Miten tavalliset pariskunnat rakastelevat?
Olemme noin 40-kymppinen pariskunta ja olemme usein vaimoni kanssa miettineet, millaista on muiden rakkauselämä. Arkinenkin seksi on meillä mukavaa, mutta ainakin noudattelee usein melko samaa kaavaa. Toki aina joskus intoudumme kokeilemaan jotakin. Lapset rajoittavat seksin harrastamisen usein iltaan, mikä osaltaan vaikuttaa asiaan.
Kerro millainen on teidän tyypillinen rakastelun kulku. Tässä kuvausta meidän rakkauselämästämme.
Meillä rakastelu usein alkaa toisen sivelyllä esim. mahasta ja jaloista. Sitten yleensä päädyn hyväilemään vaimoni rintoja. Ehkä suutelemme ja vartalomme alkavat kietoutua toisiinsa. Joskus vaimoni hyväilee tässä vaiheessa kaluani suullaan. Tämän jälkeen päädymme yleensä yhdyntään: joko lähetyssaarnaaja-asentoon tai vaimoni on päälläni. Asento voi tästä muuttuakin esim. kyljittäin asentoon tai olen sisällä takaapäin. Usein tässä kohtaa tulee tasanne. Se voi johtua siitä, että minun pitää jarrutella laukeamistani tai muuten jäämme kuulostelemaan. Usein tässä kohtaa puhumme jostakin rakasteluun liittyvästä. Tässä kohtaa yleensä syntyy päätös siitä, otammeko orgasmin molemmat vai jättääkö vaimoni sen vain minulle (jos hän ei jaksa sitä itsestään hakea). Tuotan usein orgasmin vaimolleni suulla hyväilemällä tai hän saattaa tehdä sen itse niin, että olen hänen sisässään takaapäin tai kyljittäin. Yhdynnässä orgasmi ei onnistu. Kun vaimoni saa orgasmin jatkan yhdyntää niin, että itsekin saan miltei heti hänen peräänsä.
Joskus harrastamme pikaseksiä esim. pesuhuoneessa. Muutaman kerran olemme olleet luonnossa ja autossa. Samoin olemme kokeilleet anaaliseksisiä ja sekin oli ihan ok, mutta ei herättänyt meissä suuria intohimoja. Pidämme myös melko usein rakastelumme katsomisesta peilistä.
Kuulostaako tutulle? Tylsälle? Mukavalle? Kiihoittavalle? Kertokaahan kommenttejanne ja omia " avioseksin kaavojanne" .
Kommentit (35)
Alussa vain kun monet kirjoittivat miehen antamasta suuseksistä, vastasin siihen. Nyt kun luen kirjoitusta, ymmärrän kyllä, että se näyttää siltä, että meillä ei olisi minkäänlaista suuseksiä. Mutta on toki minun antamanani useita kertoja kuussa :)
Mies alkaa hiplailla minua tai sanoo suoraan, et mennäänkö sänkyyn. Siis mies tekee aloitteet oikeastaan aina. Joko vastaan hiplailuun tai sanon et okei, mennään vaan, tai sitten kieltäydyn. Sängyssä silittelemme hetken toisiamme, mies räplää mun alapäätä ja mä vähän runkkaan häntä. Sit itse yhdyntään, joka kestää n. pari minuuttia. En saa koskaan yhdynnässä enkä yleensä sitä jaksa hakea, koska turhauttaa valmiiksi tieto etten ehdi saada. Miksi siis yrittääkään, sillä yrittämisessä ja keskittymisessä se aina on. Mies on minuuttimuna. Usein teen käsillä itselle orkun yhdynnän aikana tai sen jälkeen. Välillä on suuseksisessioita, eli imuttelen mieheltä lastit ja nielen ne ja hän sitten nuolee orkun minulle. Joskus myös kuusysiä.
Tuo 15 kertoma olis kyllä kuin pahimmasta painajaisesta! Kuka helvetti nyt jaksaa nuolla toista TUNNIN tai panna KAKS TUNTIA!!??
Ihan ihme touhua todellakin.. joko on väljä kampe tai jotain muuta vikaa, sanon minä.
Meillä ei oo seksi alusta loppuun kestäny koskaan yli 30min ja joka kerta on molemmat aivan äärimmäisen tyydytettyjä.
Mulla ainkin leuat väsähtäs, jos pitäs 30min imeä miehen vehettä, aagh!
Tavallisesti mies on jo pitkin iltaa osoittanut, että kiinnostusta on. kun lapset on saatu nukkumaan niin mennään mekin. Sängyssä mies alkaa kosketella, halitaan, suudellaan, mies tulee päälle ja työntyy sisään aika nopeasti. Työntelee, kääntää minut välillä kontalleen. Lauettuaan käy nopeasti pesulla. Jos olen sopivassa vireessä niin ehdin tavallisesti saada, mutta muuten en. Mies jostain syystä inhoaa ajatusta, että masturboisin. Aikanaan näytelin usein orgasmeja, mutta siitä olen päässyt eroon.
