Onko eri raskautenne olleet erilaisia vai samanlaisia?
Hei kaikki,
Olen toista kertaa raskaan, tosin viikoja on vasta 5+0. Mutta jo nyt on selkeä ero edelliseen raskauteen verrattuna. Sinänsä erikoista, kun näillä viikoilla ei vielä paljon oireita ole.
Nyt valkovuotoa hulahtelee niin, että luulen pari kertaa päivässä menkkojen alkaneen ja naama kukkii kuin olisin palannut murrosikään. Edellisessä raskaudessa ei tällaista ollut ollenkaan. Ihokin itse asiassa oli parempi kuin koskaan. Samaa on vain tämä palelu.
Miten on teillä muilla? Onko ollut paljon vaihtelua raskausoireiden tai -vaivojen välillä eri raskauksissa? Vai ovatko kaikki raskaudet olleet samanlaisia?
Mupsi ihan silkasta mielenkiinnosta
Kommentit (3)
Eli minulla kaksi ensimmäistä oli hyvin samanlaiset. Jatkuvaa ympärivuorokauden kestävää etomista/yökötystä rv 15-16 asti. Totaalinen väsymys, ja rasvoittuvat hiukset ja iho. Ja tosi monet hajut yökötti, kahvi, tupakka (itse en toki ole polttanut muutenkaan, mutta jos muut polttaa/haisee), grillattu ruoka, suolakurkku jne..teki tosi pahaa. Ensimmäisten kuukausien aikana oli tosi vaikea löytää mitään syötävää, joka meni alas. Toki oli pieniä eroja noidenkin raskauksien välillä, kuten supistelut, joita toisen aikaan oli aika paljon.
Mutta tämä kolmas! Tämä on sitten niin kerrassaan ja täysin erilainen, että vieläkin ihmetyttää;)
Huonoa oloa oli muutaman kerran, jos maha pääsi ihan tyhjäksi, eli käytännössä ei ollenkaan (jos vertaa edellisiin). Väsymys on vaivannut nytkin, mutta ei lähellekkään siinä määrin kuin aiemmssa. Hiukset ja iho on pysyneet kunnossa, itse asiassa jopa paremmassa kunnossa kuin " normaali tilassa" . Oikeastaan ainoa haju joka on tehnyt pahaa tällä kertaa on tupakan haju.
Nyt erona on tosin myös se, että supistelee paljon ja herkästi:(
Mutta tosiaan erilaisia raskauksia täällä:)
Odotan kuudetta lasta rvko 39 ja kaikki viisi raskauttani (yksi oli kaksosraskaus) ovat olleet tosi erilaisia. Välillä ihan naurattaa, että vielä näinkin monennella kerralla niin moni asia voi mennä erilailla kuin aiemmilla.
Esim kaksi ekaa raskautta voin pahoin alusta loppuun yötä päivää. Toisessa raskaudessa pahoinvointi vei tippaan asti raskauden alussa, kolmannessa se koveni loppua kohti ja viimeisen viikon olin tipassa oksentelun takia. Ja tätä kuutosta odottaessa en ole kai paria kertaa enempää oksentanut, pahoinvointi on jäänyt lievään kuvotukseen eli on olematonta.
Myös finnejä, tukan rasvoittumista, makeiden/suolaisten/maitotuotteiden/hedelmien yms himoa/inhoa on esiintynyt hyvin vaihtelevasti eri raskauksissa, samoin kuin palelua hillittömästi kahdessa ja muissa ei lainkaan. Hemoglobiini ja verenpaineet on ollut aina tosi alhaalla, paitsi nyt vain vähän alhaalla. Kaikkiaan tämä viides odotus on ollut ylivoimaisesti helpoin, tosin supistukset kiusasivat pari viikkoa tuossa 25 vkon tienoilla. Ja synnytyksetkin on olleet miten sattuu, meillä on kaikkea pikkukeskosesta yliaikaiseen ja pari siltä väliltä, joten ei kauheasti osaa näillä kokemuksilla arvata mitä edessä on :-)
esikoinen oli jo raskausaikana helppo. ainoat " isommat" oireet oli alussa pissahätä, sitten jäätelöhimo. ei ollut kuvotuksia, ei pyörrytyksiä, ei supisteluja ei mitään. synnytyskin sujui oppikirjan kaavalla, kuten raskauskin, tosin raskaudessa tosiaan oireet luku jäänyt pois.
nyt tämä toinen... voi niin. kai se on niin että ihmisen pitää elämässään kärsiä tietty määrä raskausoireita :) tällä kertaa edelleen kakomista aamuisin (nyt rv 23), supistellut on niin kauan kuin suinkin muistan.. noh, vaivat ja oireet on kokeiltu varmaan joka ikinen, valitettavasti.