Liian suuret odotukset?
Pyydän kommenttejanne tilanteeseemme, joka on jatkunut jo pitkään. Ongelmana on lähinnä mieheni ja minun erilainen suhtautuminen rahaan
ja käsitykset siitä, mikä on riittävän hyvää meidän perheellemme. Tarina on pitkä; jos ette jaksa lukea kaikkea, hypätkää suoraan viimeiseen kappaleeseen.
Tapasimme mieheni kanssa runsaat seitsemän vuotta sitten reilusti yli kolmekymppisinä. Taustamme ovat erilaiset: mies on maanviljelijäperheestä, jossa arvostetaan säästäväisyyttä, vaatimattomuutta ja kovaa työntekoa. Hän joutui lama-aikaan työttömäksi, mikä oli todella kova pala. Lopulta hän pääsi töihin ja teki pitkään kahta työtä. Hän eli vaatimattomasti ja sai paljon säästöön. Työttömyysvuosina hänen äitinsä kuoli yllättäen viisikymppisenä ja mieheni peri sisarensa kanssa mm. kesämökin merenrantatontilla sekä asunto-osakkeen kaupungin keskustasta. Mieheni on myös saanut isältään esim. kaksi asunto-osaketta sekä runsaasti käteistä rahaa. Mies eli pitkkään yksin eikä ole tottunut jakamaan asioita kenenkään kanssa. Hänen on vaikea pyytää apua.
Omat vanhempani eivät omista kuin asuntonsa, mutta ovat aina auttaneet minua kaikin tavoin, myös taloudellisesti. Olen korkeasti koulutettu ja kielitaitoinen, mutta ollut monta kertaa työttömänä, tälläkin hetkellä. Mieheni on ollut samassa työpaikassa jo yli kymmenen vuotta.
Viisi vuotta sitten ostimme mieheni kanssa yhteisen asunnon rivitalosta. Olimme silloin lapseton kihlapari. Vuonna 2004 saimme pojan ja nyt on paljastunut, että asuntomme ei kaikilta osin sovikaan lapsiperheelle.
Talo on jyrkässä rinteessä ja esim. leikkipaikka on korkean kallion päällä. Kulku sinne on todella hankala ja vaarallinen ja ainakin yksi taloyhtiön lapsista on loukannut itsensä siellä (kaatui ja kasvoihin ommeltiin tikkejä). Lisäksi oma takapihamme on niin vaikeakulkuinen ja jyrkässä rinteessä, että tällä hetkellä emme käytä sitä lainkaan. Piha on siis pelkkä rasite (ruohonleikkuu).
Nyt haluaisin muuttaa turvallisempaan ja lapsiperheelle sopivampaan asuntoon. Olen puhunut asiasta jo yli vuoden, mutta mies ei innostu. Hän haluaa asua nykyisessä asunnossa " loppuikänsä" eli niin kauan kuin terveyden puolesta pärjää (meillä on kaksi kerrosta). Hänen mielestään asunto on meille riittävän hyvä ja muuttaminen niin rasittavaa, ettei halua enää ryhtyä siihen.
Niinpä kysynkin nyt mielipidettänne. Onko liikaa pyydetty, kun haluaisin mieheni sijoittavan pienen osan henkilökohtaisesta omaisuudestaan (joka on arvoltaan ehkä 400.000 - 500.000 euroa) yhteiseen turvalliseen kotiin? Meidän ei tarvitsisi ottaa lainaa, sillä miehellä on pankissa eri muodossa noin 200.000 euroa. Mies on elämän suhteen hyvin epäluuloinen ja on kerännyt rahaa pahan päivän varalle. Sitä jäisi silti runsaasti, vaikka hän siirtäisi osan (10-25 %) uuteen asuntoon. Miehellä on epilepsia ja hän pelkää sen pahenevan ja aiheuttavan työkyvyttömyyttä. Tauti on onneksi ollut oireeton viimeiset viisi vuotta.
En pyydä mitään luksusasuntoa vaan turvallista lapsiperheelle sopivaa rivi- tai paritaloasuntoa. Mieheni on hyvin vaikea tehdä päätöksiä, hän on erittäin varovainen ja suorastaan arka. Hän ei ole tottunut ottamaan muita huomioon. Omat vanhempani taas ovat hyvin avuliaita ja ystävällisiä ja auttavat pyytämättäkin ja siksi minun on vaikea ymmärtää mieheni käytöstä. Se tuntuu itsekkäältä ja joskus jopa loukkaavalta. Mitä teen, onko hyviä neuvoja tai kommentteja?
