Ongelmia mummin kanssa
Poikani täyttää nyt 4v ja ongelmakseni on muodostunut mummi, eli äitini. On ihan sama mistä sanoo niin ottaa siitä nokkiinsa (pyykinpesu vajailla koneilla/vaaleat ja värilliset sekaisin, jatkuva siivoaminen, vaatteiden laitto kaappiin jonka jälkeen saan järjestää ne uudelleen kun ovat väärissä paikoissaan jne.) tai sitten saan moitteet siitä kun komennan ja kiellän poikaani sellaisista asioista mitä en hyväksy; esimerkiksi nimittely, tottelemattomuus tai ylenpalttinen riehuminen. En kuulemma osaa kasvattaa lastani oikein, koko ajan pitäisi luovia ja hakea kompromissiä kun eihän noin pieni vielä edes ymmärrä tuollaista! Mutta jostain syystä poika kuitenkin ymmärtää hoitopaikassa sen että kielletystä asiasta seuraa varoituksen jälkeen rangaistus.
Muutenkin hänestä on epänormaalia että äiti väsyy, ja on joskus huonolla tuulella; suurinpiirtein pitäisi hoitoon hakeutua.
Muutenkin mummi kulkee koko ajan pojan perässä joka paikkaan, ei päästä poikaa metriä kauemmas itsestään, sinkoaa heti kun poika vain häntä kutsuu ja hössöttää aivan turhasta mutta sitten taas sallii sellaista mitä en mieheni kanssa salli, verukkeella että ei hän aina poikaa hoida ja en tiennyt, vaikka joitain asioita voi päätellä suoraan sillä kuuluisalla maalaisjärjellä!
Ja yksi kiistakapula on perheessämme oleva koira, joka tuntuu nykyään olevan mummin mielestä suoranainen bakteeripesä! Koiria on meillä ollut jo yli 10v eikä ne tähän asti ole olleet ongelma, vasta nyt. Hän jopa kielsi koiran uittamisen mökkirannassa (mökki on isovanhempieni ja siellä ollaan saatu käydä aina halutessa) koska koirasta irtoaa kakkabakteereja!
En ymmärrä mistä tälläinen järjetön hössötys ja suoraan sanoen holhoaminen on oikein peräisin. Ymmärrän että hän haluaa auttaa mutta liika on liikaa.
Viimeisin härdelli oli tässä joku päivä sitten kun mummi halusi viedä pojan jonkinlaiseen hengelliseen konserttiin, mutta mieheni kanssa katsottiin että ei ole tarpeellista häntä sellaiseen viedä tuon ikäisenä. Ei tosin ole mistään lahkosta kyse, ihan tälläisestä luterilaisesta tilaisuudesta. Kiellosta huolimatta ja meille mitään ilmoittamatta mummi kuitenkin pojan sinne vei eikä ollut milläskään vaikka muistutin asiasta!
Oikeasti olisi tehnyt mieli ilmoittaa että ei tarvitse poikaa enää tämän jälkeen hoitaa.
Tiedän että hän rakastaa poikaamme, mutta unohtaa ketkä ovat pojan vanhemmat. Ei hänellä ole kuitenkaan oikeutta omia lasta ja päättää asioista meidän puolestamme. Toisaalta taas en haluaisi kieltää häntä hoitamasta poikaa koska se mahdollistaa ainakin itselleni hetken hengähdyksen jatkuvaan arjen pyöritykseen. Käyn töissä, teen 2-vuorotyötä ja välillä on tehtävä myös viikonloppuja.
En tiedä onko osuutta asiaan sillä että itse ei minua lapsena hoitanut, vaan isovanhemmat - tämä siksi että äitini oli vain 18-vuotias kun synnyin ja lähti sitten opiskelemaan itselleen ammattia - vai se kun isäpuoleni kuoli vuosi sitten pitkään jatkuneeseen syöpään; joskin itse vielä avitti asiaa äitini ollessa poikani syntymäpäivillä.
Olisiko kenelläkään mitään hyviä neuvoja tai vinkkejä miten tilanteen saisi laukaistua, vai onko ainoa keino tosiaankin ilmoittaa että poikaa et enää hoida?
Kommentit (18)
siis ongelmia. Ongelma on tosin se ettei mummia meillä paljon näy :( Olisin ikionnellinen jos työttömänä toisella paikkakunnalla oleva mummi kävisi joskus meillä auttelemassa, mutta ei. Alkaisin sinuna katsoa joitain asioita läpi sormien. Taidatte olla molemmat vahvoja persoonia? Jos pyykinpesu ei mielestäsi mene " oikein" sano että sinä hoidat pyykit ja riittää kun hän keskittyy poikaan. Anna äitisi nauttia lapsenlapsen seurasta ja päinvastoin. Sopikaa, että silloin kun olette yhdessä pätee vanhempien säännöt. Mummon kanssa kahden on sitten mummon säännöt. Tosin ei silloinkaan pidä sallia nimittelyä tai yletöntä riehumista. En ole koiraihminen joten meidänkään rannassa ei koirat uiskentele lasten kanssa yhtäaikaa. Sotkevat veden ja aiheuttaa vaaratilanteita riehuessaan. (Tämä siis ei-koiraihmisen näkemys) Isovanhemmat on rikkaus. Onneksi toinen mummomme tulee pian meille, toiselta paikkakunnalta hänkin. Anna arvoa sille, että mummo ylipäätään kuuluu teidän päivittäiseen elämään.
