Kolmekymppiset yksin :(

Nuoruudenaikaisista kavereista osa on muuttanut.

Toiset ovat jämähtäneet teiniaikoihin ja ei itse ei jaksa enää sellaista.

Muutama on niin omissa ympyröissään ettei kavereille ole tilaa.

Itse olen yrittänyt pitää yhteyttä, mutta ei sitä loputtomiin yksin viitsi.



Pari vuotta jo yksinäistä elämää takana.

Muksujen kanssahan tuo aika menee.

Mutta kyllä se masentaa, varsinkin juhlapyhät.

Oikein huokaisen helpotuksesta kun arki alkaa, eikä tarvitse miettiä mistä taas jää paitsi. Aina sitä kuvittelee miten toisin asiat voisivat olla.



Huoh, millähän tähän elämään sais muutoksen aikaan?!

Olen pian nelikymppinen kolmen lapsen äiti. On ollut aikoja, jolloin olin ihan yksin, aikoja jolloin olin vain lasten kanssa, aikoja jolloin on ollut paljonkin ihmissuhteita. Tilanteet vaihtuvat ja on hyvä pyrkiä kohti haluamaansa, ei pidä lannistua, mutta toisaalta liian innokas yrittäminenkään ei ehkä aina ole viisainta. Kyllä elämä eteen tuo, kun pitää silmänsä auki. Eräs joulu jäi kyllä mieleeni reilun vuosikymmenen takaa. Olin viimeisilläni raskaana, istuin yksikseni keittiössä. Jouluaatto oli ja kynttilää polttelin ja mietin miten kurjaa on kun ei ole ketään, ei ketään. Olihan minulla kuitenkin vaikken osannut arvostaa, vauva vatsassa ja koirakin uskollisena vierelläni.

Kiitoksia sanoistasi :)

Tarvii ajatella asioita eri kantilta.



Lapset kasvavat ja sitten on taas hieman omaa aikaa.

lapsien kanssa. Jouluisin yms. juhlapäivinä olo tuntuu todella yksinäiseltä, olisi edes lapsille isovanhemmat. Toisaalta tärkeintä on, että yrittää nauttia omasta elämästään, tehdä kivoja asioita. Ehkä voisit hellitellä itseäsi jotenkin synttärinäsi, mitä haluaisit tehdä..?



Ja muista, että jonain päivänä sulla on omaakin aikaa, voit esim harrastaa jotakin ja tavata uusia ihmisiä. Voimia!