Kommentit (4)
Näin ainakin luulen. Mies pelkää joutuvansa työttömäksi tai työkyvyttömäksi (epilepsian vuoksi) ja siksi säästää rahaa. Tämä onkin ihan järkevää, mutta joku raja siinäkin pitää olla. Kyllä 100.000 euroa on mun mielestä jo aika hyvä vararahasto. Kaiken ylimenevän voisi ihan hyvin käyttää perheen arjen helpottamiseen. Mies epäilee myös, että tulevaisuudessa eläkkeet ovat tosi pieniä ja haluaa säästää vanhuuden varalle. Ehkä hän haluaa myös jättää pojallemme kunnon perinnön.
Asuntoasiassa luulen, että häneen vaikuttaa myös oma isä. Appeni on varakas mies, mutta elää hyvin vaatimattomasti (esim. asunnossa ei ole tehty remonttia yli 30 vuoteen). Mieheni ei ilmeisesti halua asua " leveämmin" kuin isänsä. Appi onkin tosi nuuka mies. Kummankin on vaikea käyttää rahaa ja nauttia siitä, vaikka sitä pitääkin olla runsaasti jemmassa.
Ainoa asia johon mieheni käyttää rahaa runsaasti, on tekniikka. Se on hänen sokea pisteensä eikä silloin nuukailla. Hänellä on uudehko auto, juuri ostettu kännykkä, viime vuonna hankittu tietokone, vene jne.
Kuten viestissäni kerroin, olen tällä hetkellä työttömänä ja siksi tämä raha-asia varmaan vaivaa mieltäni. Kun en itse pysty rahoittamaan mitään suuria hankintoja, vaikka haluaisi ja toisella on runsaasti rahaa, mutta ei halua käyttää sitä perheeseen, tuntuu se pahalta.
Kesämökinkin suhteen olemme eri linjoilla. Mökin on aikoinaan rakennuttanut mieheni äiti itselleen ja miesystävälleen eli se on tehty kahdelle aikuiselle eikä lapsiperheelle. Mieheni peri mökin siskonsa kanssa yli kymmenen vuotta sitten, mutta mökki on edelleen samanlainen kuin valmistuessaan. Haluaisin sinne muutamia muutoksia, jotta elämä siellä ei olisi niin stressaavaa ja raskasta, mutta mieheni ei ole tällekään asialle lämmennyt tähän asti. Muutama päivä sitten sain yllättäen vetoapua hänen siskoltaan. Heilläkin on pieniä lapsia ja hänkin haluaisi mökkiin parannuksia, jotta oleminen siellä lasten kanssa olisi helpompaa. Elän toivossa, että jotain tapahtuu vielä tänä kesänä. Toinen syy, miksi haluaisin sinne muutoksia, ovat omat vanhempani.
Heillä ei ole omaa mökkiä ja kutsuisin heidät sinne mielellään yökylään, mutta mökillä ei ole kunnollisia makuutiloja kovin monelle. Isälläni on monia sairauksia (sydänvika, verenpainetautu, Alzheimerin tauti) eikä hän välttämättä enää muutaman vuoden kuluttua ole siinä kunnossa, että pärjäisi kesämökillä.Vanhempani auttavat perhettämme valtavasti
ja haluaisin tehdä jotain heidän hyväkseen. Tiedän, että he tulisivat mielellään mökille pidemmäksikin aikaa (he ovat kyllä käyneet siellä), mutta käytännön syistä kutsuminen on jäänyt.
siis niin että korostat kuinka hyviä sijoituksia ne ovat, kuinka niissä arvo säilyy ja rahansa saa takaisin korkojen kera aika suurella varmuudella jne... Asunnon ja kesämökin ylläpitoon myös ihan oikeasti KANNATTAA sijoittaa, koska hyvin hoidettu ja hyväkuntoinen menee aina paremmin kaupaksi ja paremmalla hinnalla kuin huonosti hoidettu ja pommikuntoinen.
Lisäksi kun miehelläsi tuntuu olevan noita asuntoja enemmänkin jos oikein ymmärsin niin eikö yksi " sijoitusasunto" voisi olla se isompi ja parempi kämppä jossa asuisitte nyt kun lapset ovat pieniä ja toinen olisi sitten se johon muuttaisitte sitten kun lapset lentävät pois pesästä jne... Sijoitusasunnoissahan kannattaa ihan oikeastikin asua se pari vuotta jotta myyntivoitto olisi verotonta.
