apua, rv 38+, verenvuotoa ja synnäriltä laitettiin kotiin!!
kirkasta verta hulahti yhtäkkiä jonkun verran ja lähdettiin synnärille äkkiä, siellä ultrattiin ja painoarvio oli vain 2.6kg (esikoinen meillä oli 3.7kg), lääkäri ei nähnyt mitään poikkeavaa ultrassa. nyt supistelee jonkun verran kipeästi ja pelottaa se verenvuoto vaikka nyt ei vuoda kuin limansekaista ruskehtavaa verta. Huolettaa että miksi vauva on niin pieni?! ja miksi littoivat minut kotiin?!
Kommentit (54)
Tarkoitus oli käydä näytillä, mutta sisään ottivat tarkkailtavaksi. Mulla oli istukan toimintahäiriö ( ollut kuulemma jo jonkin aikaa !) ja sectio tehtiin seuraavana aamuna. Pieni 2600 g terve tyttö syntyi :) Ihmettelin kanssa miksi tyttö oli niin pieni. Edelliset yli kolmekiloisia. Tsemppiä sulle! Luota synnärin henkilökuntaan kaikesta huolimatta, sinun kohdallasi on varmasti kaikki hyvin.
Loppu hyvin, kaikesta huolimatta.. !! Tänään pääsimme puoliltapäivin kotin pienen pojan kanssa!
Onneksi lähdin silloin sairaalaan enkä jäänyt miestä odottelemaan, istukassa oli repeämä mikä ilmeisesti aiheutti verenvuodon (selvisi kyllä vasta lapsen syntymän jälkeen). Synnytys oli käynnissä ja 4cm auki kun pääsin sairaalaan, pääsin synnytyssaliin heti koska ei ollut ruuhkaa ja tarvitsin kivunlievitystä. Vauvan sydänäänet heikkenivät aina supistusten aikana mikä oli hieman huoletuttavaa. Sain paracervikaalipuudutuksen ja oksitosiinitipan ja koska vauvan sydänäänet edelleen romahtelivat supistusten aikana, ehdittiin jo harkita kiireellistä sektiota, mutta sinne asti ei ehditty kun alkoikin ponnistuttaa ja vauva syntyi minuutissa. Napanuora oli kaulan ympärillä tiukasti ja vauva sinertävä, kiidätettiin elvytettäväksi, en edes ehtinyt nähdä häntä. Isä kerkesi siinä vaiheessa mukaan ja kävi vilauttamassa pikkuista minulle heti kun hänet sai ottaa lämpökaapista <3 Pienihän tuo prinssi oli, 2.5 kg ja 47cm, mutta niin suloinen! Saturaatiot olivat muutaman tunnin päästä hyvät ja sain hänet vierihoitoon. Melkoinen tunnemyrsy käyty läpi kun mietin miten tipalla kaikki saattoi olla, mutta onneksi men ihyvin ja tuolla se pienen pieni nyytti nyt tuhisee! <3!!
ap
Onneksi luotit itseesi ja lähdit sairaalalle.
Onnea vielä koko perheelle pienestä pojasta!
Sokeri seurannat kestävät jo itsessään toista vuorokautta, mitä nyt tuon painoisiin vauvoihin tulee. Hohhoijaa
Hyvä kun pidit pintasi ja menit takaisin sairaalaan, etkä tosiaan jäänyt odottelemaan miestäsi.
Olen todella iloinen, että kaikki hyvin.
Kannattaa varmaan käydä sairaalan kanssa synnytyksesi vielä muutaman viikon kuluttua läpi ja miettiä pitäisikö sinun tehdä potilasasiamiehelle selvityspyyntö koskien sitä kotiutusta verenvuodosta huolimatta (ennen varsinaista synnytystä). Antamiesi tietojen mukaan sairaalan olisi kyllä maalaisjärjellä pitänyt ottaa sinut tarkkailuun osastolle.
Kannatta selvittää asia, muuten sinulle voi tulla kammo ja paniikki vasta viivästyneesti.
Mutta nauti joka tapauksesta vauvantuoksuisista päivistä!
Vierailija:
Sokeri seurannat kestävät jo itsessään toista vuorokautta, mitä nyt tuon painoisiin vauvoihin tulee. Hohhoijaa
Jos kuitenkin tarkoitti virvoittelua ei elvytystä kun ei puhunut että vauvan sydän olisi ollut pysähdyksissä.
Lapseni syntyi napanuora 2 krt kaulan ympäri sinisenä kuitenkaan ei elvytyksestä ollut puhetta.
Ap:ltä toki kysyisin että tutkitaanko istukka koska vauva oli noinkin pieni viikkoihin nähden ?
Joten jos vauva olisi syntynyt täysiaikaisena olisi varmaan painanut lähemmäs 3 kiloa.
Eivät sairaalat enää makuuta äitejä ja vauvoja, jos kaikki on muuten kunnossa.
Onnea vielä kerran suloisesta tuhisevasta nyytistä. Vauvat on niin ihania.
Sulla on joko ihana pikkuvauva tai draamantajua ja todella sujuva kynä, mahdollisesti molempia.
Kirjoitin heti ensi viestisi jälkeen et lähde heti sairaalaan. En tiedä miksi mulla oli tosi vahvasti sellainen tunne et kaikki ei ole ihan ok ja sun pitää mennä. Mulle tulee joskus tälläisiä tuntemuksia jopa ihan vieraista ihmisistä, Ennakkoaavistuksia. Odottelinkin jo kuulumisia et miten meni. Ihana kuulla et kaikki meni hyvin kuitenkin ja pääsit ajoissa sairaalaan.
Vierailija: