" Voinko" jättää mieheni tällä perusteella?

Mutta jos muuten synkkaa hyvin niin se on minusta kyllä vähän huono syy jättää että toinen on paskaduunissa. Voihan olla että seuraavaksi mieheksi löydät tohtorismiehen ja yritysjohtajan mutta onko sillä kaikki ne nykyisen paskaduunarin hyvät puolet? Voi olla että tulee ikävä.



Yliopiston loppututkinnon varaan ei kovinkaan kummoista suhdetta voi rakentaa.

Erotahan voi vaikka ilman mitään syytä mutta itse en kokisi moista ongelmaksi!

Jokainen päättäkööt itse urastaan tai sen puutteesta. Jos miehesti tykkää nykyisestä työstään niin mikäs siinä! En oikein ymmärrä miksi sinulle on niin tärkeää miehesi koulutus? Ei se varmaan tekisi hänestä sen ihanampaa/ahkerampaa kuin mitä hän on nyt. ..... Ehkä meillä on vaan kovin erilaiset katsontakannat.

Hän ei tarvitse työtä tai titteliä itsetuntonsa pönkittämiseen. Hänenlaisiaan on harvassa. Pidä kiinni jos pystyt on suositukseni.



Ekonomin vaimo, mutta ei haittaisi vaikka mies olisi siivoojakin

Eipä se suhteesta ole ongelmatonta tehnyt.

Olen itse lorvinut yliopistolla myös kymmenen vuotta, tosin syynä on, etten ole saanut gradua kirjoitettua. Töissä olen ollut kaiken maailman projekteissa, pätkissä ja järjestöissä vapaaehtoisena.



Olen myös hauska, suht. kaunis, sosiaalinen, yo:lla " lorvailuista" huolimatta melko reipas, iloinen jne.



Heh, tuli vaan mieleen, että onkohan asia miehelleni ongelma, täytyykin kysäistä.

Mieheni on älykäs, mutta saamaton. Olen patistellut sitä menemään psykologillekin, mutta ei se mene. Olen ehdottanut jotain oman alan töitä edes, mutta ei se saa aikaiseksi.



Mua itseänikin kiusaa se, kuinka paljon tää asia mua häiritsee.



Tunnen itseni tosi pinnalliseksi, mutta en vain voi ajatuksilleni mitään.



ap

Jos sen loppuunsaattaminen olis sen vuoksi vaikeaa että on huomannut olevansa väärällä alalla?

Onko hänen vaikea organisoida tekemisiään kun pitäisi itse suunnitella? Jos sellanen tuottaa hankaluutta niin akateeminen vapaus ei oo se helpoin opiskelumuoto ja jää herkästi roikkumaan.

Asiat ovat helppoja, kun niistä on innostunut, mutta jos joku alkaa tökkiä, niin siitä on tosi vaikea päästä eteenpäin. Asioiden saattaminen loppuun on myös vaikeaa ja siksi saattaa olla helpompi jättää opinnot roikkumaan kuin tempaista ne kerralla loppuun.



Miehelläni jäivät samalla tavalla opinnot roikkumaan, opintovuosia oli reippaasti enemmän kuin miehelläsi. Sitten elämäntilanne muuttui sen verran, että oli pakko tehdä joku suunnanmuutos ja hän luki opintonsa loppuun aikamoisella vauhdilla. Gradun jättäminen oli kyllä kova paikka, taas meinasi tulla vastaan tuo loppuunsaattamisen problematiikka... Minulla itsellänikin on samoja piirteitä sen verran paljon, että meidän elämämme on ollut joskus melkoisen ... hm ... erikoista.



Näistä ongelmista ei varmaan ikinä pääse eroon, mutta meidän perheessä helpotti kummasti, kun rupesimme ottamaan selvää näistä häiriöistä ja tuttuja piirteitä alkoi tulla vastaan yhä enemmän ja enemmän. Tajusimme, että ongelmamme ovat kuitenkin sieltä lievemmästä päästä ja niiden kanssa voi oppia elämään.

Vierailija:

Jos sen loppuunsaattaminen olis sen vuoksi vaikeaa että on huomannut olevansa väärällä alalla?

Tuskin on ADHD:kaan. Olen perehtynyt ADHD:hen työni puolesta, enkä todellakaan sen olevan kyseessä.

Jumankauta kun menisi edes sinne psykologille! Olen taas täynnä raivoa tän asian takia. En tajua, miksi tää on MULLE näin iso asia.

ap

miltä sinusta tuntuu... Oma mieheni on valmistunut 6 vuotta sitten eikä ole tehnyt töitä pieniä satunnaisia hommia lukuunottamatta. Lähinnä nämä pikkuhommat ovat olleet hänen sairaan isänsä auttamista. Itse olen tehnyt töitä koko opiskeluajan ja elättänyt perheen. Viime aikoina olen kokenut omassa elämässäni suhteellisen rankkoja asioita ja koen että tämä riittää minulle. Jos mikään ei muutu, aion lähteä. Pärjään hyvin ilman miestäkin.

Mun diagnoosini on ihan vain kunnianhimottomuus ja saamattomuus.



ap

ei todellakaan ole yliopistosta valmistumattomuus, vaan yleinen jahkailu ja saamattomuus. Ja se on jo tosi paljon parempi syy miettiä suhteen tulevaisuutta.



Mitä sitten jos teille tulee joku suuri kriisi ja pitäisi skarpata, että elämä saadaan sujumaan ja mies ei vaan saa aikaiseksi?



Kyllä musta olisi kummallista, jos mies vaan tekisi paskaduunia josta ei pidä eikä saa muutettua tilannetta. Ei välttämättä tarvitsisi valmistua, voisihan sitä tosiaan parempaa duunia etsiä ilman loppututkintoakin.



Näkyykö saamattomuus muilla osa-alueilla?

Vierailija:

miltä sinusta tuntuu... Oma mieheni on valmistunut 6 vuotta sitten eikä ole tehnyt töitä pieniä satunnaisia hommia lukuunottamatta. Lähinnä nämä pikkuhommat ovat olleet hänen sairaan isänsä auttamista. Itse olen tehnyt töitä koko opiskeluajan ja elättänyt perheen. Viime aikoina olen kokenut omassa elämässäni suhteellisen rankkoja asioita ja koen että tämä riittää minulle. Jos mikään ei muutu, aion lähteä. Pärjään hyvin ilman miestäkin.

Tuntuu, että tää asia jotenkin vähentää mun kunnioitusta miestäni kohtaan ja sitä kautta pilaa meidän suhdetta. Ahdistava olo. Ja miestäkin tietenkin ahdista, kun tietää mun ajatukset.

ap

Vierailija:

Näkyykö saamattomuus muilla osa-alueilla?

Laskujen maksu myöhästyy päivällä, parilla kerran kuussa. Mä taas maksan AINA ajoissa. Tämäkin hiertää välejä.

Kotitöitäkään mies ei kauheasti tee, ennemmin sitten menee vaikka tekemään jotain saakelin puutöitä partiokololle kuin tiskaa kotona.

Eli mies tekee vaan sitä, mikä on kivaa. Työ on vissiin sen verran kivaa, ettei se kuitenkaan saa miestäni opiskelemaan.

ap

vastuuton pikkupoika. Tekee siis todellakin vain sitä, mikä tuntuu itsestä kivalta. Ja kaikki muu on liikaa vaadittu. Voihan sellaisenkin kanssa elää, mutta aika hankalaksi voi mennä sitten, kun vastuulla on muutakin oma suu, esim. lapset ja asuntolaina.



Mistä oikeasti näitä paapottavia lapsimiehiä sikiää??`?