Millaiset lapset on suosittuja päiväkodissa ja koulussa?

Kaikki eivät ole sanavalmiita ja ulospäinsuuhtautuneita, ja silti ovat hyviä ja mukavia ihmisiä ihan omanlaisella persoonallaan. Ehkä lapsen sosiaalisia taitoja voisi yrittää kehittää niin, että hänelle näytettäisiin ja kerrottaisiin kuinka käytännössä tutustutaan toisiin ihmisiin. Ihan että mitä voi sanoa, kysyä, kuinka ollaan kiinnostuneita toisista ihmisistä ja heidän tekemisistä. Asiaa vois ehkä tarkemmin kysyä jostain, en tiedä mistä. ehkä koulun tms. neuvolan psykologilta tai muulta muuten fiksulta tyypiltä. Ja vanhempien oma esimerkki auttaa paljon, kuinka itse tutustutte ja suhtaudutte vieraisiin ihmisiin esim. näin kesällä kun lomaillessa tulee vieraita ihmiskontakteja vastaan? Oletteko avoimia? Mielestäni lapsen oma persoona täytyy myös hyväksyä eikä muuttaa häntä muuksi. Kärsiikö hän itse ettei ole kavereita? Vai onko ongelma enemmän opettajan ja vanhempien?

Omalta osaltani voin kertoa omasta tyttärestäni, nyt jo 16v: aina ollut hiljainen ja vetäytyvä. Ei auttanut harrastuksiin kuskaamiset, koska ei yksinkertaisesti viihtynyt siellä, eikä sen paremmin ystävystynyt kenenkään kanssa kun tunsi itsensä ulkopuoliseksi eikä erityisemmin pitänyt muista tytöistä ja heidän jutuistaan.



Yläasteella löysi sitten oikean hengenheimolaisensa sekä pari-kolme muuta kaveria. Nyt on menossa lukioon, ihana taiteellinen fiksu likka!



Eli kantsii tietysti yrittää niitä harrastusjuttuja, jos natsaisi, mutta ei huoli yöunia menettää minun mielestäni. Mukavat, fiksut, hyväkäytöksiset lapset löytää varmasti kavereita!

Itse sanoisin, että opeta lastasi hankkimaan kavereita ihan kädestä pitäen. Näytät itse esimerkkiä, miten juttelet puolituttujen kanssa, ja kerro lapsellesi, että kavereiden hankkiminen on taito, joka pitää opetella. Ihan niinkuin lukeminen, kirjoittaminen ja pyörällä ajo. Voisit kutsua tuttavaperheitä kylään koko perheenä, ja auttaa lapset alkuun tutustumisessa.



Muistuta myös sinnikkyydestä: uuteen kaveriin tutustumisessa voi mennä aikaa, mutta kannattaa jatkaa sitkeästi yrittämistä.

Minua joskus hirvittää, miten vanhempien kommenteissa näkyy tarve saada lapsistaan " sosiaalisia" ja " ulospäin suuntautuneita" . Aletaan jo nuoresta koulimaan kaikkea omaperäistä, että ei tule kiusatuksi ja sulautuisi massaan.



Niinkuin joku kirjoitti, älkää vaan kasatko lapselle paineita asiasta. Hyvä itsetunto on sata kertaa arvokkampi asia tulevaisuudelle, kuin se, että voi kehua monilla kavereilla.

Onko joku lukenut Daniel Colemanin kirjan " Tunneäly" ? Itselläni meni ihan kylmät väreet selkää pitkin sitä lukiessa, niin selkeästi siitä paistoi läpi se että jenkkiläisessä yhteiskunnassa " suosittuna oleminen" on kaiken A ja O. Tämä alkaa jo lastentarhassa; myöhemmin koulussa on " luokan suosituin" , " koulun suosituin" , " todennäköisin menestyjä" jne. vastenmielisiä äänestyksiä.



Huh, toivottavasti tuo ei rantaudu tänne meille koskaan!

pelkillä sosiaalisilla taidoilla ja tunneälyllä. On aika inhimillistä toivoa sellaista lahjakkuutta myös lapselleen.



Ja kyllä suomalaisten sosiaalisissa taidoissa noin kaiken kaikkiaan on aika paljon kirimistä.