Me haluamme nauttia toisistamme kympillä :) Ihmiset on erilaisia. Itse en taas jaksaisi mitään muutaman minuutin tai vartin panoja. Haluan saada ja nauttia pitkään, kuten mieskin. Ja toiset miehet osaa pidättää ja hallita munansa ja saamisensa, harmi että iso osa ei sitä osaa tai viitsi.
Joskus virittäydymme katsomalla yhdessä pornoleffaa. Jännä juttu, miten kunnon lesboseksi kiihottaa mielä kumpaakin! Mieheni hyväilee rintojani käsillää, sitten suullaan. Se on niiiiin ihanaa.
Jossain vaiheessa siirrymme sänkyyn. Mieheni jatkaa rintojeni hyväilyä, siirtyen antamaan mulle suuseksiä. Hän on siinä tosi taitava. Jos niin sovimme,hän vie mut loppuun asti suulla, jonka jälkeen en muuhun kykenekään. Toisinaan pyydän häntä lopettamaan juuri ennen h-hetkeä ja mieheni työntyy sisääni. Parhaiten juttu jatkuu, jos tässä vaiheessa nousen ratsaille. Silloin saamme suunnilleen yhtäaikaisesti orgasmit. Jos jäämme lähetyssaarnaaja-asentoon, vain mieheni saa.
Toisinaan hieron itseäni, kun sekstaamme lähetyssaarnaaja-asennossa. Niin pääsen joskus aika pitkälle...
Joskus masturboin päivällä suurimmat höyryt pois, jos käyn TOOOSI kuumana. Niin jaksan pitempään mieheni kanssa...
Huh, kuinka tässä kiihoittuu kirjoittaessaan... Odottakoonpa mies, kun tulee kotiin... ;o)
Meillä ei ole kyllä siinä vikaa, ettei mies osaisi pidättää laukeamistaan, mutta itse en ikuna jaksaisi monen tunnin sessioita.
Eikö siinä jo tule paikatki helliksi / tunnottomiksi?? Itselläni orgasmin saanti tavalla kuin tavalla kestää max 3min niin jo 15min aikana saan monta peräkkäin.
Ja missä välissä sitä nukkuiskaan, jos seksiin pitäs laittaa tunteja ;)
" Ei oo häpee olla nopee" ;D
Mutta tosiaan, kukin tavallaan, kauhistuin vaan kun aattelin omalle kohdalleni!
Itsellä ensimmäisen orgasmin saaminen kestää. Eli en saa heti vaan siinä kestää yleensä 15-30 minuuttia. Aina on ollut näin, että tarvitsen pitkät lämmittelyt jne.. Ekan orgasmin jälkeen orgasmeja yleensä sitten satelee jo pienimmästäkin kosketuksesta. Joskus tulee paikat helliksi kun pannaan eläimellisesti, mutta yleensä on niin liukkaat paikat ettei paikat mene helliksi ja tunnottomiksi. Eikä me tosiaan aina mennä tämän kaavan mukaan, mutta useimmiten.
Aika usein on väsyseksiä. :o) Ollaan raatoina raskaan päivän jälkeen kun jompikumpi tulee ihan liki ja alkaa puristella. Väsyttää ja haluttaa, joten ei sanoja, ei pitkiä esileikkejä, hieman vain toisen pakaroiden, rinnan hivelyä ja helliä pusuja. Mies tulee sisään lusikka-asennosta tai lähetyssaarnaajasta. Kun päästään vauhtiin niin ratsastan joko miehen kasvoja tai varpaita katsellen tai sitten pannaan takaapäin. Minä saan ensin, sitten mies antaa lastinsa tulla.
Kun energiaa on enemmän, löydämme itsemme aika usein 69 asennosta. Mies nuole hipelöi peppureikäni ympäristöä ja se tuntuu hyvälle. B-rappu on kuitenkin exit-only. Kun 69 pääsemme, niin useimmiten emme malta lopettaa, vaan tyydytämme toisemme siinä asennossa.
Sitomisesta pidämme molemmat, vähemmän vain lasten (2 alle 3v kanssa) vanhempina on sellaisiin extroihin aikaa/intoa. Kermavaahdolla, dildolla yms. leikimme yleensä silloin kun olemme kaksin esim. hotellissa. (=tosi harvoin) Keittiön pöytä yms. tasot ovat myös meillä toisinaan käytössä. En vain kykene saamaan tasoilla. Täytyy kommentoida, jos en ole itse mukana 100%, en kykene saamaan sitä isoa Ooota.
Minä pidän siitä että olen hieman alsitetussa asemassa. Kun mieheni lapsii pakaroitani yms. En kuitenkaan pidä kivusta. Pidän posliinista, myös miehelläni. Kalu on esteettisemmän näköinen sileästä ihosta noustessaan, kuin hirveästä puskasta kurkistaessaan.
Olen tyytyväinen seksielämäämme. Yhteistä taivalta takana 10v.
