Joko alatte uskoa, että Dianaa kiinnosti vain miehet eikä omat lapset!!!
Pari päivää sitten täällä oli ketjuja, joissa ihasteltiin prinsessaa ja minä kirjoitin sinne kuinka tämä oli aivan miestennielijä, jolle omat pojatkin jäivät kakkoseksi. No lukekaapa tästä ja miettikää vieläkö ihailette tuollaista, joka asettaa miehen omien lastensa edelle!
Dianan kuolemasta 10 vuotta
Viimeinen kesä oli pettymys prinsseille
Diana uskoi olevansa turvassa Dodin seurassa.
ÄITI JA NAINEN Diana oli kuollessaan pahoilla mielin, sillä lapset eivät hyväksyneet hänen miesystäväänsä Dodi al Fayedia. (ALL OVER PRESS)
Kun William ja Harry järjestivät äitinsä muistokonserttia, he toivoivat esiintyjiksi artisteja, joita äidin kanssa automatkoilla kuuntelivat. Prinssit päivittelivät ennakkohaastatteluissa sitä, että pystyivät kerrankin järjestämään jotakin yhteistuumin kinastelematta ja arvelivat, että äitikin olisi ollut ihmeissään.
Mutta prinssit sanoivat myös, että he saivat viettää liian vähän aikaa äitinsä kanssa. He eivät kertoneet, että välit äidin kanssa olivat tulehtuneet varsinkin elokuussa 1997, koska äiti hummaili rattopojan kanssa Välimerellä.
Viimeisissä kuvissa Ritzin takaovella Diana näytti kireältä, koska oli riidellyt 15-vuotiaan Williamin kanssa puhelimessa. Poika halusi äidin kotiin, pois Pariisista.
Diana olisi täyttänyt heinäkuun ensimmäisenä 46 vuotta, mutta viimeisenä kesänään hän oli 36-vuotias nainen, joka oli eronnut vuotta aikaisemmin ja etsi elämälleen uutta sisältöä. Diana piti idolinaan Jackie Kennedyä, joka yritti järjestää oman hovin Aristoteles Onassisin puolisona.
Prinssit olivat Dianalle henki ja elämä, mutta he viettivät elokuun isänsä kanssa Balmoralin linnassa Skotlannissa. Ystävät eivät halunneet Dianaa luokseen kuin käymään, päivien oleskelu olisi edellyttänyt mittavia turvajärjestelyjä. Oli kuitenkin yksi, joka rakasti kulkea turvamiesten keskellä: Mohamed al Fayed, egyptiläissyntyinen liikemies, joka halusi nöyryyttää brittiylhäisöä ja varsinkin kuninkaallista perhettä, koska ei saanut mielestään ansaitsemaansa hyväksyntää.
Heinäkuussa Diana vei pojat al Fayedin huvipurrelle Välimerelle ja aiheutti skandaalin: kaveeraaminen islaminuskoisen nousukkaan kanssa ei sopinut kuninkaallisen perheen jäsenelle. Dianalle sopi: hän halusi ärsyttää Windsoreita niin paljon kuin mahdollista.
Kommentit (23)
Voisin kompata, jos pojat olis ollut 10 v nuorempia.
Minäkin muuten " asetan miehen lasteni edelle" : en jaksa ihan joka sekunti olla Pyhä Äiti, vaan ajoittain vien lapset isälleen tai isovanhemmille, ja teen jotain kivaa miesystäväni kanssa. Äiditkin, myös eronneet, kaipaavat ja ansaitsevat läheisyyttä, seksiä, ja muutakin seuraa kuin rakkaat lapsensa.
kun oli tärkeämpää tekemistä rouvalla kuin omat lapset. Pojat olivat sitten lähes koko kesän isänsä ja muun suvun kanssa, kun äiti hurvitteli miesten kanssa. Ainahan sillä oli joku mies ja muita syytti vain epäonnistuneesta avioliitostaan! Miesriippuvainen.
Hyväntekeväisyyskin oli sellaista, että 30 sekuntia pidettiin jonkun kädestä ja äkkiä miesten kanssa luksushotelliin!
Vierailija:
Haista paska ja anna kuolleiden levätä rauhassa.
Vierailija:
Voisin kompata, jos pojat olis ollut 10 v nuorempia.