Hyvää kesää!
Kuullostaa ihan mukavalta mummilta, vaikka aika häärääjä on. Ole onnellinen, että auttaa noin paljon. Olen myös sitä mieltä, että vois katsoa ihan läpi sormien tuota hössötystä.
Anopillani on samankaltaisia piirteitä. Ymmärrän, jos ottaa voimille. Kasvatukseen ei mielestäni äidilläsi ole oikeutta puuttua, kun ei ole mitään syytä (väkivalta tms.). Minusta myös isovanhemman on kunnioitettava vanhempien periaatteita kasvatusasioissa, vaikka toki lepsumpia saavat olla, ainakin jos harvoin näkevät. Ja toisen kotia on kunnioitettava, vaikka siellä siivoaisikin. Kiellä nuo kotihommat, jos et pidä siitä että joku muu tekee puolestasi. Itse inhoan, jos joku käy kaapeillani. Imuroida meillä saa ja pyykätä, mutta vaatteiden viikaus kuuluu minulle.
Minä en voi antaa anopille lasta hoitoon, koska en enää luota häneen (ei tosin miehenikään). Meille saa tulla lasta moikkaamaan, mutta ei ole sitä puoleen vuoteen enää tehnyt (sitä ennen kävi viikoittain). Syynä on, että jouduin sanomaan hänelle, että puuttuu liikaa lastensa asioihin (kyse ei tällä kertaa ollut hänen lapsenlapsensa asioista), siitä veti herneet nenään, eikä ole käynyt pyynnöistä huolimatta. Eli joskus asioista sanominen voi katkaista välit, vaikka kuinka nätisti asioista puhuisi.
Ja vielä tuosta koirajutusta. Meillä anoppi kerran ehdotti, että pitäisikö koiran tassut desinfioida kun tulee ulkoa. Olin kyllä räjähtää nauruun, mutta pidätin. Sanoin vaan, että tyttö on jo tottunut koiran kantamiin bekteereihin, ja sattuu olemaan vielä poikkeuksellisen terve neitokainen. Ja lapsiin tottunut koira osaa kyllä leikkiä lasten kanssa vedessäkin (tosin meidän koira ei suostu itse uimaan).
Muutenkin joidenkin ei-koiraihmisten suhtautuminen koiriin lapsen syntymän jälkeen on aika kummallinen. Meillä sukulaismies kerran kysyi, että koska me luovutaan koirastamme, kun on lapsikin. En tiennyt miten päin olisin ollut. Eipä ole itselle tullut mieleenkään koirasta luopua, vaikka nyt jo toinen lapsi on tulossa. Sanoin sitten, että itse asiassa, olen miettinyt toisen koiran hankkimista.
mutta mielestäni teidän mummo on aivan normaali - että ihmiset tekevät asita erilailla (vaatepinot kaapeissa) on mielestäni hyttysen ininää sen rinnalla että mummo olisi väkivaltainen, tai poissa kokonaan.
Myönnän myös olevani puolueellinen, sillä ottaisin teidän mummon meidän tytölle milloin tahansa, mutta vaihdossa saisit vain mahdollisuuden viedä kukkia haudalle.
Meidän kaikki isovanhemmat ovat näet jo hössötyksen ulottumattomissa ja kyllä, mielelläni kuuntelisin kaikki ne onko nyt varmasti villahousut jalassa-huolehtimiset kuin kertoisin tytölleni esim päiväkodin isovanhempipäivänä että ei, sinulla ei vain ole mummua eikä ukkia ollenkaan.
Eli koeta nähdä ne isot asiat: mummun rakkaus ja avuliaisuus äläkä pilaa pikkuniuhottamisella välejänne.
Tuosta uskonnollisesta asiasta sen verran, että JOS te olette täysin eri uskontokuntaa kuin kyseinen tilaisuus, silloin isovanhemmat tekivät väärin, mutta jos kuulutte kirkkoon ja kyse on kirkon tilaisuudesta, minusta se silloin on periaatteessa ihan okei, vain vakaumuksen loukkaaminen (esim veisi muslimilapsen kirkkoon vastoin vanhempien suostumusta) olisi eettisesti väärin.
Näinpä on nyt stellis tässä hiukan epäempaattinen.. Mutta isovanhempien liittyminen lapsen elämään vaan on niin perin arvokas asia.
äitisi hoitaa lastasi kotonanne?
Ymmärrän kyllä että voi käydä hermoille jos äiti tai anoppi esim. aina käydessään kylässä alkaa pistää huushollia uuteen uskoon tai siivota, mutta suoraan sanoen pitäisin aika luksusmaisena asiana jos työpäivän aikana joku hoitaa kotona kotityöt samalla lapsenhoidon ohessa. Ilmeisesti olette myös sopineet näin, koska mainitsit esim. pyykkienpesutavoista, ikäänkuin olisi kuitenkin äitisi homma pestä teidän pyykkejänne? (Meillä ainakin tilanne jossa isovanhemmat olisivat käyttämässä meidän pyykkikonettamme on aika etäinen ja utopistinen ajatus, vaikka voisin sen tyyppisestä avusta ollakin aika iloinen. Ylipäätään kotitöihin osallistuminen ei kuulu isovanhempien tehtäviin meillä, ja välillä sitä toivoo että tulisivat auttamaan vaikka imuroinnissa lasten kanssa leikkimisen sijaan...)
Entäs lapsen perässä juokseminen ja muu vöyhötys: kai se on parempi että lasta vahditaan liiankin hyvin kuin että valvonta laiminlyödään.
Mielestäni on hieman kohtuutonta odottaa että kukaan, edes oma äiti, pystyisi hoitamaan kaikki kotityöt ym. täsmälleen samalla tavalla kuin itse ne tekisi jos olette sopineet että hän niitä teillä tekee. Ymmärrän kyllä että äitisi saattaa tuntea itsensä loukatuksi jos hänen tekemisistään on jatkuvasti valittamista. Hän todennäköisesti yrittää parhaansa eikä tee asioita eri tavalla kiusatakseen sinua.
Ehkä olisi järkevintä, jos sukulaissuhteet joutuvat koetukselle, hankkia lapselle ulkopuolinen hoitaja tai vähintään siirtää lapsi hoitoon mummin luo teiltä kotoa. Tai sitten vain relata itse omien vaatimusten kanssa.
ja mun mielestä olet saanut vastauksia, joita en itse odottanut- tai siis että kaikki ovat lähestulkoon " mummin puolella" .
Mun mielestä vanhemmat saa päättää asioista ja uskonasioita ei saa tuputtaa ilman vanhempien lupaa.
Itse en tykkäisi että värilliset, valkoiset jne. pestäisiin ja laitettaisiin miten sattuu. Sen varjolla että mummit auttavat tai ovat olemassa ei tarvitse alistua toimimaan vain mummien tavalla.
Mun mielestä ratkaisuna olisi lapsen hoito jossain muualla kuin teidän kodissa tai sitten kiellät siivoamasta ja pyykkäämästä. En minäkään haluaisi ketään mun kaapeille.
Tsemppiä sulle!!
Aia
Meillä myös mummo, jolla on vakaa mielipide jo asiaan, käy kaapeilla (tosin ei aina siivoamassa vaan tekee inventaariota vaatteista, ruokatarvikkeista yms. En ole viitsinyt kysyäkään miksi) ja lapsiahan me ei miehen kanssa juuri osata kasvattaa. Kaipa se kuuluu mummouteen. Pitää saada hössätä. Oma äitini suuttui aikoinaan monet kerrat mummoni käytökseen ja nyt toimii itse hyvin samalla tavalla.
Itse puran kiukkuni parille ystävälle, jotta en kiukkuilisi mummolle. Tiedän, että mummo tarkoittaa vain hyvää ja on meille ja lapsille tärkeä, mutta silti ärsyttää välillä niin vietävästi. Viimeksi hän käydessään oli vienyt mielestään väärässä paikassa olleen tuolin mennessään ja antanut sen ystävälleen. Ei kuulema mahdu meille ja ystävä tarvitsi. Ja minä olen pikkumainen ja itsekäs, jos ' teen tästä numeroa' . ' Ei se teille mahtunutkaan.' Anteeksi vuodatus. En ole selvästikään purkanut vielä kaikkea kiukkua , kun riittää tännekin :-)
.. että aina pitäis olla " vaan tyytyväinen" tai jopa onnellinen, jos lapsilla ylipäätään o n mummo! On tietysti tosi kurjaa, jos mummoa ei ole tai jos tämä ei ole yhtään kiinnostunut lapsenlapsistaan. Tosi ikävää voi kuitenkin olla myös säännöllinen ja " pakollinen" kanssakäyminen sellaisen ihmisen kanssa, jonka seura tai toimintatavat tekevät lähinnä ahdistavan olon. Siinä onkin sitten tekemistä, että omista angsteistaan huolimatta pystyy kuitenkin tukemaan lasten ja isovanhemman suhdetta toisiinsa!
Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa, sillä itselläni on hallitseva ja holhoava anoppi. Hän haluaa kovasti auttaa, ja viime aikoina (taapero+uusi vauva) olen apua oikeasti tarvinnutkin. Olen siitä myös oikeasti kiitollinen. Silti on usein jotenkin kuristava olo, kun toinen ihminen haluaa liikaa tulla elämäämme. Haluaa tietää mitä teemme päivittäin, haluaa nähdä joka päivä, hankkii meille tavaroita kysymättä (ei sentään vie pois kuten edellisen kirjoittajan uskomaton äiti!!), todellakin hössöttää... jne jne. Esikoisellemme mummo on kuitenkin tosi rakas, joten tietenkin on pysyttävä väleissä ja päästettävä joitain juttuja toisesta korvasta ulos.
Pikkuasiat on pikkuasioita, mutta kun niitä on liikaa ja kun ne alkavat " hallita" omaa elämää, ei auta vaikka olisi muiden silmissä kuinka etuoikeutettu kun mummo sentään on olemassa.
Ompunäiti
Oma äitini on aika välinpitämätön meidän säännöistämme, ja kyseenalaistaa niitä lasten kuullen. Toivottavasti äitisi ei sentään tee sitä, sillä se jos mikä on pahin luottamuksen syöjä. Aikuisten pitää pitää yhtä rintamaa lasten edessä. Meillä mummi on kyseenalaistanut lähinnä sen, että en halua lapsille syötettävän liikaa herkkuja. Ja olen ilmeisesti liian ankara kun kotiinlähtiessämme vaadin lähes nelivuotiasta pukemaan itse, mummi tulee siihen aina hössöttämään ja pukemaan tyttöä kun minä olen käskenyt vaikka laittaa takin päälle ja lapsi kiukuttelee.
Tuo koiranuittamisjuttu oli todella hupaisa, jos koiraa ei todella saa uittaa silloin kun ihmisiä ei ole vedessä, koska siitä jää bakteereita. Mitäpä tuohon logiikkaan voisi enää sanoa :oD Minä luultavasti sanoisin suorat sanat naurettavasta bakteerikammosta ja uittaisin silti, oma äitisihän se on ja mökkikin on " kuin oma" .
Itse olen uskonasioista niin tarkka, että loukkaantuisin todella jos joku veisi lapseni uskonnolliseen tilaisuuteen kysymättä, ja vielä pahemmin loukkaantuisin jos kieltoani ei kunnioitettaisi! Vaikka kuinka mummi on tärkeä ihminen, niin ei saa nenille hyppiä! En itse ainakaan pystyisi tulemaan toimeen sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ole vähääkään kunnioitusta minun mielipidettäni kohtaan.
Vaikka äitisi loukkaantuisi miten, mielestäni sinun kannattaisi tehdä selväksi että teidän kodissanne ei siivota eikä pyykätä koska se on teidän kotinne, se aika minkä mummi siellä on, keskittyköön lapsenlapseensa. Ja teidän kasvatustapojanne _on_kunnioitettava_. Jos hän rakastaa lapsenlastaan, hän kyllä tokenee siitä ja toivottavasti oppiikin jotain. Vaikka lapsesta kiinnostunut mummi on arvokas asia, ei tuollaista epäkunnioittavaa käytöstä jaksa kukaan. Lapsikin sen tajuaa että suhteenne ei ole kunnossa, enkä ainakaan itse haluaisi opettaa lapselle että noin saa käyttäytyä läheistä ihmistä kohtaan.
Rutkasti jaksamista!
...on ollut vähän sama tilanne. Äitini on paljon mukana lapsenlapsensa elämässä, mikä sinällään on mukavaa, mutta usein tulee konfliktia, josta olen jälkikäteen pitkään harmissani.
Äitini esimerkiksi on aina lapsenlapsen " puolella" . Joitain esimerkkejä: Sanon pojalle, että vielä ei mennä leikkimään kahluualtaaseen, vaan ensin syödään. Mummo: " Ei se näytä nälkäiseltä, eikö se saisi leikkiä." Puen pojalle hanskat käteen. Mummo: " Ota ne hanskat pois, sen pitää saada painaa hissin nappia." Kiellän veljen lasta menemästä etupihalle. Mummo: " Meni jo." Olemme kiireessä lentokentällä ja lapsi haluaisi itse kävellä ja huutaa, kun kannan häntä. Mummo suuttuu, kun huudatan lasta ja vaatii, että lapsen pitää saada kävellä ison hallin toiseen päähän. Kun tulemme matkalaukkuhihnalle, laukkumme ovat jo kadonneet.
Siis täysin viattomia juttuja, mutta tuo tapahtuu lähes joka kerta, kun äitini on paikalla. Koen, että äitini kyseenalaistaa äitiyttäni - ja vielä antaa lapselle sellaisen vaikutelman, ettei äitiä tarvitse totella. Äitini sanoo, että se " vain tulee automaattisesti" eikä hän voi asialle mitään. Mitenkään en saisi käskeä tai kieltää lastani.