Onhan lapsemme aina ollut ujo ja varautunut. Meillä on tuttavaperheitä joiden kanssa retkeillään ja kylästellään silloin tällöin, myös sukulaisia. Poika osaa leikkiä tuttavaperheitten lasten kanssa ja viettää aikaansa silloin, kun ollaan yhdessä. Kuitenkin nämä perheet asuvat eri kaupungeissa tai kaupunginosissa, välimatkaa on. On me vanhemmat kuljetettukin lapsia kylässä toistensa luonna mutta sellainen vaatii sopimista ja järjestelyjä välimatkojen ja töitten takia. Lisäksi monessa perheessä nämä lapset ovat tyttöjä tai aivan eri ikäisiä poikia kuin omamme vaikka eihän se haittaa. Opettaja vaan kannusti meitä ohjaamaan poikaamme kesän aikana hakeutumaan itse samanikäisten poikien seuraan ja treenavan tätä kykyä että syksyllä ryhmäytyminen olisi helpompaa.



Lapsi on ihana persoona ja saa olla sellainen kuin on, mutta ymmärrän open huolen koska me vanhemmat olemme huolehtineet samaa. Tähän asti olen laittanut kaiken sen varaan että ikä auttaa asiassa ja että kaikki lapset eivät tarvi niin kavereita. Kuitenkin näen miten innostunut poikamme on silloin jos hänellä on kaveri ja miten hän ihailee rohkeampia poikia. Kaverit on tärkeitä itsetunnolle ja sosiaaliset taidot auttavat elämssä eteenpäin. Ulkopuolelle jääminen aiheuttaa masennusta ja pahentaa syrjäänvetäytymistä. Miksi näitä taitoja ei voisi treenata samoin kun käytöstapoja tai lukemista? Lapsen etu ne on jos harjoittelu pysyy kohtuudessa. Kaikilla ei tule luonnostaan oikeita toimintamalleja. Totta kyllä tuokin ettei varmaan kannata näyttää huolta lapselle.



Nyt on toinen päivä jonka hän viettää yksin kotona. Neuvoin häntä soittamaan eilen illalla koulukaverille ja kutsumaan täksi päiväksi kylään. Aluksi pyristeli vastaan mutta soitti sitten ja nyt tämä poika on tulossa. Meidän poikaa jännitti koko aamun että mitähän he tekisivät. Sinne hän jäi kotiin oottamaan kaveria kun läksin töihin yhdeksäksi.

Mieheni oli lapsena kuulemma tosi ujo ja hiljainen. Hän meni partioon 10-vuotiaana ja sai sieltä ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat edelleen.

tulla toimeen ja jonkun on helppo tulla kaikkien kanssa toimeen. Eniten tähän vaikuttaa perusluonne jota on vanhempien vaikea mennä paljon muuttamaan millään harrastuksilla tms. Lapsi voi oppia tulemaan toimeen paremmin toisten kanssa, mutta ei se sitä perusluonnetta muuta. Kaikki eivät vaan ole niin seurallisia, ja eri asiat kiinnostavat. Meidän lapset ovat tähän asti menneet hyvin kun osaavat leikkiä toisten poikien kanssa esim. mutantti juttuja tms ja sitten myös tulevat hyvin toimeen rauhallisten tyttöjen kanssa leikkien heidän leikkejään. Ovat sopeutuneet leikkikaverin mukaan lekkeihin, kaikki käy.

Kannattaa kehua lasta. Sopivassa määrin rohkaista. Tehdä mahdolliseksi harrastaa jotain, josta lapsi itse on kiinnostunut tai kiinnostuu. Eli kannattaa laittaa hänet kokeilemaan eri harrastuksia.



Ei kaikki aikuisetkaan heti löydä ystäviä. Silti voivat olla todella kiinnostavia persoonia ja solmia hyviä ystävyyssuhteita.



Jos lapsen jättää kotiin ja pyytää etsimään ystäviä, on se mielestäni aika suuri tehtävä. Ehkä voisi vaikka keksiä yhdessä leikin tai vaikka elokuvan, jonka voisi katsoa, sitten miettiä, kenen kanssa jutun tekeminen olisi kivaa, sitten yhdessä soittaa ja etsiä yhteinen aika. Eli vaivannäköä ja auttamista.

lapsi, lapsellinen, ehkä aivan erilainen luonne kuin sinä, ja vaikka itse olet väsynyt.

