Onko kukaan läheisenne menehtynyt syöpään? Minkälaiset olivat viimeiset vaiheet? Mikä syöpä?
Kommentit (3)
Appeni oli noin pari viimestä viikkoa enimmäkseen unessa/horroksessa, sai vahvaa kipulääkitystä (muistaakseni morfiinia). Viimeisinä päivinä ei enää tajunnut ympäristöään, ja aiemminkin oli välillä sekava (esim. luuli poikaamme omaksi nuorimmaisekseen, joka oli aikuinen mies). Lopulta nukahti rauhallisesti pois, olimme kaikki hänen vierellään ja kaikki kävi lopulta kauniisti.
Papalla oli keuhkosyöpä. Tarkkaan en tiedä, kuinka pitkälle oli edennyt, kun kertoi siitä, mutta sitä ei voinut leikata. Jonkin aikaa oli hoidossa Pikonlinnassa, mutta halusi lopettaa hoidoilla elämänsä pitkittämisen. Tukehtumiskuolema kotonaan 59v.
Mummulla oli paksusuolen syöpä. Eteni nopeasti, kun elokuussa todettiin kuoli seuraavan vuoden helmikuussa. Kasvain oli paisunut todella suureksi ja oli aggressiivinen. Loppu aika sairaalassa morfiinitokkurassa. Hengitys korisi ja oli vaivanloista, välillä valitti kipulääkkeistä huolimatta. Ikää oli kuollessa 88v. Ei myöskään halunnut muuta hoitoa kuin kipulääkityksen.
Paras lapsuuden ystäväni kuoli leukemiaan 12-vuotiaana. Kertaalleen luultiin jo, että on paranemaan päin, kunnes yllätäen sydän petti.
Viimeinen viikko oli jo ihan sekava, ei tiedetä johtuiko se kipulääkkeistä vai oliko syöpä aivoissakin. Mutta ei suoranaisesti kärsinyt, ei voihkinut tms. Kaksi viimeistä päivää hän oli tajuton ja piti kovaa ääntä hengittäessään, se kuului huoneen ulkopuolelle asti, sellaista ihmeellistä kurlutusta kun lima kulki edestakaisin.