Viimeksi pidin äidilleni puhuttelun. Sanoin, että hän saa puuttua asiaan, jos meillä todella on ongelmia, tyyliin väkivaltaa, mutta itse kyllä yleensä toiminnallani ajattelen lapsen parasta. En edes ole mikään autoritäärinen vaan ihan keskitien kasvattaja, paikoitellen jopa " pehmo" . Tuon puhuttelun jälkeen ei ole ongelmia ollut, joskin äitinikin on ollut nyt kesällä myös paljon poissa.
Toisekseen etäisyyden ottaminen äitiin on auttanut - en nyt tarkoita mitään välien katkaisua vaan sitä, että meidän perheellä on oma elämämme ja heillä omansa. Ennen kuin lapsi aloitti päiväkodin, hän oli joitain kuukausia äidilläni hoidossa neljä päivää viikossa. Sitten kun äitini ei enää nähnyt lasta kuin ehkä kerran viikossa, hän ei myöskään tuputtanut mielipiteitään niin tiuhaan.
Totta kai tällaiset ongelmat ovat pieniä ja ymmärrän, että osallistuva isoäiti on aika aarre, mutta ap:lle myös sympatiaa. Minä ainakin " ylireagoin" äitini suunnalta tulevaan kritiikkiin - liittyy varmaan johonkin alkukantaiseen tarpeeseen saada omilta vanhemmilta hyväksyntää (vielä aikuisenakin).
ja kaipaisin vielä selvennystä alkuperäiseltä itseltäänkin että onko tosiaan tilanne se, että mummi hoitaa lasta kotonanne? En minäkään pitäisi siitä jos kysymättä joku tulee tekemään meillä kotitaloustöitä eikä esim. lopeta jos pyydän. Mutta että jos mummi - todennäköisesti aika mitättömällä korvauksella - hoitaa lapsenlastaan päivät ja vielä lapsensa huushollinkin samalla niin voisi välillä katsoa peiliinkin ihan vain miettiäkseen kuinka suuria vaatimuksia mummin toiminnoille asettaa! Mielestäni ei ole mikään isovanhempien velvollisuus huolehtia mainituista hommista ja varsinkaan sillä olettamuksella että kaikki tehdään täydellisesti. Jos mummi siis hoitaa lasta ja päiväunien aikana tylsistyessään siivoilee niin hanki ihmeessä mummille jotain järkevämpää tekemistä siksi ajaksi jos hän mielestäsi siivoaa liikaa. Mutta tuon ikäluokan naisilla taitaa useilla olla se vika että eivät kertakaikkiaan kykene pitämään näppejään erossa siivoushommista.
Onhan isovanhemmat toki tärkeitä, sekä lapsille että vanhemmillekin, mutta itse en kyllä sietäisi lainkaan tollasta kasvatukseen puuttumista enkä sitä, että vanhempien tahtoa ei kunnioiteta edes sen vertaa, että lapsi voidaan jopa viedä vanhemmilta salaa jonnekin! Minä ottaisin äitini puhutteluun ja selittäisin hänelle, että täällä talossa on tällaiset säännöt ja jos hän ei halua niitä kunnioittaa, niin ei tarvitse tulla. Uhkailu yleensä on tehokasta... Kurja tilanne, josta on todella vaikea päästä kyllä. Mutta täytyyhän aikuisen ihmisen nyt ymmärtää, ettei kyse ole hänen omasta lapsestaan jonka kanssa hän voi tehdä mitä haluaa...!
T: Piia x 3 muksua
Äitini pitää lapsiani aivan syöttöporsaina, hänelle syöminen on elämää suurempi asia. Meillä tuo minun kasvatukseni kyseenalaistaminen liittyy paljolti lasten syömisiin, sillä hän kysyy minulta _lasten_kuullen_, saako heille vielä antaa vaikka jätskiä. Kielläpä siinä sitten kun minusta tulee se pahis. Äitini mielestä lasten pitää syödä siellä ollessaan koko ajan, ja mitä rasvaisempaa ja sokerisempaa, sen parempi.
Eilen hän syötti sinänsä viattomia kirsikoita, joita oli useampi litra kulhossa. Sanoin että lapset eivät ole syöneet tuoreita kirsikoita muistaakseni koskaan, ettei sitten anna liikaa, mutta se meni taas siihen että lapset tykkäsivät ja siispä mässäsivät niitä koko illan. Äitini ei voi koskaan nostaa sitä ruokaa kokonaan pois, vaan lasten ulottuvilla oli ne kirsikat, yleensä myös karkkia, suklaata, valmiiksi voideltuja patonginpaloja ym. Ja sitten niitä on pakko antaa " kun niiden niin tekee mieli" . Muuta eilisen satoa ovat se patonki, grillattu broileri, viineri, jäätelö... Kaikki tämä kolmessa tunnissa. 2v kuopus aloitti sitten kakkaamisen jo mummilla, kakkasi kotimatkalla vaippaansa ihan ruikulia, ja tänään on kakannut valehtelematta 20 kertaa, onneksi pottaan niin ei vaippoja sentään mene niin paljon.