Mitä siitä sitten, jos lapset oli isänsä ja muiden sukulaisten kanssa? :-O Miksi niiden pitäisi olla vain ja ainoastaan äidin kanssa? Etenkin niinkin isojen lasten...
Vierailija:
kun oli tärkeämpää tekemistä rouvalla kuin omat lapset. Pojat olivat sitten lähes koko kesän isänsä ja muun suvun kanssa, kun äiti hurvitteli miesten kanssa. Ainahan sillä oli joku mies ja muita syytti vain epäonnistuneesta avioliitostaan! Miesriippuvainen.Hyväntekeväisyyskin oli sellaista, että 30 sekuntia pidettiin jonkun kädestä ja äkkiä miesten kanssa luksushotelliin!
lapsiaan koko kesän aikana pari viikkoa ja muina aikoinakaan ei juuri näe, kun ovat sisäoppilaitoksessa. Ei edes lomalla Dianaa kiinnostanut omat lapset.
Vierailija:
Miestennielijä? Jos sattui kerrankin oikeasti rakastumaan ja sai vastarakkautta!
Vierailija:
lapsiaan koko kesän aikana pari viikkoa ja muina aikoinakaan ei juuri näe, kun ovat sisäoppilaitoksessa. Ei edes lomalla Dianaa kiinnostanut omat lapset.
Vierailija:
Briteissö, etenkin yläluokan keskuudessa, sisäoppilaitos on ollut hyvin perinteinen valinta.
Poikkeuksena taviksiin, Dianan miesjuttuja kytättiin tarkkaan, ja jos hän sanoi jollekin vaikka moi, heti tabloidit kirjoitti romanssista...
Lukuisia miehiä oli, miehet menivät lasten edelle paitsi silloin kun piti lehdistön edessä esittää superäitiä.
Vierailija:
Poikkeuksena taviksiin, Dianan miesjuttuja kytättiin tarkkaan, ja jos hän sanoi jollekin vaikka moi, heti tabloidit kirjoitti romanssista...
Jokainen yhteinen illallinen tai teatterikäynti EI tarkoita sitä, että seurustellaan vakavasti.
Mistä tiedät kaikki nämä jutut? Anna kun arvaan: sun serkun kaveri tunsi Dianan, tai jotain?
Vierailija:
Lukuisia miehiä oli, miehet menivät lasten edelle paitsi silloin kun piti lehdistön edessä esittää superäitiä.
Nyt voisi jo sanoa : HANKI ELÄMÄ. Mitä hittoa sä pauhaat jostain ajat sitten kuolleesta naisesta, jota ei edes tunne muuta kuin omien ( väärien) mielikuvasi perusteella ??
Kipeä olet...
kun Diana vaan kävi iskemässä miehiä afrikkalaisessa maamiinojen uhreille perustetussa sairaalassa" .
Dianan sisäpiiristä kyllä kuuluu ihan muuta kuin julkinen kuva Dianasta on ollut. Johan se Diana aloitti miesjuttunsa kun lapset olivat pieniä
Vierailija:
Nyt voisi jo sanoa : HANKI ELÄMÄ. Mitä hittoa sä pauhaat jostain ajat sitten kuolleesta naisesta, jota ei edes tunne muuta kuin omien ( väärien) mielikuvasi perusteella ??Kipeä olet...
Ei omien poikien seura kiinnostanut, kun tärkeämpää oli aina iskeä miehiä. Onneksi Charles huolehti pojista, ettei koko kesälomaa tarvinnut viettää muiden sukulaisten seurassa. Dianahan avoimesti halveksi kaikkea Charlesiin liittyvää, haukkui tämän harrastukset ym. No näköjään parempia harrastuksia on miestennielintä ja omien poikien unohtaminen.
Mut ei, Di oli huora.
Miettikää että D oli neitsyt kun meni naimisiin ja sai pippeliä peräti pari kertaa. Ilmankos halusi mennä sit kun sai...
Charlesilla oli vain Camilla, Dianalla lukemattomia miehiä ja Charlesin suhde Camillaan oli avioliiton alkuaikoina tauolla, mutta Diana vamppasi miehiä jo ihan alusta asti!
Haista paska ja anna kuolleiden levätä rauhassa.