Mutta kaverien etsiminen voi olla hankalaa, ujo lapsi haluaisi kyllö jutella, mutta ainakaan minä en keksinyt mitään sanottavaa! Kuulostaa ehkä typerältä, mutta niin se vain oli. Lisäksi olen huomannut, että on tietty määrä ihmisiä kenen kanssa tulee toimeen, siis niin, että voisi olla ihan hyväkin ystävä. Ainakin omalla kohdalla tällaiset ihmiset oli hyvin harvassa, siis suurin osa ihmisistä oli sellaisia, etten heidän kanssaan keksinyt mitään tekemistä/juttelemista jne.



Ap:n pojalle suosittelisin jotain harrastusta, partio voisi olla kiva, sillä ainakin minulla on mielikuva, että siellä ei ketään kiusata ja muutenkin ollaan kaikkien kanssa tekemisissä. Onko lapsi liikunnallinen? Joku joukkuelaji voisi olla kanssa kiva, jalkapallo, lentopallo, pesäpallo jne. Siellä ei tarvitsisi urheilla yksin vaan muiden kanssa, tulisi varmasti tutustuttua muihinkin. Se on kyllä totta, että perusluonnetta on vaikea muuttaa eikä tarvitsekaan, mutta harrastukset voisi rohkaista poikaa ja tuoda niitä mahdollisia kavereita. Jos siellä harrastuksessa vaikkapa 20 poikaa/tyttöä niin toivottavasti ainakin yksi olisi sellainen samanhenkinen ap:n pojan kanssa.

Jotka " lynkkaa" heikommat ja määräilee.

Eräällä tutun lapsella on diagnosoitu asperger ja on kaikkea muuta kuin ujo ja vetäytyvä. En tiedä miten diagnoosit tekevät, mutta on pitkä projekti ja siihen kuuluu niin monta osa-aluetta tutkittavaksi. Että ei nyt voi vielä epäillä aspergeria lapsella joka on ujo ja vetäytyvä. Täytyy kyllä tietää lapsesta paljon muutakin ja eri tilanteissa.

Keräävät vain peräänsä " siipijengin" joka ei uskalla vastustaa määräyksiä. Ei tarkoita että olisi suosittu.

Vierailija:

Jotka " lynkkaa" heikommat ja määräilee.

olla ystäviä ja edes jollain tapaa sosiaalinen. Jotta löytää edes sen yhden ystävän.

Ja oli se harrastus sitten kutominen, shakki, partio, tai futis, niin on hyvä, että on jotain tekemistä. Jotta on hyvä syy lähteä ulos ja tavata ihmisiä.



Oikeasi kenellekään ei tee hyvää olla yksin!

Partiota! Olin itsekin partiossa pienenä ja se oli huippukivaa aikaa. Kiitos.

Ei poikaseuraa. Ei kertakaikkiaan viihdy taistelu-eikä monsterileikeissä, ja rauhallisempia poikia ei ole vielä tullut vastaan. Hän on kyllä varsin puhelias, mutta tuo yhteinen leikkien rakentelu ontuu kyllä pahemman kerran. Siskoja on, mutta poikaseuraa ei. Olen kanssa vähän huolissani pojastani, silläpä tämä ap:n kirjoitus tuntui niin ' omalta'

Neuvoja en osaa antaa, valitettavasti. Tuntuu ettei niitä kavereita voi oikein väkisinkään lapselleen hankkia.

Vierailija:

alkaa jo iskeä päälle se tyttöjen tavallinen syndrooma. Leikitään vain tyttöjen kanssa tai ainakin vain yhden henkilön kanssa kerrallaan.

Mutta on kuulemma luokkansa suosituin leikkikaveri, koska leikkii kaikkien kanssa ei valikoi ja on kaikille tasapuolinen reilu kaveri, eikä koskaan riitele kenenkään kanssa, eikä kiusaa ketään.

että suosittuja ovat sellaiset lapset, jotka ovat hyviä liikunnassa ja ehkä muutenkin koulussa. Reippaat, iloiset, hauskat, ystävälliset, kohteliaat, tietyllä tavalla nopeatempoiset lapset. Mutta miten tällaiseksi tullaan ja pitäisikö edes tulla on toinen juttu. Omille lapsilleni olen yrittän löytää heidän sielunmaisemaansa sopivat harrastukset. Siellä kohtaa toisia samantyylisiä ja saa kokea yhteenkuuluvuutta ja ehkä löytää kavereitakin.