Mikään ei auta vaikka olen yrittänyt sanoa tästä syömisasiasta. Herkkuja en halua kokonaan edes kieltää, mutta koko ajan ei tarvitse olla syömässä. Ennen kävimme mummilla joka viikko ja olimme puoli päivää, nykyään en enää viitsi, eiväthän hampaatkaan kestä viikottaista puolen päivän happohyökkäystä! Kerran mummi oli syöttänyt lapsille jätskiä sillä aikaa kun minä kävin yksin kaupungilla, ja sanonut että siivotaan jäljet ennen kuin äiti tulee ettei äiti huuda! Ihme kyllä tunnusti tämän minulle ihan itse, mutta ajattelisi vähän mitä lapset ajattelevat siitä että äiti huutaa jos he ovat herkutelleet! Ei hän tietenkään tarkoittanut että huutaisin lapsille vaan mummille itselleen, mutta tuskin lapset sitä niin käsittivät. Oppivat vain että herkuttelu pitää hoitaa äidiltä salassa.
En halua että lapseni liittävät kivan tekemisen pelkästään syömiseen, he kyllä viihtyisivät mummilla ilmankin, sillä leluja riittää (niitäkin mummi on ostanut ihan kohtuuttoman paljon) ja mummi lukee lapsille ja touhuaa kaikkea heidän kanssaan. Mutta se ruoan puputtaminen on koko ajan se pääasia. Etenkin tämä että ruokaa on pakko syödä niin paljon, että lapsen vatsa menee aivan sekaisin (sama tapahtui viimeksi kun kaksi viikkoa sitten siellä kävimme) ja seuraava päiväkin on pelkkää kakkaamista.
Pakko oli purkautua, olen niin kypsä tähän asiaan. Mikä on kun aikuinen ihminen ei voi käsittää, ettei se syöminen ole elämän pääasia? En haluaisi tehdä mitään äärimmäisiä uhkavaatimuksia, mutta mummin käytös uhkaa jo sekä lasteni henkistä että fyysistä hyvinvointia. Olen hänen ainoa lapsensa, joten lasten tapaamisilla uhkailu olisi kyllä aika julmaa. Jotakin vain pitäisi keksiä.
Mielestäni isovanhemmilla ei ole oikeutta puuttua vanhempien kasvatuslinjaan.
Saatikka viedä lasta jonnekin tilaisuuteen minkä vanhemmat ovat kieltäneet.
Mielestäni äitisi on ylittänyt sopivan käytöksen rajat monella tapaa ja puhuisin hänen kanssaan asiasta.
Jos hän on teillä hänen tulee kunnioittaa teidän sääntöjänne. Ja vaikka vierailisitte hänen luonaan tulisi hänen muistaa lapsenne olevan teidän eikä hänen.
Sen sijaan sellaiset asiat kuten koiran uittaminen hänen mökkirannassaan on mielestäni hänen päätettävissään, oli perustelu sitten kuinka naurettava tahansa. Eli teidänkin tulee kunnioittaa hänen reviiriään.
Mielestäni isovanhemmilla on suorastaan oikeus hemmotella lastenlapsiaan. Eli vaikka kotona ei saisikaan karkkia ennen ruokaa niin en kauhistele vaikka isovanhemmilla näin tehtaisiin. Tai jos mummi haluaa auttaa isoa lasta pukemisessa on se mielestäni vain mukavaa. Kunhan suurista (kasvatuksellisista) linjoista pidetään kiinni voivat isovanhemmat mielestäni hemmotella lasta.
Normaalisti kasvatettu lapsi tietää kuitenkin vanhempien sanan olevan se " viimeinen laki" ja odottaakin vanhemmiltaan tiukempia sääntöjä ts. enemmän rajoja.
Kaipa naissa useimmissa tapauksissa on vain kyse ihmisten erilaisuudesta ja isovanhempien " hellimisesta" . Me asumme ulkomailla ja vierailut isovanhempien luokse ovat yleensa pari viikkoa kerrallaan ja kylla siina pinnaa kysytaan :-)
Mummin ja ukin mielesta pidan aivan liian tiukkaa kuria ja olen turhan tarkka siita mita voi tai ei voi tehda. Esimerkiksi lasten lahtiessa ulos keskenaan muistutan siita, etta leikkivat omalla pihalla eivatka mene naapurien pihalle. Naapurit eivat varmaan kuulema siita pahastu, vaikka lapset siellakin leikkisivat. Mielestani toisten pihoille ei kuitenkaan menna kutsumatta. Vaikka saankin jatkuvasti kuulla liian tiukasta kurista niin sitten kuitenkin esim lelut pitaa siivota heti leikin jalkeen. Ei siina mitaan, niin tehdaan kotonakin. " Leikin jalkeen" tarkoittaa kuitenkin sita, etta vain yhdella autolla tai nukella voi leikkia kerralla. Toiset pitaa panna aina heti lelulaatikkoon.
Toinen hieman arsyttava asia on jatkuva varominen. Meilla lapset ovat jo 5 ja 8, mutta nuorempi ei saisi vanhempieni mielesta leikkipuistossa kiipeilla telineilla, koska voi pudota. Tottakai voikin, mutta en voi kaaria vilkasta poikaa pumpuliin. Samoin kun oli oppinut kavelemaan, niin juokseminen oli " kiellettya" , koska voi kaatua!
Kylla muutaman kerran aina tulee laskettua kymmeneen, mutta pienia asioitahan nuo loppujen lopuksi ovat :-)
taas ennätän istua koneelle senverran että pääsee kirjoittamaan.
Monenlaista kommenttiahan tuossa jo tulikin, ja kerrottakoot selvennykseksi että mummi asuu noin 300km päässä meiltä, eli ihan jatkuvasti hän ei ole kuitenkaan hössöttämässä, mutta pyrkii pidemmillä vapaapäivillään tulla poikaani hoitamaan. On vielä täysin työelämässä mukana koska ei ole kuin vähän yli 50v. Onneksi hän on ollut nyt viikonloput ja iltaviikot vanhempiensa luona jotka asuvat täältä n. 20km päässä. Ovat jo vanhoja ihmisiä, mutta eivät hössötä läheskään niin paljon turhasta kuin mummi eli äitini.
Lomalla ollessaan hän hoitaa poikaani kotona, ja olen monasti sanonut - niinkuin nytkin ennen tätä kesäloma-aikaa - että jätä huusholli minulle, kyllä minä sitä hoidan. Mutta hän ei tätä ole kuunnellut. Samoin sanoin pyykin viemisestä kaappiin tai sen lajittelusta, mutta ei niin ei. Hänestä kun tuntuu että miulla on vapaa-aikaa riittämiin siivota joka päivä heti aamusta lattianpesua myöten, pyykkien pesut + silitys, ruuanlaitot, tiskata, olla pojan kanssa, käydä töissä, käydä lenkillä, hoitaa sen seitsemän muuta asiaa jne. ja nyt on tuota extrahommaa ollut muutenkin viimeiset 1½ vuotta tuon autotallin rakennusurakan myötä.
Tämä kesä on taas muutenkin vähän poikkeuksellinen, koska vaihdoimme kumpikin työpaikkoja eikä minulla ja miehelläni ole kuin viikko kesälomaa, jonka tosin saamme olla kahdestaan - tai siis kolmestaan.
Mummi tuntui loukkaantuneen todella kovasti tästä kirkkokonserttiasiasta, vaikka kerroin että en pidä sitä tarpeellisena pojalleni. Olemme mieheni kanssa kuuluneet evankelisluterilaiseen seurakuntaan, mutta erosimme vuoden vaihteessa kirkosta tiettyjen syiden vuoksi, mutta pojalta en kuitenkaan halua mahdollisuutta kieltää tutustua tähän uskontokuntaan jossa itsekin olen ollut jäsenenä ja jossa jäsenenä olevat kaikki tuttavapiirissämme. Kuitenkaan en ole nähnyt tarpeelliseksi ilmoittaa asiasta sen enempää isovanhemmille, koska kyseessä on kuitenkin oma asiamme. Sinällään meillä kummallakaan ei ole mitään evankelisluterilaista uskontoa vastaan, vain sen tietyissä toimintatavoissa.
Olen yrittänyt puhua asiasta hänen kanssaan, saamatta aikaan kuin riidan ja tunteen että minä olen se ikävä ihminen joka ei osaa mitään, ja suurinpiirtein " pahoinpitelen" lastani kun en salli häneltä tiettyjä asioita ja annan hänen myös ymmärtää sen että asia ei todellakaan ole ollut sallittua! Ja rangaistuskin kun on vain viemällä eteiseen istumaan penkille josta ei tulla ennen pois kuin äiti antaa luvan tai itse pyytää anteeksi. Samaa periaatetta noudatetaan myös hoitopaikassa.
Kaikesta huolimatta olen saanut pojan uskomaan suht hyvin että aina ei tarvitse ostaa karkkia tai leluja kauppareissuilla, vaan niistä joko sovitaan etukäteen tai ne valjastetaan esim. syntymäpäivien yhteyteen. Tietenkin niitä episodeja mahtuu meillekin että poika on aloittanut huutokonserton kun ei ole saanut tahtoaan läpi, mutta kiukkuamisesta huolimatta äiti on pään pitänyt vaikka onkin saanut muilta kanssaihmisiltä katseita.