Toinen juttu mitä tuli mieleen tuosta kirjoituksestasi on se, että mietin ahdistuuko miehesi siitä että " olet vaatimassa kaikkea mahdollista" eli samaan aikaan uutta asuntoa, kesämökin perusparannusta jne... Auttaisiko asiaa jos toisit nämä asiat esille yksi kerrallaan sopivan kokoisina paloina mietittäväksi?
Sitten mietin vielä sitä että jos miehesi kerran tuhlaa elektroniikkaan ja koneisiin niin sehän on oikeasti aika epätaloudellista ja tyhmää rahankäyttöä: Autoihin, tietokoneisiin ja kännyköihin sijoittaminen on kannattamattominta mahdollista toimintaa, niiden arvo laskee varmasti! Ymmärtäisikö miehesi jos selittäisit asiaa tältä kantilta, siis esiintyisit ikäänkuin järkevänä ja huolestuneena sijoittajana (etkä vaateliaana puolisona) ja puolustelisit haluamiasi hankintoja sillä että ne ovat paljon järkevämpiä sijoituskohteita kuin miehesi omat sijoitukset...
Kysy näin: Miksi et koe että oman poikasi turvallisuus on ykkösasia? Miksi et halua panostaa oman perheesi hyvinvointiin?
Mielestäni olisi hyvä jos keskustelisitte ihan ruohonjuuritasolla tästä lapsiperheenä olemisesta ja kuinka se vaatii elämään muutoksia lapsen kasvaessa. Mutta toisaalta rahat ovat miehesi ja jos hän on sellaista itsekästä laatua niin minkäs teet.
Ainahan voit sanoa että jos miestäsi ei kiinnosta perheen yhteinen hyvä niin aina löytyy joka joka haluaa pitää huolta sinusta ja pojasta. Mutta ilmeisesti miehesi muuten osallistuu rahoineen perhe-elämään, mutta pelkää muutoksia. Itse olen samanlainen, kaikkia muutoksia vastaan, mutta kun saan hetken sulatella niin sitten olen valmis.
Miehelläsi on myös epilepsia, voisiko hän pelätä muutosten ja muuttohässäkän laukaisevan kohtauksen joka on nyt pysynyt jo monta vuotta taka-alalla? Usein vastahakoisuuden taustalla on ihan puhdas pelko, pelko kohtauksen uusiutumisesta, mutta tällainen ihminen ei sitä halua myöntää, eikä välttämättä itsekään tiedosta sitä.
Epilepsia voi olla hyvinkin hallitseva jos pelolle antaa vallan. Sitä sairastava alkaa alitajuisesti välttelemään tilanteita joissa kohtaus saattaa syntyä. Tästä kannattaisi keskustella hienotunteisesti ehdottamalla esim. muuttofirmaa, joka hoitaa rankimman osuuden, tai talkoovoimia jotka sinun kanssa hoitaa muuton ja miehesi vastavuoroisesti hoitaa sillä aikaa pojan.
Tällaisia tuli mieleen...
Jade23
Olen itsekin pihi ja säästäväinen, mutta silti ymmälläni. Mihin ihmeeseen miehesi niitä rahoja jemmaa ja mitä hän kuvittelee niillä tekevänsä? Aikooko hän viedä rahat hautaankin mukanaan?
Mikä voisi olla parempi sijoitus kuin oma asunto? Jotenkin ymmärtäisin miehesi reaktion jos haluaisit käyttää rahat matkusteluun, hienoon autoon tai ylipäänsä leveästi elämiseen... Mutta että asuntoon. Sehän on hyvä sijoitus! Eiväthän ne rahat asunnosta mihinkään häviä - ainakaan yhtään sen todennäköisemmin kuin jostain muusta sijoituksesta.
En minä osaa ehdottaa kuin keskustelua. Sinuna kaipaisin mieheltäsi perusteluja sille, MIKSI joku muu sijoitus on hänen mielestään niin paljon parempi kuin uusi asunto. Jos tulee taloudellisia ongelmia niin ainahan sen asunnon voi myydä ja muuttaa pienempään ja jopa asuntoa ostaessa voi katsella sellaista josta esimerkiksi osa on pahan päivän tullen muutettavissa helposti käteiseksi. (Esimerkiksi meillä on niin iso tontti että jos huonosti kävisi niin voisimme myydä tontista osan pois ja kuitata sillä kaiken asuntolainamme).