Mitä ajattelette, kun olette saaneet perintöä?

tuntui vaan ihan kivalta! Olimme auttaneet mummoa monina, monina vuosina, aina vain enemmän mummon kunnon heiketessä. Sain saman verran kuin muutkin serkkuni (testamentilla), vaikka muut eivät tehneet juuri mitään mummolle avuksi. Ja ihan oikein että saivat, en tietysti tiedä kokivatko ansainneensa rahansa vai...?

kuin ap:llä. Että kuolleen mummoni rahoja tuhlailen ja mitään en ole tehnyt ansaitakseni rahat. Toki mummoa autetaan ja käydään katsomassa, mutta en silti koe, että siitä hyvästä minulle rahaa pitäisi antaa.

sekä pörssiosakkeita.



Aluksi minun oli vaikea suhtautua rahoihin. Opiskelutovereista suurin osa kituutti mahdottoman pienellä ja velkaisina ja minä maksoin opintoja osinkotuotoilla. Sittemmin olen tajunnut, että en todellakaan ole ainoa, Suomessa ei vain ONNEKSI ole tapana puhua raha-asioista.



Enää en tunne " häpeää" perinnöstä. Pyrin pitämään saamani potin ja saada sen tuottamaan enemmän. En oikeastaan käytä perintörahaa lainkaan, vaan vain sen tuottoa ja senkin vain välttämättömiin menoihin. Suurimman osan pyrin sijoittamaan eteenpäin ja taas lisäämään tuottoa.

Paradoksaalisesti perintö on tehnyt minusta melko säästäväisen ja hintatietoisen. Ja velattoman. Usien myös stressaan, osaanko hajauttaa omaisuuteni turvatusti.



Perinnön sain isovanhemmiltani, jotka olivat minulle hyvin rakkaita. Kieltämättä siitä johtuen muistelen heitä aina loputtomalla kiitollisuudella, mikä lienee syy, miksi ovat sellaisen minua ja muita jälkeäläisiään varten kasanneet sen sijaan että olisivat itse eläessään tehneet jotain hauskaa.