Lisätään vielä tuosta uimahommasta, että koira/koirat eivät sen enempää vettä pysty sotkemaan kuin tavallinenkaan uimari, koska rannassa on kova ja loivasti laskeva hiekkaranta. Ja mummi on pystynyt vuosien aikana uimaan samassa järvessä koirien kanssa, jopa yhtäaikaa ilman ongelmia, mutta tämä järjetön bakteerikammo jotenkin heräsi isäpuoleni syövän myötä, koska sädehoitojen sun muiden vuoksi vastustuskykynsä laski huomattavasti verrattuna normaaliin ihmiseen. Tämä jäi hänelle jotenkin päälle, ja kun tuosta lintuinfluenssasta oli vuosi sitten paljon puhetta, olisi pitänyt lintujen ruokintakin lopettaa kesken talven vain ja ainoastaan ko. viruksen pelossa.
Saa nähdä millainen ensi viikko on noiden kaikkien episodien jälkeen, jolloin hän vielä poikaa hoitaa. Onnekseni minulla on vielä iltavuoroviikko, joten yhteistä aikaa ei ehdi olla kovinkaan kauaa päivässä.
Eikä se kuitenkaan tarkoita sitä, ettei olisi todella kiitollinen saamastaan avusta ja ei arvostaisi sitä. Mutta kun on ihmisiä, jotka eivät tunnu ymmärtävän, milloin menevät tietyn rajan yli. Esim. minä keväällä yhtenä päivänä tullessani töistä/hoidosta lasteni kanssa, huomasin olohuoneen ja makuuhuoneiden verhojen vaihtuneen ja makuuhuoneen mattojen. En kyllä ilahtunut siitä yhtään, koska olin juuri muutama viikko aiemmin ääneen suunnitellut, että millaisethan verhot sitä laittaisi kesäksi. Revin verhot ikkunoista ja keräsin matot lattialta ja äitini vei ne pois. Arvatkaapa vaan oliko kiva fiilis sinä iltana? Olinko kiittämätön paska, sitä mietin? No meidän riidat onneksi jäävät taakse ja tuokin puhuttiin, että kun minä nimenomaan sanoin haluavani itse suunnitella verhoasiaa. " Pyykkiongelma" on meillä ratkaistu niin, että minä laitan koneen pyörimään, hän saa laittaa narulle ja jopa myös laskostaa ja laittaa lasten vaatteet komeroon. Minun vaatteet laskostetaan vain pyykkikoriin, josta itse siirrän kaappiin. Keittiössä on " lupa" siivota tiskipöytä. Mutta nämä " luvat ja rajoitukset" on ollut pakko tehdä, koska en helvetti kohta tiedä, mitä missäkin on kotonani! Nyt on mennyt monta kuukautta taas hyvin näillä " säännöillä" . Kumpikaan ei hypi toistensa varpaille. Tiedän että konflikti jossain vaiheessa taas tulee mutta osataan me pyytää anteeksikin (tai lähinnä minä pyydän anteeksi, että torjun avun ja yritän selittää miksi). Äitini ei ilmeisesti osaa olla huolehtimatta jokaisesta asiasta jokaisen ihmisen elämässä ja mielenkiinnolla odotan, millaiseksi muuttuu kun vielä vanhenee. Hän osaa organisoida, tekee hyvin ja tarkasti mutta välillä vähän tukehduttaa muut omalla tehokkuudellaan. Ihana äiti silti.
Isovanhemmat on tärkeitä lapsille eikä välejä kannata katkaista kuin todella pahoissa tilanteissa (lähinnä ainakin väliaikaseen yhteydenpitämättömyyteen tulee mieleen paha päihdeongelma).
Ei kannata ottaa paineita siitä mitä äitisi puuhaille lapsesi kanssa, kun et ole itse paikalla. Ei lapsi mene pilalle siitä, että mummo on lepsumpi kuin äiti, jos kasvatus ei ole kokonaan mummon harteilla. Jos hän yrittää jyrätä omaa kasvatustasi, kun olette kaikki yhdessä, niin niitä tilanteita kannattaa vähentää.
Jos äidilläsi ei ole muita lapisa, niin hänellähän ei ole käytännössä mitään kokemusta pienestä lapsesta, kun sinut on mummo kasvattanut. Se voi hyvinin olla tuon hössöttämisen taustalla.
Ilmeisesti äiti hoitaa lasta teillä kotona, kun tulee noita siivous/pyykinpesuriitoja. Olisiko mahdollista, että lapsi olisi enempi hoidossa mummon luona.
Ja ei kannata kauhesti kinnittää huomiota äidin motkotuksiin, jos pidät niitä perusteettomina, vaikka se ei aina helppoa olekaan.