Päiväkodista
Onkohan tää normaalia? Aloitin lapsella elokuussa 5-tuntisen hoitopäivän ja nyt ei saa kyllikseen ollenkaan. Mietin tosissani, että pitäisikö päivää pidentää niin, että saisi vielä toisen ulkoilun, jota rakastaa, vai onkohan tää vain jotain alkuhuumaa?
Lapsi oli vielä viime vuonna hyvin arka ja odotin paljon vaikeuksia hoidon aloittamisessa, mutta nyt tää on loksahtanut näin päin...
Kommentit (6)
minkä ikäinen lapsi on kyseessä?
kuulostaisi kyllä normaalilta alkuhuumalta varsinkin
jos on pikkuisen isompi lapsi kyseessä.
on uusia leluja,uusia kavereita ym.
Eli jo sillä lailla iso. Isosiskonsa on kuuden ja eskarissa, eli senmittaista päivää tekee nyt kumpikin.
Emmin vain, että onko lapsi sitten kuitenkaan yhtä intona kun tulee pimeä ja talvi ja tautikierteet.
Hänellä on astma, minkä takia oli kotona tähän asti ja se päiväkodin ulkoilu vähän hirvitti ennakkoon, koska pakkasilma aiheuttaa hänellä oireita.
Ap
siten että hain lapsen ennen päiväunia kotiin (syynä kuopuksen syntyminen). Päivän kohokohta oli juuri tuo iltapäivän ulkoilu ja siitä ei olisi ollenkaan luopunut. No otinkin sitten kokonaan pois hoidosta, ja lapsi aloitti kerhon 3krt viikossa. Sieltäkään ei tule kuuloonkaan lähteä enne kuin muut (ulkoilevat aina lopuksi).
Mutta ehkä ei ole järkeä lisätä hoitoaikaa, jos kerran isosiskokin on "vain" tuon ajan eskarissa.
mennäänkö huomenna päiväkotiin. Tykkää tosi paljon olla siellä. Hoitopäiviä on vain 3x viikossa ja se tietysti tekee sen, että lapsi ei vielä ymmärrä, että minä päivinä hoitoon menee ja minä päivinä ei. Minusta on vaan hienoa, että lapsi tykkää olla hoidossa, kun asia voisi olla päinvastoinkin. Koskaan ei ole mitään ongelmia ollut hoitoon viemisessä.
perhe tekee päätökset lapsen hoitoajoista.
Mutta jos paljon pitkität, niin sitten lapsi saattaa väsyä päiväkotiin. Ehkä aran lapsen ollessa kyseessä on ihan hyvä, ettei ehdi kyllästyä vaan haet kesken touhujen.
Vaikka täällä varmaan osa sanoo, että olet huono äiti, kun lapsi ei halua olla sun kanssas :). Meillä tykkää lapset olla tarhassa ja mekin pidennettiin päivää just sen vuoksi. Kivahan se on lapselle touhuta kavereiden kanssa. Nykyisellään meidän muksut on 35 tuntia/viikko tarhassa. Hyvin menee, eikä tuo päivä tunnu olevan heille liian pitkä, vaan ihan sopiva. Vielä on aikaa olla meidän kanssa kotonakin.