän teidän fiksumpaa olisi molempien joustaa, jos toinen vaihtoehto on se, että sitten kumpikaan ei saa tehdä mitään. Molemmat joustaa ja molemmat voittaa.



Ja miksei voisi hienoista kirstämistäkin käyttää. Eli mies joko maksaa sulle lapsenvahdin tai sitten toimii itse lapsenvahtina. Ja mies joko joustaa tai sitten lopettaa harrastukset kokonaan.



2

Eivätkä vaatimuksesi ole mielestäni lainkaan kohtuuttomia.

Nyt on kolmas lapsi tulossa ja tilanne on sikäli rauhoittunut, että mieheni harrastaa, hmm, totta tosiaan kolmena iltana viikossa. Mutta harrastukset eivät vie koko iltaa. Ja minä olen siirtynyt aikataulutetuista jumpista suosiolla lenkkeilyyn ja punttisaliin. Kerran viikossa on sitten se jumppa mulla.

Väännettiin ekan lapsen aikana kättä paljonkin omista menoista, iltamenoja tai kaupassa kiertelyä on pari kertaa kuussa. Rauhallinen keskustelu, vaikka se onkin Niin vaikeaa välillä, tehosi meillä paremmin kuin uhkailu ja aikojen laskeminen. Se, että sulla on omaa aikaa, auttaa myös koko perhettä voimaan paremmin. Ja kaikkien on mukava olla kotona, kun ei jatkuvasti tapella. Näillä perusteilla meillä mentiin eteenpäin.

Mies ei suostu harrastamaan lenkkeilyä, luistelua tms. Ei, hänellä on tietyt harrastukset ja niillä mennään. Jestas mikä paukapää! Minä olen joustanut, mutta vituttaa jo niin, että en enää. Me tapellaan kuin pikkukakarat tästä! Hävettää ihan sanoakin!



Olen kuulkaa laittanut kovan kovaa vasten, sanonut nätisti ja rumasti. Sillä ei ole mitään vaikutusta! Milläs aikuista miestä estät lähtemästä talosta jos se haluaa lähtä?



Joku sanoi, että miehen pitää hankkia lastenvahti. Meillä on yhteiset rahat ja tiedän itsekin mihin on varaa. Jos lastenvahti palkataan niin sitten syödään kynsiä :( Ilmaisia vahteja ollaan yritetty miettiä ja kysellä yhdessä, mutta niitä ei ole.



Ap

niin johan harrastukset vähenee! HA HAA! Toi on nii-iin tuttu virsi yhden lapsen vanhemmille, kyllä se siitä ajan ja tsiljoonan riidan myötä sitten lutviutuu.



Meillä kolme lasta, joista kaksi vanhinta harrastaa jo molemmat, joten ei siinä ehdi itse harrastaa koko ajan. Ja sano sille miehelles, että sinäkin haluat vapaa-aikaa ja piste. Lenkkeily on hyvä harrastus (itse olen ihan addikti) pienten lasten vanhemmille ja yhdessäolo myös.



Musta on ihan pimeetä, että hankitaan kakaroita, ja sitten halutaan että kaikki olisi niin kuin ennen muksuja. Kasvakaa ihmiset!

Onneksi dumppasin aikoinaan urheilija poikaystäväni enkä tehnyt lapsia hänen kanssaan, oli jotenkin sellainen fiilis että siitä ei tuu mitään.



Ei kun oikeesti, elämä on kompromissejä täynnä, eli tai sulla on urheilullinen mies pyykkilauta vatsoineen, mutta se ei oo koskaan kotona, tai sitten sulla on vähemmän atleetti, enemmän kotletti, ja se on sitten enemmän kotona. That' s life!!

miehelläsi on selvä asenne että hänen menonsa ovat kaikkein tärkeimmät. Asenteet muuttuvat hyvin hitaasti ja valitettavasti joidenkin kohdalla niiden muuttaminen on mahdotonta.



Tämä taas tarkoittaa, että sinun ja lapsen tarpeet tulevat vasta sen jälkeen - surullista! Osa vanhemmaksi kasvamista ja aitoa parisuhdetta on osata luopua omista tarpeistaan.



Meillä on kolme lasta ja molemmat olemme matkatyössä joten ns. vapaa-aika on todella kortilla. Vuosien kuluessa olemme löytäneet toimivan systeemin jolla löydämme - työajat, harrastukset (yhdessä perheen kanssa) ja oman ajan (harrastukset/ystävät ym.)



SOPIMISEN pohjana on AJATUS/ASENNE että kaikkien tarpeet ovat yhtä tärkeitä ja oikeutettuja. On tilanteita joissa joku joustaa " yhteisen edun nimissä" . Tämä joustaminen huomioidaan taas toisaalla jotta aina sama henkiö ei ole joustaja (lapsemme ovat vähän isompi joten he ovat usein mukana päätöksenteossa).

muutamana iltana viikossa lapsellesi, että pääsisitte yhtäaikaa harrasteisiin?

Vierailija:

muutamana iltana viikossa lapsellesi, että pääsisitte yhtäaikaa harrasteisiin?

Mieheni on kovin aktiivinen tyyppi ja harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita riittää. Harrastaa musiikkia, kalastusta, liikuntaa yms. Lisäksi kavereita on kertynyt aikamoinen liuta. Miehelläni on se ongelma, että hän kokee sosiaalisen paineen kovaksi ja vaatii hirveän paljon kieltäytyä kalastus- yms. kutsuista. Miesten kavereiden keskuudessa mulla on aivan pirttihirmun maine, vaikka kyse ei ole edes siitä etteikö mielestäni saisi harrastaa, vaan että niitä menoja alkaa vaan olla liikaa!



Mä olen päättänyt, että en halua " kostaa" . Mulla on omia menoja ja menen niihin mihin haluan mennä, pääasiassa yritetään olla perheen kesken. Mies ei onneksi vastusta menojani, vaan kannustaa niihin. Hän on ymmärtänyt sen, että minunkin täytyy päästä. Toisaalta sitten tuo asenne " menen ja that' s it" on kyllä mullekin tuttu... Välillä huomaan miehessäni sellaista lapsellista uhmaa " minähän menen!" .



En osaa neuvoa tai auttaa. Mieheni mielestä monet toiset miehet harrastaa vielä enemmän ja menee vielä enemmän, mutta mä olen eri mieltä. Harvalla on viittä yhtä tärkeää harrastusta ja yhtä paljon kavereita kuin miehelläni... Oikeasti tämä on rankkaa ja ärsyttävää ja tiedän, että asenne periytyy mieheni kotoa. Anoppini oli varsinainen kynnysmatto kun mieheni isä harrasti ja huiteli maailmalla...

Olen ihan loppu kun mies harrastaa kolmea neljää lajia ja kahdessa niistä menee yleensä koko päivä. 6-8h. Sitten sen jälkeen minun pitäisi äkkiä lähteä omille menoille. En useinkaan jaksa!!

Haluaisin sitä vapaa-aikaa kotona ja sitten lähteä, mutta se olisi aivan liikaa vaadittu. Miehen mielestä olen myös aivan ainutlaatuinen tapaus kun en hyväksy tätä, mutta omasta ystäväpiiristäni kaikki näkevät minun puoleni tilanteessa ja tietävät että olen pallo jalassa kotona.

Kyllähän tästä aiheesta melkein joka kodissa varmaan puhutaan, mutta usein se yhteisymmärryskin löytyy. Meillä ainakin on huomattu se, että lasten myötä vaan on luovuttava jostain. Kaikkea samaa ei todellakaan ehdi tekemään kuin ennen.



Mekin ollaan aktiivisia ihmisiä, ja ollaan kiinnostuneita kaikenlaisesta. Mutta kun vuorokaudessa ei oo kuin 24 tuntia, niin tekemisille on oltava jokin muukin peruste kuin se, että se kiinnostaa tai on kivaa. Kaikkia mahdollisuuksia vain ei kerta kaikkiaan ehdi käyttää yhden ihmiselämän aikana.



Huomaan, että minulla on tässä asiassa aivan onnekas tilanne. Miehellä on toisinaan turhan paljon menoja, mutta hän kyllä aivan tasan tietää sen ja potee huonoa omaatuntoa. Niinpä hän korvaa vaivannäköni (eli kun hoidan lapset yksin illatkin) hemmottelemalla minua. Ja jos minulla on menoa, hän järjestää lapsenhoidon yleensä puolestani.



Meillä menot ovat epäsäännöllisiä, joten jokainen meno merkitään seinäkalenteriin. Joskus kävi niinkin, että mies oli unohtanut omansa merkitä, ja minulla olikin samalle illalle jotain. Ei miehen auttanut muu kuin perua oma menonsa, koska minun menoni oli kalenterissa ensin. Kalenteri siis toimii meillä. Mutta meillä jää kyllä riittävästi yhteisiäkin iltoja, joten ap:n ongelma ei ratkea yksin tuolla kalenterin käytöllä.

Kiitos paljon vastauksista! Juteltiin nyt miehen kanssa pitkään ja hartaasti (kuten on kyllä tehty aiemminkin). Ilmeisesti mies oli ajatellut asioita kunnolla mun aamuisen raivokohtauksen jälkeen ;) Sovimme, että kummallakin on kaksi harrastusiltaa viikossa ja miehellä vielä se yksi ilta yritykselleen. Tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Lisäksi sovittiin, että molemmat pitävät huolen omista menoistaan, mutta jos jostain syystä viikolla jää joku meno menemättä niin se ei " siirry" seur. viikolle (hyvä juttu, se olikin typerää).



Toivon nyt hartaasti, että mies pitää tästä kiinni. Aion kyllä muistuttaa sopimuksesta jos yrittää lipsua.