Sensual
Useimmiten mies tulee mun päälle ja suutelee. mulla on jalat levällään, mutta mies ei laita sisään. Sitten laitan miehen siittimen sisääni ja rakastellaan vähän aikaa lähetyyssaarnaajassa. Sitten mies pussailee mun nännejä ja se tuntuu hyvälle. Mies kääntyy sitten nuolemaan mua ja sipaisee liukkaria peppureikään. Mies sivelee åitkään ja hellästi mun peppureikää ja työntää lopulta sormen peppuun ja toisen pimppiin ja puristelee välilhaa. Saan melko pian hurjan orkun. Sitten mies tulee lähetyssaarnaajassa. Tämä on siis tavallisinta. Joskus viikonloppuisin alku on sama, mutta sitten rakastellaan niin, että minä makaan selälläni jalat miehen kyljen päällä ja mies on kyljellään poikittain minuun nähden. Mies laittaa siittimen joko peppuun tai pimppiin ja minä hieron itselle orkun ja mies laukeaa peppuun tai pimppiin. Joskus käytetään myös sauvaa pepussa tai pimpissä. Mukavaa meillä on ja saadaan molemmat melkein aina orkut.
Ollaan menossa nukkumaan tai aamulla kun herätään, suudellaan vähän toisiamme ja halaillaan. Otetaan vaatteita pois, ja suudellaan niskaa, mies suutelee tissejäni. Hieron miehen penistä ja sitten minulle laitetaan liukkaria, koska en yleensä ehdi kostua tarpeeksi.
Sitten mies tulee sisään lähetyssaarnaajassa ja sitten vaihdetaan niin, että minä ratsastan. Jommalla kummalla asennolla mennään niin kauas kunnes mies laukeaa.
Joskus seksimme on pelkästään sitä, että minä otan suihin.
Koskaan seksimme ei ole sellaista, että mieheni pelkästään tyydyttäisi minut tai edes sellaista, että tyydyttäisi minut tavallisen seksin aikana.
Yhdyntä alkaa siitä kun mies on valmis, jos minä en ole, liukkarit peliin. Seksi taas loppuu siihen, kun mies saa orkun.
Joskus meillä on ollut kermavaahtoa mukana leikeissä. Tuskin tarvinnee sanoa, että ei sillä minua kuorruteta...
minä aloitan miehen hyväilyn sivelen hänen kasvojaan, kaulaansa. siitä pikkuhiljaa alaspäin, hyväilen hänen reisiään, takapuolta yms... muuten kriittisen paikan ympäriltä... Sitten siirryn hyväileen kalua, sormin, käasin suullani... Sitten kiipeän jmieheni päälle tai mies murahataa kaataa minut selälleen ja tulee rajusti sisääni... Siinäpä se
Ai, kuka hyväilee minua, ei kukaan :(
Pienellä hiplailulla aloitellaan. Sängyysä hivellään ja suudellaan toisiamme. Hivuttaudun pikkuhiljaa suudellen vatsaa alemmas kunnes pääsen ottamaan suihin. Hyvän suihinoton jälkeen(ei laukeamiseen asti) hyppään ratsaille. Tahti välillä nopeaa, välillä hidasta. kunnes osat vaihtuvat ja menen selälleni ja mies nuolee ja sormin/dildon kanssa minut orgasmiin asti tai pyydän lopettamaan vähän ennen. Mieheni työntyy minuun. Usein ollaan siinä vaiheessa jo niin kiihottuneita et laukeamme taikka sit käännytään vielä kontilleen ja mies tulee takaapäin.
Välillä touhuamme olohuoneen sohvalla ja pöydällä.
kun seksi voi olla ihan mitä vaan minuutin pikapanon ja kahden tunnin lempeilyn väliltä... :) ei meillä mitään kaavoja ja rutiineja ole - aina mennään fiiliksen mukaan ja välillä aika kovaakin.
No esim minun mieheni mielestä naiselle annettu suuseksi ei kuulu perusseksiin. Siksi sitä ei meillä ole. Tottakai meillä on suuseksiä niin päin, että minä annan miehelle, ilman muuta se kuuluu perusseksiin. Taisin jotenkin antaa tuosta kirjoituksestani sellaisen kuvan, että suuseksiä ei olisi ollenkaan, mutta tarkoitin, että miehen antamana meillä ei ole suuseksiä eikä voisi kuvitellakaan että sitä olisi, koska miehen mielestä sellainen ei ole kivaa. Ja jos ei mies tykkää sitä antaa niin minkäs minä sille voin. Eikä minusta olisi luontevaa että pyytäisin miestä väkisin nuolemaan jos ei kerran halua.
Seksi ei ole mitään vaihtokauppaa, vaan toisen miellyttämistä. Sen täytyy miellyttää sekä tekijää että vastaanottajaa, esim suuseksissä. Joten sen vuoksi suuseksiä ei ole meillä (miehen antamana), koska miehen mielestä se ei kuulu perusseksiin.